"Syöpä on niin kuin varas, joka vie nuoruuden ja elinvoiman."

Näin pohdiskeli Raakel Lignell tämän aamuisessa Studio55-ohjelmassa Marja Aarnipuroa haastatellessaan. Niinhän se juuri on. Varas vie ihan liian monen nuoruuden ja elinvoiman ja tuo tilalle - erityisesti meille nuorena sairastuneille - vanhojen mummojen vaivat. Ei ole kauhean reilu varas, ei. Reiluja varkaita ei kyllä taida olla olemassakaan...

Varasta ei tässä tapauksessa saada kaltereiden taakse tiilenpäitä lukemaan tai edes sakotettua, vaan me uhrit saamme maksaa viulut hikoilemalla, kipuilemalla, jäykillä nivelillä, harmailla hapsilla... Kenellä on mitäkin ekstroja normaalien haittojen ja kauneusvirheiden bonuksena.

Varkaus on toisaalta paljon pienempi rikos kuin tappo. Ja niitäkin syöpä tekee, ihan liian paljon. Tänäkin vuonna on liian monta siskoa jo joutunut syövän tappolistalle.

Mietteliääksi vetää aina, erityisesti silloin, kun tauti on jollain lailla aktiivisesti mukana omassa elämässä. Tällä viikolla se on sitä taas: huomenna näihin aikoihin yritän varmaan jo kuumeisesti saada unta silmään, jotta jaksaisin lähteä keskiviikkoaamuna sairaalaan. Onneksi siellä on luvassa noin kuusi tuntia lisää unta, anestesialääkärin toimesta järjestettyä sellaista.

Jännitys alkaa tuntua jo kropassa (vai onkohan kropan kireys viime päivien jumppien ja kuntosalikäynnin tekosia?) ja mielessä. Iso leikkaus, suurin mitä minulle on koskaan tehty. Sairaalassa vietän "all inclusive" -hoidossa leikkauspäivän jälkeen ainakin viisi päivää. Tiedossa on siis siltäkin osin uusi kokemus, sillä en ole syöpäleikkausten ja synnytysten vuoksi ollut kuin yhden tai kaksi yötä sairaalassa kerrallaan.

Sairaalakassi on jo valmiiksi pakattuna odottamassa: paljon luettavaa, erilaisia tukivermeitä, hammasharja ym. pakolliset. Älyttömän kännykkäni ja laturin pakkaan myös mukaan, jotta voin kiusata tuttuja tekstareilla. Eipä siellä varmaan juuri muuta tarvita, kun kaikki tulee talon tarjoamina; proteiinilisäkin on menussani, jotta haavojen paraneminen onnistuisi mahdollisimman hyvin.

Perässä tuleville Tampereen suunnalla asuville samalla tiedoksi, että Pirkanmaan Syöpäyhdistys järjestää tämän viikon torstaina luennon korjausleikkauksista. Kannattaa mennä kuuntelemaan ja kyselemään, jos mietit korjausleikkausta:

Tietoa syövästä luento: rinnan korjausleikkaukset

Aika: 20.3.2014 klo 17:00 - 18:30

Paikka: Kokous- ja koulutustila Koskenparras, Pellavatehtaankatu 12, Tampere

Tavoitteena on antaa syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen tietoa syöpätaudeista ja niistä toipumisesta. Ohjelmaan sisältyy asiantuntijaluentoja ja mahdollisuus kysymyksiin ja keskusteluun.
(http://www.pirkanmaansyopayhdistys.fi/?x160390=348526)

Lopuksi vielä taideterapiakurssilla olleen, jo korjausleikkauksessa käyneen siskon toiveita antavat mietteet: "Syöpä vanhensi 10 vuotta, mutta korjausleikkaus nuorensi vähintään saman verran." 

Mie romahan – tai sitten en

Kirjoittelin keskitysleiriltä elossa selvinneestä Viktor Franklista täällä blogissani jo ainakin kerran aiemmin. Hänen kokemuksensa mukaan ihminen selviää jopa äärimmäisistä kärsimyksistä, kun hänellä on päämäärä ja tarkoitus, miksi pysyä hengissä. Frankl kirjoitti useita kirjoja ja kehitti työkaluja, jotka auttavat ihmistä selviämään vastoinkäymisistä. Logoterapiassa uskotaan, että elämällä on aina tarkoitus.

Kaikki ihmiset eivät siis ”romaha”, vaikka vastoinkäymisiä tulisikin vastaan. Ihminen selviää lähes mistä vaan, kun tietää mitä varten, eli kun elämällä on tarkoitus. Suurissa kriiseissä tarkoitus on usein hukassa. On kuitenkin olemassa mielen työkaluja, joilla löytyvät sekä elämän tarkoitus että usko siihen, että elämä sittenkin kantaa. Tässä 12 netistä löytämästäni artikkelista kopsattua:

1. Näkökulman vaihtaminen

Jos menetys tuntuu murskaavalta, yritä vaihtaa näkökulmaa. Ethän surisi näin, jos se mitä menetit, ei olisi niin arvokasta. Rinnalle voi nousta kiitollisuus siitä, että elämääsi on kuulunut niin hieno asia tai ihminen; se oli lahja, jonka sait elämääsi. Hyvä yhteinen aika on tallella muistoissasi. Olet saanut elää sen.

2. Arvojen laajentaminen

Jos meillä on vain yksi arvo, vaikka työ, asema, olympiamitali, oma lapsi tai tietty koulutus, käy huonosti, jos menetämme sen. Kun haemme elämäämme monia asioita, joita pidämme arvokkaina, emme putoa koskaan tyhjän päälle. Arvojen todeksi eläminen antaa tarkoitusta elämälle.

3. Katseen kääntäminen

Käännä katse pois omasta navastasi. Toimii aikuisella aivan yhtä hyvin kuin lapsella, jonka huomio viedään kaatumisesta vaikka ohikiitävään paloautoon; oma murhe pienenee, jopa unohtuu. Katso omaa elämääsi myös matkan päästä. Ota etäisyyttä murheisiisi ja näe myös ilonaiheet.

4. Mielen uhmavoima

Ei vain niin, että päättää selvitä vaikeuksista omalla uhmallaan (”vielä minä teille näytän”), vaan että näkee elämässä tarkoituksen, mitä varten minun täytyy selvitä. Puskee mielensä voimin kohti jotain itselle arvokasta olosuhteista huolimatta.

5. Ihmisen kokoinen paikka

Ihminen ei ole kaikkivoipa. Et voi tehdä ihmeitä. Hyväksy se, että voit täyttää vain ihmisen kokoisen paikan. Lisäksi ihminen on erehtyväinen ja tekee virheitä, myös alhaisia valintoja.

6. Menetyksen hyväksyminen

Elämään kuuluvat myös menetys ja kärsimys. Se pitää hyväksyä. Toinen vaihtoehto on jäädä uhriksi ja katkeroitua. Tämä ei tarkoita, että kärsimykseen pitäisi jäädä: kaikki tarpeeton kärsimys pitää poistaa elämästä. Kärsimys ei vie elämästä sen tarkoitusta ja mielekkyyttä.

7. Henkilökohtainen vapaus ja vastuu

Ihmisellä on aina jonkinlainen valinnan mahdollisuus ja siksi myös vastuu siitä, mitä valitsee. Jos ei voi muuta, voi valita, miten tapahtuneeseen suhtautuu. Katkeroidunko vai en? Jäänkö uhriksi vai rämminkö eteenpäin? Älä myöskään odota, että muut tekevät sinut onnelliseksi.

8. Katso itseäsi rakkaudellisesti peiliin

Älä hae vikoja, vaan katso itseäsi lämmöllä. Näet erehtyväisen, rajallisen inhimillisen ihmisen. Hyväksy, että voit jättää virheet taaksesi, vaikka koko muu ympäristö ajattelisi niitä. Pääset eteenpäin, kun teet vastaisuudessa eettisesti oikeita valintoja, joita itse arvostat.

9. Elämän lahjaluonteen oivaltaminen

Auttaa menetyksenkin hyväksymisessä. Elämä on meille lahja, samoin kaikki mitä se tuo mukanaan. Koska elämä on antanut lahjoja, voimme menetyksen hetkellä luottaa, että ehkä vielä jotain muuta on tulossa.

10. Olla joku jollekulle

Ihmiselle on tärkeää olla joku jollekin. Älä odota, että sinut huomataan, vaan huomioi itsekin muita. Voit vaikka hymyillä ja tervehtiä bussikuskia. Sinä voit olla tänään joku jollekulle ja luoda iloa.

11. Hyvän päiväkirja

Meillä on usein taipumus märehtiä ikävyyksiä; juuri kurjuudet kirjataan päiväkirjaan. Sen vastineeksi kootaankin kaikki se, mitä hyvää on tapahtunut sekä se, mitä hyvää minä itsen olen tehnyt.

12. Elämän tase

Sama kuin edellä, mutta koko elämän laajuisessa mittakaavassa. Ei märehditä, miten väärin meitä on kohdeltu ja mitä ilman olemme jääneet. Hehkutetaan kaikkea hyvää, mitä elämä on meille antanut, kuten lahjakkuuksiamme ja osaamistamme. Lisäksi taseeseen kirjataan, mitä vielä voisin tuoda maailmaan, mitä hyvää voisin tehdä.

Kuva täältä

Lähde:

Marja Aalto 2013. 12 vinkkiä: Logoterapia auttaa selviytymään kriiseistä. Kotilääkäri 20.4.2013. (Asiantuntijana VTM, logoterapeutti LTI Pirjo Möller) http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/itsetuntemus/12-vinkkia-logoterapia-auttaa-selviytymaan-kriiseista

Lue lisää:

Suomen Logoterapiainstituutti Oy 2007. Elämäntaidon eväsreppu.
Pirkko Justander 2010. Elämällä on tarkoitus ‒ logoterapeuttinen ajattelu itseavun välineenä. Suomen Logoterapiainstituutti Oy.
Pirjo Möller ja Iina Åman (toim.) 2012. Logoterapia ‒ peruskäsitteitä, filosofiaa, käytäntöjä. Suomen Logoterapiainstituutti Oy.
Mia Salo ja Ina Åman (toim.) 2013. Tarkoituskeskeinen ajattelu. Tarkoitus logoterapian viitekehyksessä. Suomen Logoterapiainstituutti Oy.
http://logoterapia.fi/cmsms/index.php?page=tuotetori-2

Ihannepotilas?

Tuskin sentään ihan joka suhteessa, mutta joltain osin kyllä: vatsakielekeleikkaukseen löytyy materiaalia juuri sopivasti, mutta ei liikaa.

Kävin tänään esikäynnillä plastiikkakirurgin pakeilla ja sain monenlaista hyödyllistä tietoa ja vermettä. Plastiikkakirurgi (yksi minut 19.3. leikkaavista) tutki ja totesi minut ihanteelliseksi (?) TRAM- tai DIEP-leikkaukseen. Vasta leikkauksessa kuulemma selviää, tarvitseeko vatsalihaksia leikata mukaan hieman (= TRAM), vai pärjätäänkö ilman (= DIEP). Vatsan verisuonet näyttivät kuulemma hyviltä, eli voi olla, että DIEPillä pärjätään. Rinnan arpi tulee aika ylös, mutta se on siellä jo nyt, eli ei mitään uutta siinä suhteessa; vatsan arpi yritetään onneksi aina saada mahdollisimman alas. Kaikki labrat olivat kuin olivatkin ok, hyytymistekijätutkimuksetkin: "Potilaalla ei todeta hyytymistekijä V geenin --- mutaatiota." "Potilaalla ei todeta protrombiinin geenivirhettä." "Tehdyissä tutkimuksissa ei ole osoitettavissa tukoksille altistavaa."

Vermeitä ja ohjeita sain myös kotiin vietäviksi muovikassillisen: tukivyö (korkeaa mallia), tukiliivit (keskitukevaa ja -kokoa) ja tukisukat (jotka pitää vetää jalkoihin jo kotona leikkausaamuna ennen sängystä nousemista). Itse ostin jo viime viikonloppuna liiviliikkeestä parit housuliivit, joiden kanssa on elettävä aika monta viikkoa leikkauksen jälkeen; kankeahkoa tukivyötä on ilmeisesti tapana pitää vain yöaikaan, se kun ei ole kauhean joustava ja voi haitata ainakin liikkuessa. Hoitaja vinkkasi jonkun leikatun hankkineen Stadiumista tukevat, mutta varsin edulliset urheilurintaliivit, jotka olivat toimineet hyvin leikkauksen jälkeen sairaalasta saatujen vaihtoparina. Kiinnitysmekanismi on leikkauksen jälkeen oleellinen: sellaisilla liiveillä, joita ei pysty itse pukemaan päälleen, kiinnittämään ja avaamaan, ei ole juurikaan käyttöä heti leikkauksen jälkeen. Tukea pitää, mutta painaa ei saa, siksi esimerkiksi kaikki kaarituelliset liivit ovat pannassa aika pitkään.

Leikkausta edeltävänä iltana reiteen pistettävä Innohep-piikki annettiin matkaan sairaalasta, ja kävin heti kotimatkalla ostamassa apteekista hoitajan suosittelemia Micropore- ja Mepitac-haavateippejä, etteivät ne vaan unohtuisi leikkausjännityksessä. Teippejä tarvitaan leikkauksen jälkeen aika pitkään - jotkut käyttävät silikoniteippiä arpien tasoitukseen kuulemma jopa puoli vuotta leikkauksen jälkeen! Mepitac on näistä se silikoninen, ja se näkyy hinnassa: kolmen metrin rulla ihonväristä haavateippiä maksoi noin 25 euroa (2 cm leveä), kun Micropore oli vain noin 3,50 euroa/10 m (2,5 cm leveä). Microporella kannattaa kuulemma aloittaa, kun leikkauksessa laitetut irtoavat noin parin viikon päästä leikkauksesta. Kun haavoista tulee mahdollisesti vielä jotain (eritettä tai sulavia ompeleita, jotka eivät aina sula ihan täydellisesti, vaan voivat työntyä esiin arvesta), kannattaa käyttää Microporea ja siirtyä Mepitaciin sitten, kun arvesta ei tule enää mitään ulos. Mepitacin voi irrottaa suihkun ajaksi ja laittaa sitten takaisin, eli se on varsin kestävää tavaraa.

Ohjeistusta sain mm. proteiinin syömiseen: veren proteiiniarvo oli vain niukasti viitealueen sisällä, eli enemmän olisi syytä sekä ennen leikkausta että sen jälkeen proteiinia tankata. Painehaavojen aikaan suositus on 1,25-1,5 g/kg/vrk, kun se muulloin on terveillä aikuisilla 0,8 g/kg/vrk. Rahkaa ja/tai proteiinipirtelöä iltapalaksi heti tänään jumpan jälkeen!

Kieltämättä jännitys alkaa jo olla aikamoinen: tasan kahden viikon päästä näihin aikoihin olen jo heräämässä leikkauksesta. Heräämössä vietetään koko leikkauksen jälkeinen yö, osastolle pääsee vasta seuraavana aamuna. Nukkuminen voi kyllä olla aika haastavaa kivuista, tunnin välein tehtävästä lämmön mittailusta ja muista syistä johtuen. Osastolla ollaan kolmen hengen huoneissa, eli sielläkin saattaa olla aika vaikea saada unen päästä kiinni. Esitin toiveen päästä "naistenhuoneeseen", sekahuoneitakin joudutaan kuulemma joskus käyttämään, käytävällä kun ei enää saa potilaita säilyttää... Ajatus miehestä/miehistä samassa tuvassa ei kyllä tässä tapauksessa innosta ollenkaan.

Leikkauksen jälkeen on sitten maltettava ottaa superrauhallisesti ensimmäiset viikot. Kivut varmaan muistuttavat, jos asia meinaisi muuten unohtua, samoin em. tukisysteemit, jotka estävät villeimmät jumppaliikkeet. Pakollinen liikuntatauko on siis tulossa, kävellä sentään saa ilman sauvoja jo sairausloman aikanakin. Kotihommat pitää ulkoistaa muille noin kuudeksi viikoksi, mistä en tosin ole ollenkaan pahoillani. Onneksi lapset ovat jo isoja ja osaavat jo tehdä kaikenlaista.

Hyvää naistenpäivää ensi lauantaina (8.3.)!  

Kuva täältä

Risuja ja ruusuja Rintasyövän jälkeen

Kuva täältä

"Kertomisen voima on ihmeellinen. Kertomalla syövästään muille potilas keventää omaa taakkaansa ja jakaa samalla arvokasta tietoa muille, jotka saattavat joutua vastaavaan tilanteeseen." Niin totta. 

