Olin tasan kaksi vuotta sitten heräilemässä ablaatioleikkauksesta Hatanpään sairaalassa. Muistan katsoneeni heräämön kelloa noin yhdentoista aikaan ja miettineeni, että elossa ollaan edelleen. Olo oli hyvä, leikkaus oli mennyt hyvin, kipuja ei tuntunut, vain nälkä oli kova. Parin viikon päästä heräilen sitten jo korjausleikkauksesta, toivottavasti samoissa tunnelmissa. Aika menee tosi nopeasti.
Kaksi vuotta on ollut täynnä elämää: syöpähoitoja, mutta myös ihan tavallista arkista elämää töineen ja kotiaskareineen. Lasten kanssa elämistä, urheilua, vertaissiskojen kanssa kokemusten jakamista. Ihan hyvää ja monipuolista elämää siis, yksirintaisuudesta huolimatta. Tämän kaksivuotispäivän juhlistaminen esimerkiksi alkoi monivilja-siemenpatonkien paistamisella, syöjät tosin nukkuvat edelleen. Hiihtolomaa tämäkin, vaikka hiihtämään en lumen puutteen vuoksi pääsekään.
Vertaisblogeille on selkeästi tarvetta, ehkä jopa enemmän kuin aiheesta julkaistuille kirjoille, sillä blogit elävät ajassa, ja niiden sosiaalisuus on jotain sellaista, johon painetut kirjat eivät koskaan tule pystymään. Kommentit ja niihin annetut vastaukset antavat eloa staattisiin teksteihin, ja linkeistä pääsee klikkaamalla eteenpäin haluamilleen suunnille. Kirjoilla ei näitä avuja ole eikä tule. Monissa blogeissa bloggaajan itse ottamat kuvat ovat myös aitoudessaan ja inhimillisyydessään niin upeita, etteivät painetut julkaisut pääse lähellekään samaa. Itse en ole julkaissut kuin maisemia ja muita "anonyymejä" kuvia, en omakuvia, kuten toiset. Jokainen meistä valitsee oman tiensä, moninaisuus on rikkaus blogeissakin. :-)
 |
| Kuva täältä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti