Vasemmasta (terveestä) rinnastani löytyi tosin todella piinallisen pitkän ultrauksen aiheuttanut kysta, jonka ehdin pitkältä tuntuneen tovin ajan luulla olevan ihan jotain muuta. Lääkäri ei nimittäin puhunut minulle mitään koko tutkimuksen aikana (paitsi pyysi vaihtamaan ja "ottamaan uutta asentoa" aika ajoin). Sen sijaan hän pysäytteli ja vaihteli ultra-anturia ja kokeili kaikenlaisia uusia juttuja erilaisilla numeroilla jostain rinnastani löytämästään (myös kuvia ja rinnakkaisia kuvia, joita myös arkistoitiin jonnekin) ja puhui samalla kaikenlaista teknistä uuden, vasta testattavana olleen ultralaitteen käyttökouluttajan kanssa, joka oli mukana koko ultraussession ajan. Samaan aikaan minä lähes hyperventiloin jännittäessäni ja hengitystä pidättäessäni. Lihaksetkin tärisivät, tai ainakin siltä tuntui.
Piinaani pahensi osin se, että jouduin mammografiakuvien ottamisen jälkeen odottelemaan ultraan pääsyä pienessä pukukopissa lähes tunnin (jonka ajan edellinen potilas oli "ultrausharjoituksena"!) - ja jännittämään. Vanhojen aikakauslehtien selailu ei kauheasti viihdytä siinä vaiheessa...
Ei tähän kyllä koskaan totu. Ei. Ja pukukopissa yläkroppa paljaana odottavan aika on aina pitkä. Tosi pitkä. Ja ultraäänianturin pysähtyessä aika pysähtyy kokonaan, ja hengitys myös. Vasta ulos päästyäni pystyin hengittämään taas. Puuuuh!
Ensi viikolla ovat vuorossa labrat ja vatsan CT-kuvaus. Korjausleikkausta kohti. Loppuun vielä "motivaatiokuva", jolla yritän piristää itseäni aina välillä. Ei ehkä ihan realistinen, mutta se ei haittaa. Vatsaryppyjen suoristuminen olisi toki ihan positiivinen lisä.
Kuva: http://ellit.fi/muoti-ja-kauneus/kauneus/vatsarypyt-suoriksi-plastiikkakirurgialla |
Onneksi olkoon! Tuon koettelemuksen jälkeen tarvitset kunnon hemmottelua, mitähän se voisi olla?
VastaaPoistaMuokkausjumppa tunnin päästä! :-) Vatsalihasten etsintä käynnissä...
PoistaOlipa helpottava ja ihana uutinen! Onnittelut sinulle! :) Minä sain myös iloisia uutisia möykkyrisestäni; se oli tiivistynyttä rauhaskudosta. Näin se elämä yllättää; ensin suuntaan ja sitten toiseen! T. Teija Rintaa Raastavaa -blogista
VastaaPoistaMahtava juttu! :-) Kyllä jännitti varmasti kuulla, mistä on kyse. Onneksi pääsit syöpäpälkähästä.
PoistaMinä jännitin tänään ihan kauheasti radiologin tutkiessa kystaksi paljastunutta löydöstä pitkään ja ties millä uudesta laitteesta löytyvillä systeemeillä. Onneksi uusi laite paljasti löydöksen hyvälaatuisuuden, eikä näytettä tarvinnut ottaa
Hyvää jatkoa sinulle!.
Hienoa!
VastaaPoistaKiitos, Lintu! On se. :-)
PoistaHienoa <3 näitä uutisia on aina kiva kuulla.
VastaaPoistaKiitos, Tanja! Hyviä uutisia sinulle toivoen: Tokakertalainen
Poista