perjantai 27. tammikuuta 2017

Nuorten naisten rintasyöpätutkimukset

Tänään ilmestyneessä Suomen lääkärilehdessä on todella mielenkiintoinen tiedepääkirjoitus, on ihan pakko jakaa se täällä. Nuorten naisten rintasyöpään sairastumisesta ja rintasyöpätutkimuksista kun kirjoitetaan aivan liian vähän. Olenkin todella tyytyväinen, että alla oleva kirjoitus on nyt julkaistu; lääkärilehden pääkirjoitus tavoittaa ison osan suomalaisista lääkäreistä:

"Alle 40-vuotiailla naisilla rintasyöpä on harvinainen; sen riski on 0,4 %. Suomessa rintasyöpään sairastuu vuosittain keskimäärin 135 alle 40-vuotiasta naista, heistä noin 15 alle 30-vuotiaina. Kaikkiaan rintasyöpään sairastuu Suomessa noin 4 850 naista vuodessa (11 Suomen Syöpärekisteri (luettu 5.3.2016). www.syoparekisteri.fi). Riski sairastua rintasyöpään nuorena on samaa luokkaa kaikkialla maailmassa. Se on myös pysynyt vakaana eikä ole kasvanut vuosikymmenten aikana kuten yli 50-vuotiaiden naisten rintasyöpien ilmaantuvuus länsimaisen elämäntavan leviämisen myötä.

Nuorten naisten rintasyövät ovat useimmiten aggressiivisia, hormonireseptori- ja HER2-onkogeeninegatiivisia eli ns. kolmoisnegatiivisia suuren pahanlaatuisuusasteen tauteja. Alle 35 vuoden ikä on lisäksi itsenäinen riskitekijä etäpesäkkeille, taudin uusiutumiselle ja toisen rinnan syövälle (22 Narod SA. Breast cancer in young women. Nat Rev Clin Oncol 2012;9:460–70.).

Nuorten naisten rintasyöpää ei seulota rutiininomaisesti vähäisen tapausmäärän vuoksi. Osin tästä syystä nämä syövät tulevat ilmi oireiden, kuten palpoituvan kyhmyn tai verisen eritteen takia. Jos nainen kuitenkin kuuluu sukuhistorian perusteella suuren rintasyöpäriskin ryhmään tai hänellä on jo todettu riskiä suurentava geenivirhe, rinnat kuvataan vuosittain. Sädehoito rintakehän alueelle 10–30 vuoden iässä lisää rintasyövän riskiä merkittävästi, ja nämä potilaat kuuluvat myös seulonnan piiriin. Jos kliinikko epäilee nuoren naisen rintasyöpäriskin olevan suurentunut, hänen tulee konsultoida yliopistosairaalan kliinisen genetiikan yksikköä.

Nuorilla naisilla on yleensä tiiviit rinnat. Mammografian herkkyys löytää rintasyöpä läpikuultavasta "rasvarinnasta" on lähes 100 %, mutta oikein fibroottisen tiiviistä kudoksesta jopa alle 50 %. Kaikukuvauksen herkkyys vaihtelee vähemmän ja pysyy noin 85 %:n tasolla (33 Berg WA, Gutierrez L, NessAiver MS ym. Diagnostic accuracy of mammography, clinical examination, US, and MRI in preoperative assessment of breast cancer. Radiology 2004;233:830–49.). Nuoren naisen rintakudos on herkkä säteilylle, ja pahimmallaan ionisoiva säteily voi rikkoa DNA-kaksoisketjun rakennetta ja sitä kautta aiheuttaa rintasyöpää. Näin ollen alle 30-vuotiaiden naisten rintojen ensisijainen kuvantamismenetelmä on kaikukuvaus. Yli 30-vuotiaille naisille taas tehdään ensin mammografia (2D), ja rinnan tiiviyden, oirekuvan ja kysymyksenasettelun mukaan tehdään lisätutkimuksia, kuten lisäprojektioita, tomosynteesikuvaus (3D), kaikukuvaus, biopsioita tai duktografia.

Magneettikuvaus on herkin kuvantamismenetelmä rintasyövän löytämiseen. Kuitenkin nuoren naisen hormonaalisesti aktiivinen rintakudos voi kerätä runsaasti varjoainetta, ja tämä ns. taustatehostuma voi peittää alleen pienet maligniteetit. Toisaalta se voi aiheuttaa vääriä positiivisia löydöksiä ja sitä kautta johtaa turhiin biopsioihin ja ahdistukseen.

Nykyaikaisia suoradigitaalisia mammografialaitteita käytettäessä hajasäteilyn määrä muualle kehoon on hyvin vähäinen, joten myös raskaana olevia naisia voi kuvata (44 Sechopoulos I, Suryanarayanan S, Vedantham S ym. Radiation dose to organs and tissues from mammography: Monte Carlo and Phantom Study. Radiology 2008;246:434–43.). Tosin aina kannattaa punnita, antaako mammografia sellaista lisätietoa, jota ei voi odottaa vauvan syntymään asti. Raskaana olevaa tutkittavaa tulee informoida tutkimuksesta hyvin. Tutkiminen toki aloitetaan kaikukuvauksella, ja jos resistenssin kohdalta löytyy vaikkapa vaaraton nesterakkula, mammografiaa ei tarvita. Imettävältä naiselta mammografian voi ottaa huoletta. Siinä saadaan suljetuksi pois kalkit, mikä ei onnistu kaikukuvauksella. Rintojen magneettikuvausta ei raskaana oleville tai imettäville naisille tehdä.

Suurin osa nuorten naisten rintojen pateista on hyvänlaatuisia fibroadenoomia ja nesterakkuloita, ja suurin osa rintojen kipuoireista kuuluu normaaliin naisen elämään kuten kuukautiskivutkin. Kuvantamistutkimuksia tarvitaan, kun oireena on uusi tai kasvava resistenssi, ihon tai mamillan uusi sisäänvetäytymä, verinen tai seroosinen erite nännistä, nännipihan ihottuma tai uusi, yli kuukautiskierron kestävä paikallinen kipuoire rinnassa."

Ottakaa lääkärit hyvät ihmeessä meidät tosissamme. Kukaan meistä ei tule lääkäriin huvikseen, vaan ison pelon ja ahdistuksen kanssa. Turhia tutkimuksia ei ole.
 

Lähde:

Katja Hukkinen 2017. Milloin ja miten nuorelta naiselta etsitään rintasyöpää? Suomen lääkärilehti 2017;72;4:176. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti