Päiväkirjagradu

Törmäsin mielenkiintoiseen pro gradu -tutkielmaan: "Tutkimuksen tarkoitus oli kuvata rintasyöpäpotilaiden kokemuksia syövän liitännäishoitojen aikana. Tutkimuksen aineisto kerättiin yliopistollisen sairaalan rintasyöpäpotilailta ja se oli osa-aineisto laajemmasta tutkimuksesta. Tutkimuksen tavoite on syöpäpotilaiden hoitotyön kehittäminen tutkimuksella saadun tiedon avulla. Tiedonantajat olivat sairastuneet rintasyöpään ensimmäistä kertaa, eikä rintasyöpä ollut levinnyt muualle elimistöön. Tutkimus oli laadullinen. Sen aineistona käytettiin rintasyöpäpotilaiden kirjoittamia päiväkirjoja (N=9). Päiväkirjojen sisältö liitännäishoitojen ajalta analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla. 

Rintasyöpäpotilaat kokivat sytostaattihoidon huomattavasti rasittavammaksi kuin sädehoidon. Sytostaattihoidosta aiheutui enemmän sivuvaikutuksia kuin sädehoidosta. Sytostaattihoidon yleisimpiä sivuvaikutuksia olivat: väsymys, pahoinvointi, makuaistin muutokset, ummetus ja hiusten lähteminen. Hiusten lähteminen koettiin erityisen vaikeana sivuvaikutuksena, joka aiheutti psyykkistä rasitusta sekä rajoitti osalla rintasyöpäpotilaista sosiaalista elämää. Lisäksi sytostaattihoidon yhteydessä käytettävät oheislääkkeet aiheuttivat rintasyöpäpotilaille paljon erilaisia sivuvaikutuksia. Useat tutkimukseen osallistuneet naiset kokivat hormonihoidon haasteellisena. Sen sivuvaikutukset tulivat rintasyöpäpotilaille odottamattoman rajuina. Psyykkisesti liitännäishoidot olivat rasittavia. Rintasyöpäpotilailla esiintyi unettomuutta, masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta. Kuoleman ajatuksia esiintyi silloin, kun he tunsivat olonsa huonoksi. Rintasyöpäpotilaat eivät saaneet hoitohenkilö-kunnalta riittävästi tukea sairausprosessin aikana. Perhe koettiin merkitykselliseksi tuen antajaksi ja siltä saatiin monentasoista tukea. Myös vertaistuen merkitys korostui, vertaisilta saatiin kannustusta, tukea ja käytännön neuvoja sairastumisprosessin aikana. Hoitohenkilökunnan jatkuva vaihtuvuus koettiin ongelmallisena, koska se esti hyvän hoitosuhteen muodostumisen. Psyykkisen tuen saamiseksi syöpäpotilaan tuli olla hyvin aktiivinen, jotta sai tarvitsemansa ammattiavun. Rintasyöpään sairastuminen muutti syöpäpotilaiden elämää ja opittiin nauttimaan arkipäivän asioista, mutta toisaalta jäi huoli rintasyövän uusiutumisesta.

Rintasyövän lääkkeelliset hoidot koettiin fyysisesti ja psyykkisesti rasittavina. Fyysisesti rintasyöpäpotilaat kokivat saaneensa korkeatasoista hoitoa, mutta psyykkisen hyvinvoinnin huomioiminen koettiin puutteellisena. Hoitohenkilökunnan antama tieto ei aina kohdannut rintasyöpäpotilaan tarvitseman tiedon kanssa. Perheeltä ja vertaistuelta saatiin arvokasta tukea sekä auttoivat selviytymään läpi raskaiden hoitojen."

