Hyvä resepti hyvään elämään

Sain tasan vuosi sitten kolmannen doketakselisatsin suoneeni ja jäin kahdeksi kuukaudeksi sairauslomalle. Viime kesä meni sytostattien sanelemissa kolmen viikon sykleissä. Nyt on tilanne aika erilainen: teen kesäkuun täyspäivätöitä ja heinäkuun alussa jään sitten ihan oikealle kesälomalle viideksi viikoksi. Elämää jaksottavat siis lähinnä työt (oma sekä isompien lasten kesätyöt) ja lomat.

Aika menee tosi nopeasti, viime kesästä tuntuu olevan jo tosi kauan, samoin sytostaateista ja niiden erilaisista vaikutuksista. Toki nämä nykyiset tropit pitävät taudin mielessä ainakin yhtä hyvin, sen verran tiukkaa tämä hormonittomana eläminen on tehnyt. Vaikka kunto on muuten ihan hyvä, ei huonosti nukuttujen öiden jälkeen kankeana herätessä ole ihan entisenlainen olo. Elämänlaatu on siis edelleen aika vaihteleva, suurimman osan aikaa onneksi ihan ookoo.

Positiivista ajattelua tämä hirmuinen hikoilu on kyllä vaatinut, eikä hikoilu kesähelteillä varmasti ainakaan helpotu. Olenkin nyt alkanut suosiolla popsia venlaflaksiinia (75 mg) aamuin illoin, jotta olo pysyisi suunnilleen siedettävänä ilmojen lämmetessä. Ja toisaalta: kun aineenvaihdunta toimii vauhdikkaasti, ei ylimääräisiä nesteitä pääse kertymään kroppaan, kuten viisas työkaverini minulle kerran lohdullisesti totesi.

Positiivista elämänasennetta on vaalinut myös eräs kohdunkaulan syöpään aika nuorena kuollut walesilainen äiti, joka oli kirjoittanut upeat elämänohjeet pojilleen. Niissä riittää ajateltavaa meille muillekin:

1. Se mitä annat eteenpäin, tulee takaisin. Aina.
2. Kirjoitat itse oman tarinasi. Älä anna muiden kirjoittaa sitä.
3. Se mitä joku teki sinulle menneisyydessä, ei enää vaikuta nykyhetkessä, ellet itse anna sen vaikuttaa.
4. Kun ihmiset näyttävät sinulle todellisen karvansa, usko ensimmäisestä kerrasta.
5. Murehtiminen on ajanhukkaa. Käytä energiasi murehtimisen sijaan huolta aiheuttavien asioiden muuttamiseen.
6. Se mihin uskot on merkityksellisempää kuin se, mitä toivot tai mistä unelmoit. Sinusta tulee se, mihin uskot.
7. Jos ainoa rukous, jonka koskaan lausut on kiitos, se on tarpeeksi.
8. Onni jota tunnet on suoraan verrannollinen rakkauteen, jota jaat ympärillesi.
9. Epäonnistuminen on tienviitta, joka osoittaa sinut oikeaan suuntaan.
10. Jos teet päätöksen, joka on vastoin kaikkien muiden mielipiteitä, maailma ei siihen kaadu.
11. Luota vaistoosi. Intuitio ei valehtele.
12. Rakasta itseäsi ja opettele sitten rakastamaan muita.
13. Valitse ammatti, jota kohtaan tunnet intohimoa.
14. Rakkaus ei satu. Se tuntuu todella hyvältä.
15. Jokainen päivä on mahdollisuus aloittaa alusta.
16. Jos epäilet jotain, älä ryntää mihinkään.
17. Jos et tiedä mitä tehdä, pysähdy paikoillesi. Vastaus selviää sinulle kyllä.
18. Ongelmat eivät kestä ikuisesti.
19. Kaikki menee joskus ohi.
20. Ole rehellinen itsellesi kaikessa mitä teet. 