Kuten Marja Aarnipuron eilen lukemani uusi Rintasyövän jälkeen -kirja muutenkin. Kirjoittajansa näköistä tekstiä kannesta kanteen: rehellistä ja rohkeaa, toimittajamaista ja kuitenkin hyvin henkilökohtaista, välillä ehkä jo vähän liiankin henkilökohtaista; meitä sinkkuja eivät muiden ihmisten puolisot ja syövän jälkeinen seksielämä kauheasti kiinnosta, minua ainakaan. Puolison kanssa eläville ne ovat varmasti ihan tärkeitä ja kiinnostavia. Samaa voisin sanoa myös tietolaatikoista: itselleni niillä ei ollut juurikaan merkitystä, koska olen lukenut samat asiat jo aikaisemmin ja kuullut syöpälääkäreiden luentoja samoista aiheista, asiaa tuntemattomille lukijoille ne ovat varmasti hyviä.

Osan kirjan kappaleista olisin jättänyt pois kokonaan tai ainakin lyhentänyt aika lailla, samoin pari-kolme pitkää, mielestäni asiaan suoranaisesti liittymätöntä kohtaa, kuten monisivuisen juoksukouluohjelman, jollaisia löytyy helposti netistä, jos sellaista kaipaa. En jaksanut myöskään kauheasti innostua etelänmatkakertomuksesta tai syntymäpäivälaulusta; tietokirjassa en sellaisiin olettanut törmääväni, kuten en kyllä kirosanoihinkaan. Tietokirjassa ei kiroilla. Nopealukuinen kirja tuli luettua erittäin nopeasti osin siksi, että harpoin nuo kohdat ohi aika vauhdikkaasti.

Kuva täältä

Vaaleanpunaisia ruusuja annan kirjalle kuitenkin enemmän kuin risuja, ja nostan hattua Marjan rohkeudelle tuoda tärkeä asia julkiseksi itseään säästämättä. Olen myös useimmista kirjassa esiin nostetuista tärkeistä asioista samaa mieltä kuin hän, vaikka omat syöpäkokemukseni ja elämäntilanteeni ovatkin aika erilaiset. Syövästä ja syöpähoidoista selviytymisessä myös minua ovat auttaneet molemmilla kerroilla lääketieteellisten hoitojen lisäksi perhe (lapset etenkin), ystävät ja vertaiset, työ, lemmikkieläin, mielekkäät ja mieluisat harrastukset, liikunta ja jo alussa mainittu kirjoittaminen.

Paras kiteytys siitä, millaista elämä rintasyövän jälkeen on, löytyy mielestäni sivulta 310: "Hoitojen jälkeen syövän sairastanut saa voimiaan takaisin. Ajatukset järjestyvät ja hän alkaa ymmärtää, mitä on kokenut. Rintasyöpäselviytyjällä on keskustelun tarve. Hänellä on myös kova tarve tulla taas hyväksytyksi normaalina ihmisenä. Minulla ainakin on. En halua, että ihmiset ajattelevat koko ajan syöpää minun kanssa jutellessaan. Olen kokonainen ihminen, en pelkkä syöpäpotilas. Syöpäkokemus on vain osa minua. En halua antaa sille isompaa osuutta itsestäni kuin on pakko." Samat sanat.

Pakko näin sinkkuna vielä lopuksi kiittää toivon antamisesta meille puolisottomille (s. 115): "Maailmassa on paljon myös kypsiä ja viisaita ihmisiä, joilla on itselläänkin ollut vaikeuksia ja kovia elämänvaiheita. On paljon ihmisiä, joilla on avara syli ja suuri ymmärrys. Sellaisen kun onnistuu löytämään, tuloksena voi olla vahvaakin vahvempi parisuhde."

Elämää on siis rintasyövän jälkeenkin. Kannattaa lukea. :-)


Lähde:

Marja Aarnipuro 2014. Rintasyövän jälkeen. Teos.

Kaksivuotispäivä

Leikkauspäivästä on nyt tasan kaksi vuotta, blogin aloittamisesta kaksi vuotta ja yksi päivä. En leikkauspäivänä arvannut, miten nopeasti aika kuluisi, kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi. Enkä blogia aloittessani osannut aavistaa, että kirjoittaisin vielä kahden vuoden päästäkin, ja että kirjoitteluni kiinnostaisivat näin laajasti: jo reilut 80 000 käyntikertaa! Ihan huippua!