Tässä pieni, mutta kiinnostava ote gradun teoriaosasta (s. 10-11):

"Syöpäsairauden alkuvaiheeseen liittyy usein kokemuksia epävarmuudesta tulevaisuuden suhteen, syöpäsairauden kulusta sekä kuoleman ajatuksista. Potilailla on monenlaisia pelkoja esimerkiksi siitä, että fyysisiä oireita ei saada hallintaan. Lisäksi pelkoa aiheuttaa pelko, että ei saa asianmukaista hoitoa. (Kuuppelomäki 1997, 25-26.) Syöpäpotilaiden kärsimyksen kokemukset ovat yksilöllisiä. (Kuuppelomäki 1996.)

Potilaille kärsimystä sairauden aikana aiheutti pelko tulevaisuudesta ja sen epävarmuudesta. Myös pelkoa herätti se, että tulee riippuvaiseksi läheisistään sekä kykenemättömyydestä huolehtia päivittäisistä kotiaskareista itse tuntui ikävälle. Vanhemmilla oli huoli lastensa selviytymisestä vanhemman ollessa vakavasti sairas. (Andreasson, Randers, Näslund, Stockeld & Mattiasson 2006.) Lisäksi huonokuntoisuus ja infektioiden pelko rajoittavat elämää ja eristävät potilaan ensin kotiin ja loppuvaiheessa sairaalaan. Nämä tekijät voivat vaikuttaa potilaan vuorovaikutussuhteisiin toisten ihmisten kanssa. (Kuuppelomäki 1996.)

Jussilan (2004) tutkimuksessa vanhemman sairastaessa syöpää toivon kokemus nousi erittäin merkityksellistä syöpäpotilaan ja koko perheen kannalta. Toivo sisältää uskon vanhemman sairaudesta toipumiseen, huolien järjestymisestä ja optimistisen ajattelun perheen äitinä tai isänä. Toivoa edistää kaikkien perheenjäsenten usko vanhemman paranemiseen sekä positiivinen ajattelu. Huumori on tärkeä toivonlähde. (Jussila 2004.) Toivo voidaan nähdä merkityksellisenä selviytymiskeinona. (Mesiäislehto-Soukka, Rajamäki & Paavilainen 2004.) Toivo on moniulotteisena ilmiö. Syöpäpotilaiden toivosta voidaan löytää seitsemän eri ulottuvuutta: 1) emootiot, 2) tavoitteet, 3) suhteet, 4) tieto, 5) ajallisuus, 6) luottamus, 7) luopuminen. Toivo ei ole aina parantumista syövästä vaan esimerkiksi kivuttomuutta ja hyvää oloa tai olemista läheisten kanssa loppuun asti. Hoitohenkilökuntaan ja hoitoihin suuntautuneen luottamuksen on todettu lisäävän syöpäpotilaiden toivoa. (Lindvall 1997.) Toivolla on positiivinen vaikutus syöpäpotilaan elämänlaatuun. Toivon merkitys tulisikin huomioida nykyistä paremmin syöpäpotilaiden hoitotyössä. (Kuuppelomäki 1996, Lindvall 1997."

Vertaistuen merkityksestä on vähän teoriaa sivulla 12: "Syöpäpotilaat kokivat vertaistuen olevan erittäin merkityksellinen tuen lähde. Toinen syöpää sairastava tai syövän sairastanut ymmärtää parhaiten syöpään ja sen hoitoihin liittyviä tunteita ja kokemuksia. Syövästä selvinneiden potilaiden tapaaminen vahvisti toivon tunnetta omasta paranemisesta. Syöpäpotilaat toivoivat, että perheen-jäsenille olisi vertaistukiryhmiä, jossa he voisivat jakaa omia kokemuksiaan ja tuntemuksiaan. (Chio, Shih, Chiou, Lin, Hsiao & Chen 2008, 735-743, Hytti 1999, Jussila 2004.) Osa syöpäpotilaista osallistui vapaaehtoistyöhön toisten syöpäpotilaiden auttamiseksi. Vapaaehtoistyöhön osallistuneet syöpäpotilaat kokivat saavansa voimia toisten auttamisesta. (Chio, Shih, Chiou, Lin, Hsiao & Chen 2008, 735-743.) Hoitajat kokivat, että syöpäpotilaat tarvitsevat vertaistukea. (Mesiäislehto-Soukka, Rajamäki & Paavilainen 2004.)" Vertaistuki on yksi tärkeimmistä tekijöistä myös päiväkirjojen kirjoittajien mielestä (s. 39; Huom. kuvaa klikkaamalla saat sen isommaksi): 