And the same 20-point guide in English:

1. What you put out comes back all the time - no matter what.
2. You define your own script. Don’t let others write your script for you.
3. Whatever someone did to you in the past has no power over the present. Only if you give it power.
4. When people show you who they are, believe them the first time.
5. Worrying is wasted time. Use the same energy for doing something about whatever worries you.
6. Whatever you believe has more power than what you dream or wish or hope for. You become
what you believe.
7. If the only prayer you ever say is ‘Thank you’ then that will be enough.
8. The happiness you feel is in direct proportion to the love you give.
9. Failure is a signpost to turn you in another direction.
10. If you make a choice that goes against what everyone else thinks, the world will not fall apart.
11. Trust your instincts. Intuition doesn’t lie.
12. Love yourself and then learn to extend that love to others in every encounter.
13. Let passion drive your profession.
14. Love doesn’t hurt. It feels really good.
15. Every day brings a chance to start over.
16. Doubt means “don’t”. Don’t answer. Don’t rush forward.
17. When you don’t know what to do, be still. The answer will come.
18. Trouble doesn’t last always.
19. This too shall pass.
20. I will act with the intent to be true to myself.

Lue lisää, read more: 

http://www.iltalehti.fi/perhe/2013053017084260_pr.shtml

http://www.dailymail.co.uk/health/article-2331960/The-heartbreaking-uplifting-20-point-guide-life-left-mother-lost-battle-cancer.html#ixzz2UthxOk00

Voikukkia, syöpäsiskoja - ja 40000 lukijaa!

Elämä hämmästyttää ja kummastuttaa isoakin kulkijaa. Mistä se saa voimansa, ja mikä elämän voiman kuluttaa loppuun? Miksi joillain riittää voimia elää vanhoiksi, ja miksi toiset joutuvat luopumaan elämästään ihan liian nuorina, kesken kaiken, kun elämää olisi vielä elettävänä ja paljon tehtävänä?

Kaikkein väärimmältä ja kohtuuttomimmalta tuntuu juuri nyt se, kun nuoret naiset joutuvat kamppailemaan elämästä ja kuolemasta. Miksi? Miksi? Miksi? Kuka osaisi vastata, miksi nuoret naiset, ennen kaikkea nuoret äidit, sairastuvat rintasyöpään (tai johonkin muuhun vakavaan sairauteen) ja usein vielä paljon aggressiivisempiin tauteihin kuin vanhemmat? Kuka? Minä en. Kysymyksen olen kyllä esittänyt useasti, vastausta ei ainakaan vielä toistaiseksi ole kukaan osannut antaa.

Angelina Jolien ratkaisu leikkauttaa omat rintansa nostatti otsikoita viime viikolla. Hesari kirjoitti asiasta ihan asiallisesti, muut aika lailla raflaavasti. Rintasyöpägeenin kantajana, kuuden lapsen äitinä ja oman äitinsä rintasyövälle menettäneenä Angelinan ratkaisu on ymmärrettävä. Toki hän otti heti implantit tilalle, mutta niinhän muutkin vastaavassa tilanteessa varmaan useimmiten tekevät.

Useimmat joutuvat kuitenkin rintaleikkaukseen vasta taudin jo puhjettua. Jos on onnekas, tauti ei ole ehtinyt vielä rintaa ja kainaloa pidemmälle. Kaikki eivät valitettavasti ole. Tauti voi olla jo ehtinyt karata omille teilleen tai tekee sen pahimmassa tapauksessa rankoista hoidoista huolimatta myöhemmin. Rikkaruohojen kaltaisesti villiintyvät syöpäsolut eivät kysy lupaa, vaan menevät, mihin itse lystäävät. Saattavat suorastaan riehaantua ja voittavat kilpailussa terveet solut, hyvistä hoidoista huolimatta.

