Töitä, mökkeilyä - ja viimeiset Xelodat!

Ensimmäinen kokonainen viikko täyttä työtä (= kahta osa-aikatyötä) onnistuneesti takana! Kunto palasi antibioottikuurin jälkeen ihan mukavasti, ja maanantaista alkaen pistelin taas Xeloda-nappejakin kiltisti poskeen ilman kovin suuria haittoja. Paisesormi parani sekin yllättävän nätisti (muttei nätiksi: kynsi taitaa olla irtoamassa kokonaan) antibioottien ja ahkeran puhdistamisen ja suojaamisen avulla.

Töihin palaamisessa on monta plussaa, etenkin se, että työpaikalla saa ajatukset pois sairaudesta helpommin kuin kotona ja tuntee itsensä muutenkin suht' "normaaliksi". Normaalin arkirytmin palautumista on omien töiden lisäksi edistänyt myös koulujen alkaminen. Maanantaina aloittivat omat koulunsa esikoinen ja kuopus, keskimmäisen opinnot alkoivat jo edellisenä keskiviikkona. Koulukirjojen hankkimis- ja päällystyshommat ovat työllistäneet myös äitiä; tänä iltana vetäisin taas muovit kolmeen kirjaan. Toivottavasti ihan joka jakson alussa ei olisi vastaavaa kirjarumbaa... Kallista hommaa, kun enää yksi lapsista on peruskoulussa, kahdelle pitää kirjat ostaa itse.

Kynsihaittoja riittää edelleen, ja ne taitavat olla helpottamisen sijaan hurjenemassa. Saa nähdä, miten pitkälle sormen kynsien irtoamisprosessi kehittyykään. Jännitystä elämään. Ja laastaria sormeen ja toiseenkin (ja kolmanteen ja neljänteen...), puoliväliin asti kärkiosastaan irronneet kynnet eivät kestä sen enempää katseita kuin mitään muutakaan. Onneksi on taas pari metriä Pirkka-kangaslaastaria kotona, riittänee pariksi viikoksi. Toiseen isoon varpaaseenkin on pakko pistää Pirkkaa suojaksi, etteivät sukat sotkeutuisi kudosnesteeseen ja kynnen alle menisi mitään sinne kuulumatonta. Sen, kuten paisesormenikin kynsi, irtoavat varmaan vielä jonain kauniina syyspäivänä kokonaan, sen verran heiluvaisia ne ovat jo. Saa nähdä, miten pitkään uusien kynsien kasvaminen kestää. Työntekoa eivät laastaroidut sormenpäät onneksi ainakaan vielä ole haitanneet. Toivon, etteivät etusormien ja peukaloiden kynnet irtoaisi, se voisi jo aiheuttaa aika lailla hankalia tilanteita niin kotona kuin työhommissakin.

Aiemmassa kirjoituksessani arvelin marjahommien olevan ohi tältä kesältä, vaan eivätpä olleetkaan: viikonlopun mökkikeikka piti sisällään myös reipasta marjastamista, herukkapensaista tosin vain. Nyt on sitten talven varalle kunnon troppeja pullo poikineen, ja vielä riittää mehustettavia marjoja huomisillaksikin. Mustaherukoiden ja mustikoiden popsimisen lisäksi vahvistin vastustuskykyäni saunomalla ja uimalla, järvivesi oli yllättävän lämmintä edelleen. Mökkisaunaa ei voita mikään.

Kaikki loppuu aikanaan, sytostaattihoidotkin: nappasin pari tuntia sitten vihoviimeiset Xelodat iltapalan painikkeeksi! :-) Alkuperäisen aikataulun mukaisesti viimeisiä olisi viety jo torstai-iltana, mutta antibioottikuuri aiheutti pienen viivästyksen. Aika hyvin kuitenkin pysyi sytkyprojekti suunnitellussa aikataulussa. Toivottavasti tuloksetkin olisivat tavoitteiden mukaisia, eli tauti olisi nyt selätetty.

Syyskuun alussa aloitetettava viiden vuoden "naishormonienpoistoprojekti" varmistaa toivottavasti vielä osaltaan sen, ettei tämä ei-toivottu tauti palaisi enää kolmatta kertaa. Samalla se varmistaa myös sen, ettei tähän "sinkkuäidin elämääni" tarvitse edes haikailla mitään mullistavia muutoksia lähivuosina: niin paljon kuin puolisoista ihan joka puolella jaksetaankin hehkuttaa, en sellaista omaan elämääni kaipaa ennen Femar-hoitojakaan, enkä niiden alettua sitäkään vähää. Eikä toisaalta kukaan mies varmasti kaipaisi tähän teinihässäkkään (josta saan vapaata noin viikon vuodessa!), vaikka olisin tervekin. Parasta siis yrittää olla tyytyväinen siihen, mitä elämässä on, ja keskittyä hoitamaan omaa terveyttä, lapsia, työtä, kotia ym. asioita mahdollisimman hyvin.

Vielä on kesää jäljellä, vaikka työt alkoivatkin. :-)

Alisma plantago-aquatica (ratamosarpio) auringonlaskun aikaan.