Kannattaa lukea koko tutkielma.Rintasyöpäpotilaiden blogeissa olisi myös ainesta opinnäytteisiin, miksei vaikka väitöskirjaan!
 

Lähde:

Katja Muurinen 2009. Rintasyöpäpotilaiden kokemuksia syövän liitännäishoitojen aikana. Tampereen yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta, hoitotieteen laitos, pro gradu -tutkielma. (PDF) 

Hyvää Siskon päivää!

Kuva täältä

Siskon päivän kunniaksi MC Siskot - rintasyöpäkuntoutujat julkaisi tänään graafikko Satu Kontisen suunnitteleman Siskopäivien visuaalisen ilmeen, siskosydämeen kotiutuneen ihanan pienen linnun. Haluan myös osaltani kertoa tulevan kesän suurtapahtumasta, Siskopäivistä, joiden suunnitteluun olen saanut osallistua pikkuisen itsekin.

Tässä suora lainaus Siskojen Facebook-sivuilta, josta lintukuvakin on kopioitu:

"Kun näin luonnokset ensimmäistä kertaa, totesin: ”haavoittuneiden lintujen laulupuu” ja mikä paremmin Siskopäiviä kuvaisikaan. Satu itse kuvailee: ”vesiväri tuo herkkyyttä, että kaikki on poispyyhkäistävissä niin helposti, mutta värit ja pensselinjälki täyttä vahvuutta!” Ja tämähän meihin siskoihin sopii. Huippuammattilainen Satu on tehnyt kaiken työn lahjoituksena ja kulkee täten Siskojen rinnalla. Kiitos kultamuru!

Siskopäivien järjestelyt ovat nyt käynnissä ja ne järjestetään Tampereella 13.–14.6.2015. Vaikka me järjestäjät olemmekin rintsareita, Siskopäiville ovat tervetulleita kaikki syöpään sairastuneet naiset. Ei ole niin nokon nuukaa missä se solunpahus piileskeli.

Keskitymme Siskopäivillä voimaantumiseen, jaksamiseen ja yhdessäoloon – todennäköisesti myös nauramme ja itkemme enemmän kuin laki sallii. Osallistujilla on myös mahdollisuus esittää kysymyksiä asiantuntijoille – tästä kaikesta lisää vielä tämän vuoden puolella. Luvassa myös musiikkia ja stand-upia. Laita päivä kalenteriin.

Hyvää Siskon päivää!"

Tervetuloa Tampereelle ensi kesänä minunkin puolestani. Siskoissa on voimaa!

Se aika vuodesta

Nyt se on taas käsillä. Nimittäin se aika vuodesta, kun on jälleen aika kääntää uusi "lehti" elämässä - vaihtaa ensi vuoden kalenteriin. Posti toi tällä viikolla vuoden 2015 Akava-kalenterin.

Uusi kalenteri tyhjine sivuineen tuo aina mukanaan oman jännityksensä: mitäköhän noilla sivuilla mahtaakaan tapahtua? Arkea, juhlaa, liikuntaa, matkoja, lääkärikäyntejä... Etukäteen en osaa kuin arvailla tulevaa ja toivoa, että tulisi mahdollisimman hyvä vuosi. Lasten ja kummilasten syntymäpäivät osaan sentään merkitä valmiiksi uuteen kalenteriin.