Kitkemään pitäisi ryhtyä heti, kun ensimmäinen siemen lentää ja alkaa kasvaa, mutta kuka sitä voisi huomata? Voikukan hahtuvaisia siemeniä alkaa taas kohta lennellä omaankin pihaan, niin innokkaasti kuin olenkin niitä vuosia yrittänyt kitkeä. Sama päti syöpäänikin: kuvittelin saavani sen pidettyä loitolla, kun se kerran oli hyvin hoidettu. Vaan enpä onnistunut. Jatkan tänäkin kesänä taas näitä samoja savottoja, jotka eivät pääty koskaan: samalla tavoin kuin saan kitkeä voikukkia pihasta joka kesä (niin kauniisti kuin nämä pienet auringot paistavatkin pientareilla, en halua niitä liikaa omaan pihaani), saan yrittää pitää syöpää aisoissa jatkossakin.

Irene Kuusimäki (2008, 35) tykkäsi kirjassaan voikukista minua huomattavasti enemmän:

"Annoin voikukalle vettä

että se jaksaisi paremmin

tämän kuuman päivän

miksi se olisi vähempiarvoisempi

kuin muut kukat

rikkaruohoksi määritelty

ainoa kukka

minun pihallani

toivottavasti keltainen

vielä huomennakin."

Irene, nuori rintasyöpäsisko hänkin, kirjoittaa kauniisti myös sairauden myötä tulleista uusista ystävistä, kohtalosiskoista, jotka ovat itsellänikin olleet mielessä usein viime päivinä:

"Nyt uskallan

jo suunnitella tulevaisuutta

mutten kovin kauaksi

pelkään

kuinka monta

uutta ystävääni

joudun hyvästelemään."

"Ystäväni

haluan kulkea vierelläsi

tukea sinua polullasi

matkalla taas kohti vapautta

vapautta uusiutuneesta

sairaudesta

riippumatta siitä

kuinka kauan yhteinen

matkamme kestää

tai minne se johtaa."

Elämänvoimaa ja toivoa siskoille. Nitistetään rikkaruohot yhdessä!


PS. Kun äsken tulin tänne kirjoittelemaan, kävijälaskuri näytti tasan 40000!


Lähde:

Irene Kuusimäki 2008. Matkalla uuteen minuuteen. Painola.

Piirakkaresepti

Tätä reseptiä ei voi liikaa mainostaa: UKK-Instituutin liikuntapiirakka on maukas ja monipuolinen, ja sen aktiivinen muistaminen ja käytännön toteuttaminen parantaa varmasti jokaisen oloa. Piirakan voi kukin leipoa ja maustaa oman makunsa mukaan, eikä nauttimisesta varmasti tule ähkyä, vaikka haukkaisi jonain päivänä vähän isommankin palan. Lääkärikin voi nykyisin kirjoittaa liikuntareseptejä potilaalleen. Mukavampaa kuitenkin ehkä olla oma-aloitteinen kuin odottaa, että lääkäri määrää.

Kuva: UKK-Instituutti

Olin viime viikolla liikuntapainotteiseen avokuntoutuskurssiin yhtenä osana kuuluvassa UKK-instituutin kävelytestissä ja sain olosuhteisiin nähden ihan kelvollisen tuloksen (melkein keskivertoa paremman, tulos oli ihan siinä rajalla). Odotin kyllä hieman parempaa kaiken jumppaamisen ja hiihtämisen jälkeen, pakko myöntää. Toisaalta viime vuoden koettelemukset ovat vielä kropan lähimuistissa, samoin tämä edelleen (vielä melkein 4,5 vuotta, jos saan elää niin kauan) jatkuva totaalinen naishormonienpoistoprojekti, joka on aivan varmasti verottanut paitsi unia ja elämänlaatua, myös kuntoa jonkun verran. Eli  ihan tyytyväinen saan olla. Etenkin siihen, että jaksan tehdä kaikkea, toimintakyky ei ole onneksi kärsinyt juurikaan.

