Vanha kääpä

Syöpä on ikäännyttävä tauti. Ikäännyttävä on ensimmäinen adjektiivi, joka itselleni tulee juuri tällä hetkellä mieleen. Tämä kaksivuotinen kakkoskierrokseni on ikäännyttänyt minua huomattavasti enemmän kuin kaksi vuotta. Toisaalta on ilo vanheta, vaikka nuoruuden elinvoimaa kaihoilenkin. Kaikille Siskoille ei vanhenemisvaihtoehtoa ole annettu. Tänään on siunattu jälleen yksi aivan liian varhain pois nukkunut rintasyöpäsisko, vain 33-vuotiasta pienten lasten äitiä olisi tarvittu täällä vielä pitkään. <3

Tunnen itseni vanhaksi kääväksi, yhtä harmaaksi, paikalleen jämähtäneeksi ja tylsäksi. Onneksi biologina tiedän, että kääpäiset puut ovat oikeasti todella monimuotoisia eliöympäristöjä, jotka pitävät yllä monenlaista elämää ja antavat elinsijaa uhanalaisille hyönteislajeille ym. Eivät siis sittenkään ihan turhia. Ja harmaudessaan ne ovat oikeastaan ihan kauniitakin. Kääpien päälle kasautuu talvella lunta, kuten näistä tämän talven kauneimpana pakkaspäivänä läheisen lammen rannalta ottamistani kääpäkuvistakin näkyy. Aurinko paistaa talvella käävällekin, mutta lumi on ja pysyy päällä. Kesällä aurinko paistaa yläoksille ja vihreille lehdille, kääpä jää alas varjoon. Taakan alle jäänyt olo on ollut itsellänikin aika usein. Kaikki pitää jaksaa kantaa, mitä niskaan lykätään, ja silti on myös pysyttävä paikallaan ja hoidettava omat hommansa, yleensä ihan yksin.

Ystävänpäivän illan vietin eilen taideterapiakurssilla. Viimeisen kurssikerran aiheina olivat aiemmin tehtyjen töiden analysointi sekä yksi uusi työ, jonka aiheeseen saimme jälleen ideaa lattialle levitetyistä korteista.

Omien ja toisten kurssilaisten työt aukesivat yllättävällä tavalla nyt viikon tauon jälkeen. Omista töistäni löytyi monia samoja teemoja, vaikkakin eri perspektiiveistä kuvattuina: "hyrskynmyrskyä", kasvua, toivoa, nuoruuden kaipausta, elinvoimaa, rohkeutta ja siiville nousemista. Kun töitä katsoo eri vinkkeleistä ja rajaa eri tavalla, niistä paljastuu eri asioita, ja toisaalta myös samoja elementtejä: Mustaa on vielä paljon kaikissa töissä, mutta myös valoisia kohtia. Luovuutta löytyy kuvista, mutta myös tietynlaista suunnittelun ja kontrollin tarvetta. Liiaksi ei piirroksia - kuten elämääkään - kuitenkaan saisi suunnitella, vaan pitäisi uskaltaa heittäytyä rohkeammin ja tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä ja mitä itse haluaa.

"Lopputyökseni" valitsin kahta vanhaa kääpää esittävän kortin, jossa on paljon samaa kuin itse ottamissani kääpäkuvissa. Korjausleikkauksen alla kuvan voi ajatella olevan eheyttävä (yksinäinen "kääpä" saa kohta kaverin) - ystävänpäivänä se ehkä kuvaa jotain muutakin: nämä kaksi vanhaa kääpää ovat viihtyneet yhdessä jo pitkään, ja minä yksinäinen vanha kääpä katselen niitä hieman kadehtien. Eipä ollut vanhalla käävällä tänäkään ystävänpäivänä vientiä eikä tullut kukkalähetyksiä tai suklaarasioita kotiin...


Viimeinen taideterapiatyö tuli siis tehtyä aika toiveikkaissa tunnelmissa: talvi on vaihtunut kesään, ja vanhalla käävällä on toinen yhtä vanha kaveri vieressä. Kaksi iloisen punaista perhostakin liihottelee ruohikossa. Toivoa on. Vanhalla käävälläkin.