Olen perinteisen almanakan vannoutunut käyttäjä, olen ollut jo ammoisista teinikalenterivuosista alkaen. Tummansininen Akava-kalenteri minulla on ollut jo 80-luvun lopulta asti; tämän vuotinen kirkkaansininen vaati jo hieman tottumista, ja ensi vuonna siirrytäänkin sitten ihan uuteen kierreversioon! Miten käy vanhan osoitemuistion, mihin se nyt laitetaan? Kestääkö uusi kalenteri käsilaukussa koko vuoden?

Vielä enemmän kysymyksiä liittyy kuitenkin kalenterin sivujen sisältöön. Millainenkohan ensi vuodesta mahtaa tulla? On ihan hyvä, ettei sitä tiedä etukäteen. Tällä hetkellähän minulla ei ole vielä edes työsopimusta ensi vuodeksi, joten kalenterin sisältö on hyvin suuri kysymysmerkki. Onneksi nyt alkaa näyttää jo aika varmalta, että saan jatkaa nykyisessä työssäni yliopistolla; olen uskaltautunut hakemaan yhtä toistakin työpaikkaa, vakituista sellaista, mutta haastatteluun pääseminenkään ei ole yhtään varmaa. Olen ollut nykyisessä työssäni keväästä 2011 alkaen, eli sekin saattaa muuttua vakituiseksi, mikäli määräaikaisen työsuhteen jatkamiseen ei ole päteviä perusteita. Toistaiseksi (45-vuotiaana!) en ole vielä koskaan ollut vakituisessa työssä, ja jos en pian sellaista löydä, en varmaan tule koskaan olemaankaan. "Epätyypilliset työsuhteet" ovat minulle tyypillisiä.

Jos (ja toivottavasti kun) nykyinen työni jatkuu, pääsen merkitsemään kalenteriini työviikkojen lisäksi myös lomia! Ensimmäinen on jo tammikuussa, jolloin suuntaamme Lappiin hiihtämään reippaalla naissakilla. Kesälomaakin olisi tiedossa taas useampi viikko. :-)

Ensi vuonna on luvassa myös muita mukavia juttuja: keskimmäiseni valmistuu lähihoitajaksi toukokuun lopussa, myös ylioppilasjuhlia on tiedossa. Kuopus päättää peruskoulun ja hakee todennäköisesti lukioon, esikoinen aloittaa AMK-opinnot armeijan jälkeen. Isoja etappeja kaikilla.

Nämä kaikki em. ensi vuoden kalenterin tulevat tapahtumat ovat sellaisia, joita en jossain vaiheessa elämääni uskonut olevani enää näkemässä. Kiitollisuus paranemisesta on suuri. Suuri on kiitollisuus myös siitä, että olen saanut säilyttää toiminta- ja työkykyni leikkauksista ja hoidoista huolimatta. Liikuntaharrastuksiakin pystyn jatkamaan: tällä viikolla olen esimerkiksi käynyt jumpassa neljänä päivänä. Kiitollinen olen myös siitä, että olen saanut tehdä mielekkäitä töitä, joilla olen saanut elätettyä itseni ja lapseni; syöpään sairastumiseni ei ole onneksi vaikuttanut työmahdollisuuksiini.

Joulu tulee tänäkin vuonna, kiitos siitä. Minä aloittelin tänään jo vähän tontun touhuja ja sain pienen, mutta väsyneen apurin...

Mukavaa joulunalusaikaa kaikille!

Marjo-Riitta

"Saavatko pienten lasten äidit kuolla? Marjo-Riitalla on aggressiivinen rintasyöpä. Lopulta on tehtävä sovinto elämän ja läheisten kanssa. On kohdattava tuleva - oli se millainen tahansa - rauhallisin mielin ja rakastaen."
 

  
EIVÄT SAA. <3

Dokumentti on nyt ennakkoesityksenä nähtävänä Areenassa. Katsoin ohjelman juuri alusta loppuun. Itken, mutta olen niin ylpeä sinusta, olet niin upea ja rohkea! Hieno dokumentti, niin totta joka sana.