Uskon vahvasti, että hyvä pohjakunto vaikutti hoitojen sujumiseen myönteisesti. Toisaalta en ole allerginen tai mitenkään erityisen herkkä millekään aineille tai pahoinvoinnille, minkä tiesin jo ensimmäisen hoitoprojektini myötä, enkä siksi jännittänyt uusia hoitoja juurikaan. Hyvä kuntokaan ei nimittäin auta eikä pelasta, jos elimistö ei siedä suurta kokonaislääkekuormaa tai jotain yksittäistä lääkettä. Tilanteet saattavat samallakin ihmisellä muuttua, eikä liikunta ja hyvä kunto siis välttämättä toimi ihan sataprosenttisesti sen enempää syövän estämisessä kuin hoitojen kestämisessäkään. Olen itse elävä esimerkki edellisestä.

Mielen virkistymiseen ja luiden kuntoon - ja osteoporoosin ennaltaehkäisemiseen ja hillitsemiseen - liikunta on myös erittäin hyvä lääke: ns. luuliikunnan merkitys luiden kunnolle on tosi suuri. Saimme eilen hyvän luennon liikunnasta ja luiden kunnosta. Aika harva aikuinen tulee hyppineeksi hyppynarulla sataa kertaa päivässä, onneksi on muitakin lajeja, joissa saa "posket ja pakarat tärähtelemään". Tärkeää on muistaa reenata välillä myös epämukavuusalueella, muuten eivät kohene sen enempää kunto kuin luutkaan. No pain, no gain. Onneksi epämukavuusalueellakin voi olla ihan mukavaa!

Luuston kuntoon vaikuttavat toki myös monet muut asiat: ikä, perimä, hormonaaliset tekijät (naisten luusto haurastuu vauhdilla vaihdevuosien jälkeen), ravinto ja paino (anoreksiassa luustokin heikkenee) sekä monet sairaudet (esim. laktoosi-intoleranssi ja keliakia) ja lääkkeet (esim. kortisoni sekä letrotsoli ja muut aromataasinestäjät heikentävät luustoa ja aiheuttavat pitkään käytettynä myös osteoporoosia). Kaikkiin em. asioihin ei itse pysty vaikuttamaan, mutta moniin onneksi pystyy. Kalkkia, D-vitamiinia ja liikuntaa voi itse kukin nauttia riittävästi, samoin monipuolista ruokaa, jossa on myös erilaisia mineraali- ja kivennäisaineita, joita luusto myös tarvitsee kalkin ja D-vitamiinin lisäksi. Tarvittaessa purkistakin, mutta ravinnosta monet aineet imeytyvät paremmin kuin tableteista.

Huomenna saamme kuulla onkologin luennon rintasyövän pitkäaikaishaitoista, joista olen kirjoitellut itsekin jo joskus aikaisemmin tänne. Niistä riittää asiaa varmasti myös jatkossa, haittoja samoin. Hoitojen loppuminen ja taudista paraneminen kun eivät todellakaan palauta meitä entiseen olotilaan ja olemukseen. Niitä kohti pitää kuitenkin pikku hiljaa yrittää ponnistella - välillä myös siellä epämukavuusalueella käväisten. Onneksi liikunta on (ainakin omasta mielestäni) yleensä mukavaa. Huomenna ainakin, sillä me liikuntakurssilaiset pääsemme pulikoimaan ja haukkaamaan välillä mehukkaan palasen liikuntapiirakasta!


Lue lisää:

http://www.ukkinstituutti.fi/liikuntapiirakka
http://www.ukkinstituutti.fi/liikkumisresepti
http://www.ukkinstituutti.fi/ammattilaisille/terveysliikuntasuositukset/luuliikuntasuositukset/aikuisille

Myrskyn jälkeen on poutasää

Viime kevät ja kesä menivät sytostaattien jaksottamissa kolmen viikon jaksoissa, ja esimerkiksi kesämökille en montakaan kertaa viime kesänä jaksanut lähteä ajelemaan. Keväällä pidin vain pari sairaslomapäivää per sytostattihoitokerta, mikä oli itselleni ihan hyvä valinta: ei tarvinnut miettiä sairautta yksin kotona, vaan sain muutakin mietittävää - ja tukea - töissä. Kesä- ja heinäkuun sen sijaan olin sairaslomalla kokonaan: yksinäistä ei ollut silloinkaan, sillä lapset olivat luonani lähes koko kesän. Tänä vuonna viikkoja ja kuukausia jaksottavat lähinnä työt: lomalle jään vasta heinäkuun alussa.

