Vertaistukea verkosta

Kuten jo ensimmäisessä kirjoituksessani kerroin, kyselin paikalliselta syöpäyhdistykseltä itselleni iän, sairastumis- ja hoitokokemusten, elämäntilanteen ja lasten kehitysvaiheen osalta edes suurinpiirtein sopivaa tukihenkilöä. Turhaan. Ilmeisesti on niin, ettei rintasyöpään (ainakaan toistamiseen) sairastuneita nuorehkoja yh-äitejä joko ole ja/tai nämä eivät ehdi/jaksa tukea muita, kun omassakin tilanteessa on kestämistä ja tuen tarvetta enemmän kuin tarpeeksi. Tiesin kuitenkin, etten todellakaan ole yksin tautini kanssa, vaan parhaillaan leikkausta ja hoitoja odottavia, hoidoissa käyviä ja niistä hengissä selvinneitä kohtalotovereita on tässäkin pienessä maassa tuhansia. Valtaosa sairastuneista kun onneksi selviää kovasta koitoksestaan voittajana, ja osa jaksaa myös jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan. 

Ei siis hätää - kyllä hätä keinot keksii. Internet! Mitä ei netistä nykyään löydy, sitä ei tarvitakaan. Menin syöpäjärjestöjen sivuille surffailemaan jo helmikuussa, heti ensijärkytyksestä selvittyäni. Ajauduin aika pian http://www.cancer.fi/ -sivujen tiedoista ja keskusteluista yksityisiin blogeihin. Vertaisteni kokemuksia lukiessa ja blogista toiseen pomppiessani sain itsekin innostuksen bloggaamisesta: täällä sitä nyt sitten on oltu jo pari viikkoa. Tässä muutamia helmiä, vaikka eivät aivan samassa tilanteessa toki olekaan kuin missä itse olen:

• Olgan tarinat
  
• Eräänä kauniina syksynä C50.51
  
• Closed with a pink ribbon
  
• Tänään, tässä ja nyt
  

Muut nettipäiväkirjoittajat ovat linkanneet seuraamiensa blogien linkkejä omiensa sivupalkkeihin, itse en ole vielä "virallisena seuraajana" missään. Olen tutustunut näihin em. huipputyyppeihin vasta sivujansa selailemalla ja lueskelemalla. On kyllä aivan mahtavaa, että niin monilla on ollut ja on rohkeutta kirjoittaa omista kokemuksistaan, vaikka sitten nimimerkin suojissa. Näissä tieto- ja tunnepitoisissa teksteissä olisi aineksia vaikka akateemisiin (miksei alemmantasoisiinkin) opinnäytteisiin; todella laadukasta aineistoa laadullisiin tutkimuksiin! Paniikkihäiriöisille ja herkkähermoisille en ehkä kuitenkaan ihan kaikkia päiviä suosittelisi. Paljasta ja karua kertomaa, ja niin totta joka sana. Rintasyöpäläisten faktahommat ovat paljon kovempia kuin kovimmatkaan fiktiot. Kuten joku edellä mainitsemistani oman bloginsa alkupäivinä kirjoitti: "Kun minulla on ollut vaikeaa, minulta on usein kysytty, miten pystyn jatkamaan ja minä vastaan aina samalla tavalla. Ei ole vaihtoehtoa. Minulle ei ole. Puren hammasta yhteen ja astun askeleet vaikka kuinka pelottaisi." 

Näin se juuri menee, eli mentävä on, mihin milloinkin on mentävä. Pelätä ei saa, liikaa ainakaan. Tässä hommassa ei auta säälikään: "sääli on sairautta", ja sitähän meillä on omiksi tarpeiksi jo ihan muutenkin. Tsemppaus- ja kannustusviestit ovat parhaita, kukkien ja käytännön avun lisäksi. Niistä saa uutta voimaa ja toivoa, joita ei ole koskaan liikaa, ja joita tämä taistelu myös koko ajan verottaa. Kuten syöpäjärjestöjen sivuilta löytämässäni Birgit Sundgrenin "Pelko pois" -runossa sanotaan: "Meidän maailmamme voi kaatua yhdessä hetkessä, mutta kun olemme valmiit taistelemaan, voitamme pelkomme ja toivo tarttuu meihin." Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Onneksi näin.

Jessia Suomi: "Seitsemän kissaa" (itse keksimäni nimi; oma taulu)

Lähteet:

Yllä oleva "voimaruno" löytyi osoitteesta: http://www.cancer.fi/keskustelut/voimaviesti/ ja arkistosta löytyy lisää: http://www.cancer.fi/keskustelut/voimaviesti/arkistoidut_voimaviestit/
Jessica Suomen taidetta: http://www.paivin-ateljee.com/page2.php