Puuuuh!

Piina ohi tältä erää: kaikki oli ok mammo- ja ultrakuvissa!

Vasemmasta (terveestä) rinnastani löytyi tosin todella piinallisen pitkän ultrauksen aiheuttanut kysta, jonka ehdin pitkältä tuntuneen tovin ajan luulla olevan ihan jotain muuta. Lääkäri ei nimittäin puhunut minulle mitään koko tutkimuksen aikana (paitsi pyysi vaihtamaan ja "ottamaan uutta asentoa" aika ajoin). Sen sijaan hän pysäytteli ja vaihteli ultra-anturia ja kokeili kaikenlaisia uusia juttuja erilaisilla numeroilla jostain rinnastani löytämästään (myös kuvia ja rinnakkaisia kuvia, joita myös arkistoitiin jonnekin) ja puhui samalla kaikenlaista teknistä uuden, vasta testattavana olleen ultralaitteen käyttökouluttajan kanssa, joka oli mukana koko ultraussession ajan. Samaan aikaan minä lähes hyperventiloin jännittäessäni ja hengitystä pidättäessäni. Lihaksetkin tärisivät, tai ainakin siltä tuntui. 

Piinaani pahensi osin se, että jouduin mammografiakuvien ottamisen jälkeen odottelemaan ultraan pääsyä pienessä pukukopissa lähes tunnin (jonka ajan edellinen potilas oli "ultrausharjoituksena"!) - ja jännittämään. Vanhojen aikakauslehtien selailu ei kauheasti viihdytä siinä vaiheessa...

Ei tähän kyllä koskaan totu. Ei. Ja pukukopissa yläkroppa paljaana odottavan aika on aina pitkä. Tosi pitkä. Ja ultraäänianturin pysähtyessä aika pysähtyy kokonaan, ja hengitys myös. Vasta ulos päästyäni pystyin hengittämään taas. Puuuuh!

Ensi viikolla ovat vuorossa labrat ja vatsan CT-kuvaus. Korjausleikkausta kohti. Loppuun vielä "motivaatiokuva", jolla yritän piristää itseäni aina välillä. Ei ehkä ihan realistinen, mutta se ei haittaa. Vatsaryppyjen suoristuminen olisi toki ihan positiivinen lisä.

Kuva: http://ellit.fi/muoti-ja-kauneus/kauneus/vatsarypyt-suoriksi-plastiikkakirurgialla