Tänä viikonloppuna ehdin ensimmäistä kertaa kesämökille keväthommia tekemään. On kyllä mahtavaa, kun saa ja jaksaa tehdä kaikenlaista. Nuhasta huolimatta haravoin ja siivosin koko viikonlopun - ja saunoin pitkään joka päivä. Tukkoinen oloni helpottui kosteissa ja pehmeissä löylyissä, ja kävinpä pikapikaa heittämässä talviturkkinikin pois vasta kaksi viikkoa sitten jäistä vapautuneeseen järveen. Viime keväänä en olisi samaa temppua tehnyt! Lauantai-illan konjakkihömssykin teki vain hyvää. Tervaan en sentään joutunut turvautumaan, sauna ja konjakki tepsivät.

Keväinen luonto oli täynnä isoja ja pieniä ihmeitä, joihin en varmaan koskaan kyllästy: pesäntekopuuhissa ahertavat Suomeen kesäksi palanneet linnut, juuri lehteen puhkeamassa olevat puut, kevätkukat... Lintujen laulut, huudot ja "kukkuilut" herättivät jo varhain aamulla, auringonlaskun ja huippukomean ukkosen seuraaminen puolestaan valvottivat illalla - Euroviisut saivat melkoiset lisäefektit lähes kaksi tuntia kestäneestä salamoinnista! Upeita näytelmiä ja taideteoksia, joissa haravan varressa häärivä ihminen on aika pieni statisti. Tässä vielä kolme kronologista kuvaa lauantai-illan "pilvi- ja aurinkonäytöksestä", joka sai miettimään tätä sairastumista ja siitä toipumista:

"En voi itse valita myrskyjä

joiden läpi joudun kulkemaan."

"Myrskyn jälkeen on poutasää
Vihdoin oon sen saanut ymmärtää
Nyt sen nään, ei voi yksikään
Päättää päivistään, ne määrätään
Myrskyn jälkeen nyt nähdä saan
Auringon taas käyvän hehkumaan" 

Aurinko todellakin hehkuu nyt pimeän talven ja viime vuoden jälkeen. 

Tässä auringonlaskun hetkellä näyttää siltä kuin hehkuvia aurinkoja olisi kaksikin. 

Ja rankan yöllisen ukkossateen jälkeen oli kuin olikin - poutasää!

Runot:

Maija Paavilainen 2007. Aurinkoenergiaa. Kirjapaja.
Kari Tapio. Myrskyn jälkeen.

Asennetta, ajatuksia ja "kunnonkohennuskonsteja"

"Elämä ei ole aina pelkkää naminamia. Esimerkiksi auto-onnettomuudet tai terveyden menetys eivät ole ajatuksista kiinni. Mutta selviytyminen niiden jälkeen on. Asiat, jotka tapahtuvat, muodostavat vain osan elämästämme. Se, miten niihin suhtaudumme, on ratkaiseva tekijä." (Lappalainen 2011)

Näinhän se juuri menee: Jos asennoituu elämään ja siinä joskus väistämättä eteen tuleviin vaikeuksiin niin, ettei usko selviävänsä niistä, ei niistä varmasti selviä. Jos taas uskoo ja luottaa siihen, että selviää melkein mistä vain, koska on ennenkin selvinnyt, selviää: "Ihmisen vallitseva ajatus tai henkinen asenne on magneetti, ja koska vetovoiman lain mukaan samankaltaisuus vetää puoleensa, henkinen asenne vetää poikkeuksetta puoleensa olosuhteita, jotka vastaavat sen luonnetta." (Byrne 2008) Eli suomalaisittain sanottuna: "Sitä saa, mitä tilaa."