Olin tasan kaksi vuotta sitten heräilemässä ablaatioleikkauksesta Hatanpään sairaalassa. Muistan katsoneeni heräämön kelloa noin yhdentoista aikaan ja miettineeni, että elossa ollaan edelleen. Olo oli hyvä, leikkaus oli mennyt hyvin, kipuja ei tuntunut, vain nälkä oli kova. Parin viikon päästä heräilen sitten jo korjausleikkauksesta, toivottavasti samoissa tunnelmissa. Aika menee tosi nopeasti.

Kaksi vuotta on ollut täynnä elämää: syöpähoitoja, mutta myös ihan tavallista arkista elämää töineen ja kotiaskareineen. Lasten kanssa elämistä, urheilua, vertaissiskojen kanssa kokemusten jakamista. Ihan hyvää ja monipuolista elämää siis, yksirintaisuudesta huolimatta. Tämän kaksivuotispäivän juhlistaminen esimerkiksi alkoi monivilja-siemenpatonkien paistamisella, syöjät tosin nukkuvat edelleen. Hiihtolomaa tämäkin, vaikka hiihtämään en lumen puutteen vuoksi pääsekään.

Vertaisblogeille on selkeästi tarvetta, ehkä jopa enemmän kuin aiheesta julkaistuille kirjoille, sillä blogit elävät ajassa, ja niiden sosiaalisuus on jotain sellaista, johon painetut kirjat eivät koskaan tule pystymään. Kommentit ja niihin annetut vastaukset antavat eloa staattisiin teksteihin, ja linkeistä pääsee klikkaamalla eteenpäin haluamilleen suunnille. Kirjoilla ei näitä avuja ole eikä tule. Monissa blogeissa bloggaajan itse ottamat kuvat ovat myös aitoudessaan ja inhimillisyydessään niin upeita, etteivät painetut julkaisut pääse lähellekään samaa. Itse en ole julkaissut kuin maisemia ja muita "anonyymejä" kuvia, en omakuvia, kuten toiset. Jokainen meistä valitsee oman tiensä, moninaisuus on rikkaus blogeissakin. :-)

Kuva täältä

TRAMista asiaa

Nyt, kun korjausleikkaukseeni on aikaa enää vajaa kuukausi (leikkauspäiväksi on sovittu ke 19.3.), ja lähes kaikki ennalta tehtävät tutkimukset (paljon labroja, mammo- ja ultrakuvaukset ja vatsan alueen TT-kuvaus) on jo tehty, harhailevat ajatukseni väkisinkin leikkaukseen ja siitä toipumiseen. Olen mielestäni valmis leikkaukseen niin henkisesti kuin fyysisestikin, vaikka tänään alkanut pieni "hiihto"lomani taitaakin mennä ihan muissa kuin hiihtopuuhissa (eipä silti, ei täällä Tampereella ole luntakaan enää, hiihtäminen onnistuisi vain tykkilumiladulla): lasten sairastama räkätauti iski nyt sitten myös minuun ja niistelen ja aivastelen täällä sängyn pohjalla. No, vaihtelua tämäkin, kun ei tarvitse lähteä mihinkään enkä jaksa tehdä oikein mitään täällä kotonakaan. Nuorimmaisen pikkuläppäri sylissä voi sentään lukea viestejä ja naputella. Ja ottaa kohta päikkärit Katti Matikaisen kanssa. Ihan luksusta! :-)

Olen etsiskellyt netistä TRAM-leikkauksesta otettuja kuvia (siis itse leikkauksesta, ei lopputuloksista), mutta niitä ei ihan kauheasti ole saatavilla. Leikkausvideota en ole vielä uskaltanut katsoa, vaikka sellainen YouTubesta kuulemma löytyykin.

Plastiikkakirurgisen sairaalan TRAM-rintakonstruktion potilasohje on ehkä paras suomenkielinen kokonaisesitys, joka löytyy netistä moneen kertaan lukemani Rinnankorjausleikkauksen käsikirjan lisäksi:

"TRAM-rintarekonstruktiossa uusiorinta tehdään alavatsalta otetusta kudoksesta, jossa on pieni pala suoraa vatsalihasta (TRAM = Transverse Rectus Abdominis Muscle), siihen lantion syvistä suonista tuleva valtimo ja laskimo sekä lihakseen kiinnittyvä ihonalainen rasva ja iho. Kieleke saa verenkiertonsa em. verisuonten kautta. Suonten sisäläpimitta on noin 1,9 mm. Leikkauksessa vanha arpi rinnalta poistetaan ja kainalosta etsitään verisuonet, joihin alavatsakielekkeen suonet kytketään. Kielekkeestä muotoillaan rinta, joka kiinnitetään rintakehälle. Tarvittaessa toista rintaa pienennetään tai kohotetaan paremman koko- ja muotosymmetrian saavuttamiseksi. Kainaloon ja molemmin puolin alavatsalle asetetaan laskuputket.

Leikkauksen jälkeen myös alavatsan muoto paranee: pömpöttävä alavatsa oikenee. Alavatsan arpi jää piiloon pikkuhousuihin.

Leikkaus on suuri yleisanestesiassa tehtävä leikkaus ja kestää noin 2-3 tuntia. Leikkauksen jälkeen laskuputket poistetaan 1-2 päivänä. 1. leikkauksen jälkeisenä päivänä voi nauttia nesteitä ja ensin juoksevaa ja sitten tavallista ruokaa. Tipat poistetaan 1-2. päivänä. Ensimmäisinä leikkauksen jälkeisinä päivinä vuodetta on hyvä pitää V-asennossa vatsakiristyksen ja kivun vähentämiseksi. Vuoteesta noustaan heti leikkausta seuraavana päivänä. Kotiutus tapahtuu 5. leikkauksen jälkeisenä päivänä. Sairaslomaa tarvitaan ammatista riippuen 4-6 viikkoa.

Leikkauksen jälkeen arvet vaalenevat ja pehmenevät lähikuukausien aikana, jolloin rinta saa myös tulevan muotonsa. Nänni tehdään tavallisesti 6 kuukauden kuluttua leikkauksesta, jolloin rinta on saavuttanut lopullisen muotonsa. Nänni nostetaan paikallispuudutuksessa kielekkeen pinnasta ja nännipiha tatuoidaan pari kuukautta tämän jälkeen. Toimenpide tehdään polikliinisesti.

Haavanhoito: 
Haava-alueet saa suihkuttaa päivittäin puhtaalla vedellä. Vahvoja pesuaineita on syytä välttää. Pieniä rupia voi raaputella varovasti pois. Arvesta voi alkuvaiheessa työntyä vaaleita lankoja, jotka voi huoletta katkoa. Langat sulavat ja poistuvat itsestäänkin muutamassa kuukaudessa. Paranemassa olevia arpia voi voidella tavallisilla hajustamattomilla perusvoiteilla, Environ Body Creamilla tai Essentia öljyllä. Saunomista ei suositella ensimmäisen parin kolmen viikon aikana. Tupakointi heikentää haavan paranemista ja vaarantaa kielekkeen verenkierron; tupakointi on ehdottomasti jätettävä vähintään kolmeksi viikoksi. Tupakointi tulee myös lopettaa vähintään viikko ennen leikkausta. Yleensä käytämme ihonsisäisiä sulavia ompeleita, joita ei tarvitse poistaa. Navan ympäriltä solmut voi poistaa parin viikon kuluttua leikkauksesta.

Alavatsa:
Vatsatukea suositellaan käytettäväksi 4-6 viikkoa. Raskaita nostoja ja ponnistuksia tulee välttää kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen, jonka jälkeen voi aloittaa vatsalihasharjoitukset. Punttisaliharjoittelua sekä rasittavaa voimistelua tulee välttää kahdeksan viikkoa.

Rinta:
Siteet poistetaan heti leikkauksen jälkeisenä päivänä, jonka jälkeen rinta tuetaan tukevilla rintaliiveillä. Liivejä on hyvä pitää yötä päivää ensimmäinen kuukausi leikkauksesta. Rinnan voimakasta puristelua tulee välttää 4-6 viikkoa. On huomattava, että rinnassa ei ole normaalia tuntoa. Yleensä tunto palautuu vuosien kuluessa. Tunnotonta rintaa on syytä suojella esim. voimakkaalta auringonvalolta ja kuumapakkauksilta fysikaalisen hoidon aikana. Sukupuolisen kanssakäymisen voi aloittaa voimien salliessa.

