Yksinäinen potilas

TtM Liisa Karhe väittelee ensi viikon perjantaina (3.2.) Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa aiheesta Potilaan hoitoyksinäisyys : Käsitteellinen malli potilaan yksinäisyydestä hoitosuhteessa ja hoitoyksinäisyyteen yhteydessä olevista tekijöistä. Erittäin tarpeellinen väitöstyö, aiheesta jota ei kauheasti ainakaan suomalaisilla rintasyöpäpotilailla ole aiemmin tutkittu. Työn teoreettinen viitekehys on erittäin mielenkiintoinen:

Lähde: Karhe 2017, 36.

Tässä tiivis väitöstiedote kopsattuna, suora linkki väitöskirjaan on myös alhaalla:
"Potilas voi olla yksinäinen monesta eri syystä, mutta hän voi jäädä yksin myös suhteessaan hoitavaan ihmiseen. Tämä käy ilmi terveystieteiden maisteri Liisa Karhen väitöstutkimuksessa, jossa kuvataan aiemmin tunnistamatonta ja tutkimatonta, mutta potilaille kipeää ja ei-toivottua kokemusta hoitoyksinäisyydestä. Tutkimuksessa kuvattiin potilaan yksinäisyyttä ja yksinäisyyden merkitystä potilaan ja hoitavan ihmisen välisessä suhteessa, hoitosuhteessa. Siinä tarkasteltiin myös, missä määrin potilaat kokivat jäävänsä yksin ja mitkä tekijät ovat yhteydessä potilaan kokemaan hoitoyksinäisyyteen. Tutkimukseen osallistui rintasyöpä- ja sydänleikkauspotilaita. Tutkimuksen aikana rakennettiin ja testattiin hoitoyksinäisyyttä mittaava CARLOS-mittari (Caring Loneliness Scale). Tutkimustulokset koottiin yhteen hoitoyksinäisyyttä kuvaavaksi käsitteelliseksi malliksi.

Hoitoyksinäisyys näyttäytyi potilaille siten, että he kokivat jäävänsä hoitotilanteissa ulkopuolisiksi, eivätkä tulleet kohdatuksi ihmisinä. Hoitoyksinäisyys ilmeni myös siten, että potilaat eivät saaneet apua ja ymmärrystä eikä heillä ei ollut mahdollisuutta jakaa kokemuksiaan, tuntemuksiaan ja tietojaan hoitavien ihmisten kanssa. He eivät saaneet riittävästi tietoa omasta sairaudestaan ja tilanteestaan. Hoitoyksinäisyys merkitsi potilaille sitä, että heitä ei arvostettu, kuultu eikä otettu todesta. Potilaat kokivat, että hoitavat ihmiset olivat etäisiä ja saavuttamattomissa. Hoitotilanteissa vallitsi vastakkainasettelu ja vastuu tiedon saannista, jopa hoidosta tai hoitoon liittyvistä asioista jäi potilaille itselleen. Potilaat kuvasivat hoitoyksinäisyyden kokemuksiaan järkyttäviksi kokemuksiksi ja sellaisiksi, että he eivät toivo kenenkään muun joutuvan kokemaan samaa.

Potilaat kuvasivat hoitoyksinäisyyden syntyyn myötävaikuttaviksi tekijöiksi hoitavien ihmisten asenteen, haluttomuuden kohtaamiseen, tietämättömyyden ja taitamattomuuden sekä kiireisen ilmapiirin, hoitokulttuurin, toimintatavat sekä organisaation tavan organisoida hoitotyötä ja resurssien puutteen. Hoitoyksinäisyydelle altisti myös potilaiden sairaus ja sairauden aiheuttama haavoittuvuus sekä toiveet ja odotukset. Hoitoyksinäisyyttä lieventäviksi tekijöiksi potilaat listasivat hoitavan ihmisen välittämisen, avun ja tiedon saannin, läsnäolon ja kohtaamisen sekä hoitosuhteiden jatkuvuuden. Hoitoyksinäisyyttä lievensi myös tieto omasta tilanteesta ja tieto siitä, että apua ja tietoa on tarjolla.

Potilaat kertoivat hoitoyksinäisyyden kokemusten aiheuttaneen heille kärsimystä, epävarmuutta, epäluottamusta ja turvattomuutta, mutta myös negatiivisia tunteita, joista sisuuntuneina potilaat löysivät itsestään uusia voimavaroja selviytyä eteenpäin. Potilaiden kokema hoitoyksinäisyys oli yhteydessä potilaan kokemaan heikompaan terveyteen ja toipumiseen sekä psyykkiseen kuormittuneisuuteen. Hoitoyksinäisyydestä seurasi potilaille huonoja hoitokokemuksia ja ikäviä muistoja. Vielä ei tiedetä, mikä on merkittävä hoitoyksinäisyyden mitattava taso potilaan kokemuksen kannalta, mutta noin joka kymmenes potilas ei ollut kokenut hoitoyksinäisyyttä lainkaan ja lähes joka viides potilas oli kokenut hoitoyksinäisyyttä hoitonsa aikana joskus tai useammin.

Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että hoitoyksinäisyys on inhimillisesti ja eettisesti mutta myös yhteiskunnallisesti merkittävä asia, sillä terveydenhuollon tehtävänä ei ole lisätä potilaiden yksinäisyyttä. Jokainen hoitava ihminen voi vaikuttaa omalla asenteellaan ja vastuullisella ammatillisella toiminnallaan hoitoyksinäisyyden ennaltaehkäisyyn, mutta myös organisaatiolähtöisillä tekijöillä ja koulutuksella voidaan tukea ja mahdollistaa hoitoyksinäisyyden ennaltaehkäisyä. Terveydenhuollossa yleistyvän valinnanvapauden ja tarjottavan palvelun laadun kannalta hoitoyksinäisyys on merkittävä negatiivinen palvelukokemus, joka ei houkuttele potilaita palaamaan niihin hoitopaikkoihin, joissa he kokevat jäävänsä yksin."
 
Tässä vielä lopuksi hoitoyksinäisyyden ilmiö, sen käsitteet ja käsitteiden väliset suhteet kuviona:

Hoitoyksinäisyyden käsitteellinen malli (Karhe 2017, Kuvio 3).

Lähteet:

http://www.uta.fi/ajankohtaista/tapahtumat/potilaan-hoitoyksinaisyys (Tampereen yliopiston väitöstiedote
Liisa Karhe 2017. Potilaan hoitoyksinäisyys : Käsitteellinen malli potilaan yksinäisyydestä hoitosuhteessa ja hoitoyksinäisyyteen yhteydessä olevista tekijöistä (Professional caring loneliness - A conceptual model of experiences of loneliness among patients in professional caring relationships and associated factors). Acta Universitatis Tamperensis; 2251, Tampere University Press, Tampere 2017. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/100487/978-952-03-0329-7.pdf?sequence=1