Avec Tastula, perjantaina 12.12.2014 klo 22.00 Yle TV1. http://areena.yle.fi/tv/2372307

Marjo-Riitan blogin löydät täältä.

Muutoksen vuodet

Luen parhaillaan kirjaston poistomyyjäisistä ostamaani Ingrid Riedelin "Nainen ja muutoksen vuodet" -kirjaa. Olen löytänyt itseni kirjan sivuilta jo monta kertaa, etenkin sivuilta 23-87. Kahden euron ostokseni on poikkeuksellisen täyttä asiaa! Tässä muutamia helmiä ja pieniä pohdintoja:

"Keskinen aikuisikä eroaa aikaisemmista elämänjaksoista. -- Elämän horisontti, sen rajallisuus, ikääntyminen ja lopulta kuolema nousevat rajapyykiksi, jota ei enää sovi olla huomaamatta." (s. 24) - Näin on, etenkin, jos sairastuu vakavasti keskisessä aikuisiässä.

"Olenko elänyt niin kuin olisin halunnut? Mikä ylipäätään on minun elämässäni tärkeää?" (s. 24) - Näitä juttuja on tosiaan tullut mietittyä, ja omat prioriteetit ovat alkaneet valjeta.

Tässä iässä on jo aika oppia tuntemaan itsensä. Itsetuntemus on myös avain itsetunnon paranemiseen: "Hyvän itsetunnon peruspilareita on, että tyydymme olemaan sitä, mitä olemme, kaiken ulkoisen ja sisäisen vastarinnan uhallakin - että emme halveksi omia suorituksiamme emmekä itseämme." (s. 26)

Keski-ikä on keskellä elämää; takana ja edessä on periaatteessa yhtä paljon, ainakin osalla meistä; olin viikko sitten tätini miehen 90-vuotispäivillä. Dörthe Binkertiä siteeraten: "Elämän keskivaiheilla menneisyys ja tulevaisuus painavat yhtä paljon. On tasapainon hetki, jolloin molemmat vaakakupit ovat tasan - tuo hetki, jolloin nainen tutkimukseni mukaan näyttää seisahtuvan katsomaan taaksepäin ja eteenpäin. Hetki, jolloin tyytyväisyys, helpotus, murhe, huolet ja pelot sekoittuvat tavalla, joka panee ihmisen pohtimaan - ja joka valmistaa häntä avoimeen ja kriittiseen itsetarkkailun." (s. 38) - 45-vuotiaana olen elämäni lakipisteessä, ylätasanteella (vrt. s. 55).

Riedelin mukaan nelikymppiset naiset odottavat tulevaisuudelta ensi sijassa työtä, joka vastaa omaa persoonallisuutta. Totta. Toiseksi toivotaan, että voitaisiin ilmaista omia kokemuksia luovasti muutenkin kuin harrastusmielessä. Totta. Mielenkiintoisena ajatuksena Riedel heittää seuraavan: "Ehkä sopiva kumppani ilmestyy eteen vasta silloin kun ihmisellä on mahdollisuus olla aivan oma itsensä?" Kukaties? Suurimmat pelot liittyvät vanhenemiseen, sairastumiseen ja kriiseihin. (s. 41-42)

Vaihdevuosien psyykkiset vaikutukset kiinnostavat Riedeliä, ja hän esittää mielenkiintoisia ajatuksia mm. siitä, että vaihdevuodet synnyttävät uudelleen sisällämme asuvan "tytön". Samaan aikaan kun äiti muuttuu taas uudelleen tytöksi, lapset aikuistuvat ja muuttavat pois, ja äidillä alkaa uusi vapaus. Tyttömäistä olotilaa tosin heikentävät kaikenlaiset krempat, hikoilut ja psyykkiset oireet. Riedel tosin pitää kuumia aaltoja ja hikoilua merkkinä elintoimintojen vilkastumisesta, ei oireina: kuumilla aalloilla ruumis signaloi omien elintoimintojensa vilkastumista ja valmiuttaan muutokseen. (s. 52-60) - Mielenkiintoinen ajattelumalli.

No pain, no gain. Kun on tarpeeksi kestänyt erilaisia muutosvaiheen olotiloja, seisoo lopussa kiitos: omanarvontunto, kypsyys, vapaus. Ei huonoja palkintoja. "Itsensä tiedostava, omalla tavallaan pätevä tyttö." Mikä ettei.


Lähde:

Ingrid Riedel 2000. Nainen ja muutoksen vuodet. Kirjapaja.

Tuloksellisia tutkimuksia

Päivi Hietanen kirjoitti 17.10.2014 ilmestyneen Lääkärilehden pääkirjoituksessa tärkeästä asiasta, rintasyöpätutkimuksesta. Referoin ja kommentoin hänen kirjoitustaan, ja olen kiitollinen siitä, että hän ja hänen kollegansa ovat tehneet työtä meitä potilaiden auttamiseksi.

Hoitojen kehittymisen ansiosta rintasyöpäpotilaista jää nykyisin eloon yli 30 % enemmän kuin 50 vuotta sitten. Lääkkeet ovat lisääntyneet, kirurgia kehittynyt säästävämmäksi ja syövän uusimista ehkäisevää liitännäishoitoa osataan räätälöidä kasvaimen molekyylibiologisten ominaisuuksien mukaan. (Hietanen 2014).
- Ihan huikeita juttuja, osa koko ajan kehittyvää lääketiedettä, jonka tuloksista me potilaat saamme "nauttia".

Tilastojen mukaan 90 % rintasyöpään sairastuneista paranee. Dosentti Minna Tannerin mukaan todellinen luku on noin 80 %, sillä tilastoissa huomioidaan vain ne, joiden syöpä ei ole uusiutunut viiden vuoden seurannan aikana. Joskus tauti uusii vasta 15–25 vuoden kuluttua. (Sauvala 2014)
- Etenkin me hormonipositiiviset saamme taudin uudestaan joskus hyvinkin monen vuoden terveen jälkeen.

Noin 40 vuotta sitten keksittiin, että rintasyöpäkasvaimissa ilmenevät estrogeeni- ja progesteroni-reseptorit ennustavat syövän hoitovastetta antiestrogeenihoitoon. Tamoksifeenia voidaankin pitää ensimmäisenä rintasyövän täsmälääkkeenä. Myös aromataasinestäjät ovat vakiinnuttaneet asemansa liitännäishoidossa. (Hietanen 2014)
- Itselläni on kokemusta molemmista, tamofeenista viiden ja letrotsolista reilun kahden vuoden ajalta; olen todella kiitollinen niiden keksijöille.

Viime vuosien tutkimus on vahvistanut, että pieni osa hormoniriippuvaisten syöpien soluista uinuu elimistössä vuosia, joskus jopa vuosikymmeniä. Liitännäishoitoa jatketaankin nykyään jopa 10 vuotta, jos  uusimisriski on suuri. Tamoksifeenille voi tulla resistentiksi, mihin on myös etsitty lääkettä - ja löydettykin: everolimuusi on yksi rintasyöpätutkimuksen uusimpia löytöjä. (Hietanen 2014)
- Näitä olen pohtinut omallakin kohdallani: jos tamoja olisi jatkettu 10 vuotta, olisinko sairastunut uudestaan? Vai olisinko ehkä tullut resistentiksi sille?