Rhonda Byrnen Salaisuus-kirjan - ja koko elämän - keskeisin ajatus on nk. vetovoiman laki. Sen mukaan samankaltaisuus vetää puoleensa: myönteiset ajatukset keräävät myönteisiä seuraamuksia ja päinvastoin. Se, mitä eniten ajattelee ja mihin keskittyy, toteutuu. Ajatuksista tulee totta. Kuulostaa ehkä aluksi ihan höpöhöpöltä. Vetovoiman laki ja ajatuksen voima ovat kuitenkin mahtavia voimia.

Kuten ei Linda Lappalainenkaan, ihan kaikkea en uskalla itsekään Salaisuuden ajatuksista vielä toisellakaan lukemisella allekirjoittaa. Esimerkiksi syövänhoidossa luotan lääketieteeseen ja suhtaudun aika skeptisesti Cathy Goodmanin tarinaan (Byrne 2008, 144-145), jonka mukaan hän olisi parantunut rintasyövästä elokuvia katsomalla ja nauramalla.

Toisaalta Salaisuudessa on paljon aivan loistavia ajatuksia, jotka allekirjoitan omien kokemusteni jälkeen täysin. Omat ajatukset ja asenteet - positiiviset ja negatiiviset - ovat tosi voimakkaita ja vaikuttavia. Positiivinen ajattelu ja toiveikas asennoituminen auttavat meitä elämässä eteenpäin, negatiiviset ja toivottomat ajatukset ja asenteet puolestaan tuhoavat meitä. Esimerkiksi "Ihmissuhteiden Salaisuudessa" (Byrne 2008, 134) piilee vinhaa viisautta: 

"Jollet kohtele itseäsi niin kuin toivoisit toisten kohtelevan sinua, et voi koskaan muuttaa asioiden tilaa. Ajatuksesi näkyvät käytännössä siinä miten toimit, joten jollet kohtele itseäsi rakastavasti ja kunnioittavasti, lähetät ympärillesi viestiä, ettet ole kovin tärkeä ja arvokas, että et ansaitse parempaa. Se viesti sinusta välittyy, ja koet yhä uudelleen tilanteita, joissa sinua ei kohdella hyvin. Saamasi kohtelu on seuraus. Syynä siihen ovat ajatuksesi. Sinun täytyy alkaa kohdella itseäsi rakastavasti ja kunnioittavasti, lähettää sellaista viestiä ympärillesi. Vetovoiman laki vaikuttaa koko universumiin, ja elämääsi alkaa tulvia ihmisiä jotka rakastavat ja kunnioittavat sinua." - Näin uskon itsekin asian olevan, toisaalta Raamatun "tee toisille, mitä toivot toisten tekevän sinulle" pätee myös. Molempi parempi. (Huom. Itsekunnioitus ja -arvostus ovat eri asia kuin narsismi ja egoismi, jotka eivät ole hyväksi kenellekään.)

Luen Salaisuus-kirjaa nyt jo uudemman kerran iltalukemisekseni, sillä löysin sen viime viikonloppuna ihan sattumalta läheiseltä kirpputorilta kolmella eurolla. Muutamankin kerran olen sitä kirppareilla kierrellessäni etsiskellyt, ja nyt etsivä löysi. Vetovoiman laki toimi. :-) Vetovoiman laki toimi toisenkin kerran, sillä sain tällä viikolla lyhyen lisätyön itselleni: teen nyt reilun kuukauden ajan kahta osa-aikatyötä yhteensä yhden kokoaikatyön verran. Viime viikolla käydyssä kehityskeskustelussa kerroin esimiehelleni olevani halukas tekemään enemmänkin töitä, jos sellaisia olisi tarjolla. Ja tällä viikolla niitä sitten jo tarjottiin, pieni pätkä vain, mutta kuitenkin. Ajatukseni konkretisoitui.

