Rusottavat punakaneliposket

Aika menee aika nopeasti: kaksi kuukautta ja yksi päivä sitten (2.8.) sain viimeiset suonensisäiset sytostaatit, viimeisestä Xeloda-satsista on noin puolitoista kuukautta. Elo-syyskuussa popsin kolme antibioottikuuria, ja syyskuun alusta alkaen on sitten ollut vuorossa tropeista kenties pitkän päälle rankimpia eli letrotsoleja päivittäin suun kautta ja Procrenia kerran kuussa mahaan pistettynä.

Edellä mainittujen lisäksi tuli kevään ja kesän aikana pisteltyä poskeen aikamoinen setti muita lääkkeitä: kortisoneja, vatsansuojalääkkeitä, pahoinvoinninestolääkkeitä, vatsan pehmennys- ja kovennuslääkkeitä, kipulääkkeitä... Normaalisti käytän noista vain viimeksi mainittuja. Ei siis mikään suuri ihme, että kaikenlaista vaivaa pomppaa esiin milloin mistäkin päin kroppaa, päästä varpaisiin. Ääripäistä jalat taisivat päästä helpommalla, vaikka Xeloda tekikin aikamoisia tepposia: jalkapohjien nahka kuoriutui kesän aikana kokonaan, uudistumiskykyä siis löytyy! Varpaiden ja sormien kynnet ovat vielä kovasti "vaiheessa", mutta eivät onneksi enää tulehtuneet.

Päätä on koeteltu pitkin matkaa niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Karvanlähtöaika on nyt tältä erää ohi, ja hiuksissani on tällä hetkellä "kahden kerroksen väkeä": noin kolmisenttisiä uusia ja puolipitkiä vanhoja suht' sulassa sovussa. Letillä mennään niin kauan, kunnes joku kaunis päivä uskaltaudun tämän vuoden ensimmäiselle kampaajakeikalle. Mahtaa olla kampaajalla ihmettelemistä, kun päässä on noin poikkeuksellista materiaalia...

Kulmakarvat ja ripset ovat jo palanneet vanhoille paikoilleen aika mukavasti. Sainpa kulmista eilen vanhemman neitoni kanssa kasvohoidossa käydessämme (viime viikon Tutkimotarina innosti, suosittelen!) kehujakin, tosi siistit olivat kuulemma, ei tarvinnut nyppiä. Paljastin sitten kyllä kosmetologiopiskelijatytölle, että ovat muuten ihan uudetkin, samoin suuri osa ripsistä.

Kosmetologi tunnisti uusimman ja aika hankalan vaivani, josta en koskaan aiemmin ole kärsinyt: tänä syksynä alkanut punaposkisuuteni ei johdukaan uusimpien lääkkeitteni aiheuttamista hikoilupuuskista (joita riittää - en enää yhtään ihmettele vaihtareissaan kärvistelevien rouvien sortumista estrogeenivalmisteisiin!) sen enempää kuin ahkerasta punakaneleiden ahmimisestakaan, vaan couperosasta.

Kaikkea sitä pitääkin vaivoikseen saada. Ihonhoitoon pitää nyt alkaa kiinnittää ihan uudenlaista huomiota; couperosaseerumia ostin heti eilen kosmetologin suosituksesta. Onneksi minulla on jo marraskuun alussa ensimmäinen hoitojen jälkeinen lääkärikäynti, pääsen kysymään myös hormonienpoistolääkkeiden (ja kaikkien muiden em. lääkkeiden) ihovaikutuksista ja niiden kanssa elämisestä. Kun kerran hormonit vaikuttavat couperosan ilmestymiseen, miksei sitten niiden poistaminenkin?

Couperosaposkisia omenia riittää tänä syksynä.