Yläraaja: 
Ensimmäisenä viikkona leikkauksen jälkeen on varottava painamasta yläraajaa liian tiivisti vartaloon, jotta kainalossa olevat suonet eivät puristu ja verenkierto esty. Leikatun puolen yläraajaa saa nostaa vakkatasoon asti kahden ensimmäisen viikon aikana ja tämän jälkeen vapaasti.
 
Komplikaatiot:
TRAM-leikkaukseen liittyy samat komplikaatiomahdollisuudet kuin kirurgiaan yleensä. Leikkauksen jälkeiset verenvuodot ja tulehdukset ovat kuitenkin harvinaisia. Vatsan tyrät voidaan ehkäistä noudattamalla annettuja ohjeita. Riski suonten tukkeutumiseen heti leikkauksen jälkeen on muutama %. Tällöin joudutaan suonet avaamaan uudessa leikkauksessa välittömästi. Riski kielekkeen menettämiseen em. syistä on n. 1 %. Suonten tukkeutuminen tapahtuu yleensä ensimmäisenä leikkauksen jälkeisenä vuorokautena, jos on tapahtuakseen. Niinpä siirrettä tarkkaillaan kahden tunnin välein (lämpötila, väri, vitaalireaktio) leikkauksen jälkeen. Laskimotukosten estämiseksi annetaan estolääkitys (Fragmin 2500 IU tai Klexane 20 mg leikkaus aamuna ja katketaan viisi vuorokautta leikkauksen jälkeen). Tulehdusten estoon käytetään antibioottisuojaa (Zinacef 1,5 g iv induktion aikana)."

Leikkauksen kesto on Taysissa pidempi kuin mitä yksityissairaala mainostaa (en kyllä oikein usko, että pari-kolme tuntia voi riittää missään noin monimutkaiseen hommaan). Suurin ero on kuitenkin hinnassa: yksityisellä TRAM-leikkaus maksaa yli 12 000 euroa, kun julkisella puolella potilas maksaa vain sairaalan hoitopäivämaksun (alle 40 euroa/päivä) leikkauspäivältäkin. Suomalaisena veronmaksajana olen etuoikeutettu - iloinen veronmaksaja. 

Kaikki ei aina valitettavasti mene näissä leikkauksissa kuin Strömsössä (esimerkiksi hänellä), mikä pistää kyllä miettimään korjausleikkauksen järkevyyttä. Suurin osa leikkauksista onnistuu kuitenkin hyvin, ja potilaat ovat olleet tyytyväisiä ratkaisuunsa. Mahdollisen, mutta onneksi aika epätodennäköisen epäonnistumisen vuoksi en halua jättää leikkausmahdollisuutta väliin. Lopuksi vielä linkki selkeään ja verettömään englanninkieliseen fläppitauluesitykseen: paperilla yksinkertainen juttu, käytännössä varmasti ei.


Lähde:

http://www.sairaalakl.fi/artikkelit/rinnat/tram-rintakonstruktion-potilasohje

Arpiajatuksia

Arpi. Melkein yhtä ruma ja kamala sana kuin syöpä. Kukaan (nainen ainakaan) ei varmasti haluaisi itselleen kumpaakaan, mutta aika moni saa. Arpi voi pelastaa hengen, ja juuri siksi arpi voi olla kaunis, kuten Niina Repo Arpi-kirjassaan aikanaan omasta arvestaan kirjoitti.

Arpia ei pitäisi tarvita hävetä, kuten ei syöpääkään. Jostain syystä kummastakaan ei oikeasti haluta kuulla eikä kumpiakaan haluta nähdä eikä näyttää. Terveellä ja kauniilla ei ole arpia eikä syöpää. Ne - me - joilla niitä on, ollaan jotain muuta. Vahvoja ja rohkeita. Terveitä ja elossa niin kauan kuin toisin todistetaan. Ensi kuussa menen rohkeasti ottamaan itseeni lisää arpia, mutta myös tervehtymään lisää. Henkisesti ainakin.

Kuva: https://www.facebook.com/supportthefight