Sairastuttuani viime vuonna päällimmäisenä toiveenani oli tulla terveeksi. Leikkaukseen ja hoitoihin suhtauduin rohkeasti ja toiveikkaasti, eivätkä ne pelottaneet minua, vaan koin, että ne ovat kaikki minun hyväkseni. Tulevaisuus ja etenkin lasten selviytyminen pelottivat kyllä kovasti ja pelottavat edelleen, unettomina sydänyön hetkinä etenkin. Positiivinen asenne ja toiveikkaat ajatukset ovat kuitenkin pelkoja vahvempia: haluan pysyä terveenä ja toimintakykyisenä, tehdä työtä ja olla lasteni elämässä vielä pitkään. Uskallan taas ajatella tulevaisuuttani muutenkin: mitähän sillä vielä mahtaakaan olla minulle tarjottavana?

Positiivisen asenteen ja voimavarojen etsimisessä saa onneksi käyttää hyväkseen kaikkia mahdollisia ja mahdottomia keinoja. Yhden sellaisen saimme eilen syöpäyhdistyksen kurssilta: Suomen Mielenterveysseuran "suunnistuslehtisessä" on paljon samansuuntaisia ajatuksia kuin Rhonda Byrnen kirjassa. Sen mukaan mielen kuntoa voi vaalia monin tavoin:

• arvosta itseäsi ja muita
• pyydä ja anna anteeksi
• osoita rakkauttasi läheisillesi sanoin ja teoin
• ilahduta ystävääsi tai tuntematonta kanssaihmistä
• naura tai itke sydämesi pohjasta
• löydä itsellesi uusia innostuksen aiheita, nauti uuden oppimisesta
• sopeudu, mutta älä liikaa – salli itsellesi myös terve itsekkyys
• ota vastaan myönteistä palautetta
• koe mielihyvää jostakin, mitä sait tehtyä – kehu itseäsi
• nauti hetki hiljaisuudesta
• huolehdi itsestäsi, tiedosta omat voimavarasi ja hae itsellesi ajoissa apua
• lähde liikkeelle – pieni pyrähdys päivässä, joka päivä hieman enemmän
• etsi tietä tavoitteeseen, yksi askel kerrallaan – pienetkin muutokset ovat tärkeitä

Aivan mahtavia "kunnonkohennuskonsteja" itse kullekin! Me syöpäsiskot ollaan muuten aikas kovia likkoja reenaamaan näitä. :-)


Lähteet:

Rhonda Byrne 2008. Salaisuus. WSOY. 
Linda Lappalainen 2011. Ajattele itsellesi parempi elämä.http://olotila.yle.fi/mina/hyvinvointi/ajattele-itsellesi-parempi-elama
Suomen Mielenterveysseura. Suunnista voimavarojesi lähteille.
http://www.mielenterveysseura.fi/files/124/Suunnistuslehtinen.pdf

Ennen kuin minusta tuli äiti

Haluan jakaa kanssanne tämän ehkä ihanimman äitirunon, johon olen koskaan törmännyt, se on niin totta. En ole kirjoittanut tätä itse, mutta olen käyttänyt sitä monesti mm. uusia äitejä onnitellessani. Saa jakaa, mut ei oo pakko! :-)

"Ennen kuin minusta tuli äiti,
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Nukuin niin myöhään, kuin halusin enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hiukseni ja hampaani joka päivä.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tullut ajatelleeksi, olivatko huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minun päälleni ei oltu koskaan oksennettu
kakattu
syljetty
pureskeltu
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla

Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
- ajatuksieni ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta, jotta lääkärit
voisivat tehdä kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan miljooniksi
palasiksi, kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voisi
vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan
itseni niin tarpeelliseksi.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En ollut koskaan noussut ylös yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa. 
En ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...
Ennen kuin minusta tuli äiti."

  Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!

Äitienpäivän aatonaaton mietteitä

Pari viikkoa sitten kävin Taysissa päivittäin äitiäni katsomassa, kunnes saman viikon perjantaina sain hänet meille viikoksi jatkohoitoon. Tänään odottelin saman sairaalan ensiavussa nuorimmaiseni kanssa tytön turvonnen ja tosi kipeän nilkan tutkimista. Onneksi röntgenkuvista ei löytynyt murtumaa, nivelsidevamma rajoittaa nuoren urheilijan elämää jo ihan riittävän pahasti ja ihan väärään aikaan: huominen tanssiesitys jää väliin, samoin aika monet reenit ja koulun liikuntatunnit. :-( Toivottavasti kesän SM-kisat eivät kaatuneet tähän.

Hyvää hoitoa saivat molemmat, mummo sekä lapsenlapsi, mutta ihan läpihuutojuttuja eivät olleet kumpikaan. Onneksi olen ollut nyt itse sellaisessa kunnossa (kop kop!), että olen jaksanut hoivata molempia. Meillä sairastetaan vuorotellen, ja sairaalan apua tarvitaan harva se viikko. VIP-kortit sairaalaan meille iloisille veronmaksajille?

SOTE-uudistuksen myllertäessä ja äitienpäivämainosten ja -juttujen keskellä tulee väkisinkin mietittyä kaikenlaista. Miten toisin asiat saattaisivatkaan olla, jos meillä ei olisi niin loistavaa sairaalaa lähellämme? Miten äidin olisi käynyt leikkauskomplikaatioiden kanssa, ja mihin olisimme menneet apua hakemaan tytön nilkkavammaan perjantai-iltana? Mitä jos itse en olisi huomannut ensimmäistä tautiani ajoissa nuorimmaiseni ollessa alle 2-vuotias? Olisinko täällä enää hoivailemassa kumpaakaan?

Nuorten vertaissiskojen raskaista tilanteista lukiessani tulee mieleen myös se, ettei ole ollenkaan itsestään selvää itsellenikään, että saan juhlia äitienpäivää tänäkin vuonna. Terveinä säilyneet ihmiset eivät tällaisia varmaan kauhean paljon mieti, miksi miettisivät. Me vakavasti sairastuneet äidit, joille tärkeintä on saada jatkovuosia elämäämme lasten ollessa pieniä, emme sen sijaan välillä muuta mietikään: Miten lapsemme pärjäävät, jos tauti nujertaa meidät? Muistavatko lapset meidät, jos kuolemme heidän ollessaan vielä ihan pieniä?

Meille äideille mikään muu (lapsen sairastumista tai kuolemaa lukuun ottamatta) ei ole yhtä kauheaa kuin näiden miettiminen. Äitienpäivän aatonaattona etenkin. Jokainen uusi vuosi ja jokainen äitienpäivä sairastumisen jälkeen on ihme. ISO ihme.

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja monia, monia äitienpäiviä tulevina vuosina!

Kuva: Maija Paavilainen 2000. Iloa ja valoa. Kirjapaja.

Aurinkoista vappua!

Rauhallistakin rauhallisempi vappuaatto takana: hoitelen parhaillaan leikkauksesta toipuvaa äitiäni täällä meillä; otin nyt koko tämän viikon töistä lomaa omaishoitajan hommia tehdäkseni. Toipilas saa "lähihoitoa" ja päiväuniseuraa myös henkiseen puoleen erikoistuneelta kissaltamme ja vahvistuu pikku hiljaa.

Kävin aamupäivällä kävelemässä aurinkoisessa, mutta koleassa ja tuulisessa vappusäässä. Kävelin läheiselle lammelle, joka oli nyt kuoriutunut viimeisistäkin jäistään, ja bongailin kamerallani meidän suunnalla runsaslukuisina esiintyviä sinivuokkoja. Mitä kaunokaisia, ja miten monen sävyisinä taas! Pian sinivuokkojen jälkeen ilmestyvät kelta- ja valkovuokot.

Maaria Leinonen on runoillut myös vuokoista ja muista kevään merkeistä:

"Herättyään talviunesta

luonto räväyttää

vuokkosilmänsä selkoselälleen

hiirenkorvansa kuulemaan

koko kevätkonsertin

punarinnan aariaan asti.

Ja naurupurot pulppuavat

pitkin kallion sammalpartaa"

 Aurinkoista vappupäivää!

Lähde:

Maaria Leinonen 2004. Aurinkopälviä. Kirjapaja.