Sytostaatit eli solunsalpaajat ovat yksi tärkeimpiä (ja pelätyimpiä!) syöpähoitoja. Itse sain vuonna 2001 ja 2012 osin samoja (doketakseli, syklofosfamidi ja epirubisiili), osin eri aineita; vuonna 2001 sain CEFiä, jossa oli syklofosfamidin ja epirubisiilin lisäksi myös fluorourasiiliä, 2012 sain sen sijaan kapesitabiinia (Xeloda). Vuonna 2001 doketakseli (Taksotere) oli käytössä vasta tutkimuslääkkeenä, ja olinkin todella onnekas, kun pääsin tutkimuspotilaaksi mukaan silloiseen FinHer-tutkimukseen. Arpa heitti minut doketakseliryhmään, osa sai sen sijaan vinorelpiini-nimistä sytostaattia, joka osoittautui doketakselia tehottomammaksi.

HER2-onkogeenin löytyminen noin 20 vuotta sitten oli tärkeä edistysaskel, sillä noin viidesosa rintasyövistä on HER2-posiitiivisia. FinHer-tutkimuksessa tutkittiin myös HER2-vasta-ainetta, Herseptiiniä eli trastutsumabia, joka osoittautui erittäin hyväksi täsmälääkkeeksi, joka parantaa HER2-positiivisten rintasyöpäpotilaiden eloonjäämistä merkittävästi. (ks. myös Bono & Joensuu 2010). Uusissa tutkimuksissa hoitoa yritetään tehostaa ns. kaksoisestolla eli liittämällä hoitoon toinen vasta-aine tai vasta-aine-solunsalpaajayhdistelmä trastutsumabi-emtansiini TDM-1. (Hietanen 2014) - Ihan huimaa!

Uudet lääkkeet ovat hyviä, mutta myös tosi kalliita, eikä kaikkia uusia lääkkeitä ole varaa eikä järkevää antaa kaikille. Sytostattihoitoja voidaan ehkä vähentää, kun täsmälääkkeitä ja vasta-ainehoitoja lisätään. Liitännäishoidoista todella hyötyvien potilaiden löytämiseksi tarvittaisiin tehokkaita menetelmiä; geeniprofiilitutkimusten valmistuminen on tuomassa tähän valoa. Tehokkaampia lääkkeitä kaivataan erityisesti runsaasti mutaatioita sisältävien aggressiivisten kasvainten hoitoon. Immunoterapia on noussut uudelleen merkittäväksi tutkimusalueeksi, ja nämä antigeeniset kasvaimet saattavat saada sen piiristä uusia vastustajia. (Hietanen 2014)
- Toivotaan niin, ja toivotaan, että vastustajat löytyisivät nopeasti.

Edistysaskeleet ovat olleet pieniä, mutta jatkuvia. Pieniä askeleita ihmiskunnalle, mutta tärkeitä meille syöpäpotilaille, entisille, nykyisille ja tuleville.


Lähteet:

Petri Bono ja Heikki Joensuu 2010. Rintasyövän uudet täsmälääkehoidot. Duodecim 2010;126(10):1205-1215.
Päivi Hietanen 2014. Rintasyövän hoitotrendit – lisää lääkkeitä ja parantuneita potilaita. Suomen Lääkärilehti 42/2014, 2678.
Milka Sauvala 2014. Kun syöpä vie rinnan. Kauneus ja terveys 7.10.2014.

Rintasyöpätutkimuksista

Ihan pikaisesti vain: tutkimuksia en käy esittelemään. Tein nimittäin äsken töiden lomassa pikaisen haun kansainvälisiin vertaisarvioituihin lehtiin, niitä löytyi e-lehtitietokannasta 12!



Sain eilen kotiin postitse Roosa nauha -kampanjaan liittyen pankkisiirtolomakkeen, jolla voin tukea rintasyöpätutkimusta haluamallani summalla. Taidan mennä verkkopankkiin ja osallistua, vaikka roosa lokakuu vaihtuikin jo miehekkääksi Movemberiksi. Olen sen velkaa tutkijoille, joiden työn tuloksista olen saanut nauttia - ja elää. <3

Osallistukaa tekin, lisätietoa löytyy täältä. Kiitos!