Kaksivuotispäivä

Leikkauspäivästä on nyt tasan kaksi vuotta, blogin aloittamisesta kaksi vuotta ja yksi päivä. En leikkauspäivänä arvannut, miten nopeasti aika kuluisi, kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi. Enkä blogia aloittessani osannut aavistaa, että kirjoittaisin vielä kahden vuoden päästäkin, ja että kirjoitteluni kiinnostaisivat näin laajasti: jo reilut 80 000 käyntikertaa! Ihan huippua!

Olin tasan kaksi vuotta sitten heräilemässä ablaatioleikkauksesta Hatanpään sairaalassa. Muistan katsoneeni heräämön kelloa noin yhdentoista aikaan ja miettineeni, että elossa ollaan edelleen. Olo oli hyvä, leikkaus oli mennyt hyvin, kipuja ei tuntunut, vain nälkä oli kova. Parin viikon päästä heräilen sitten jo korjausleikkauksesta, toivottavasti samoissa tunnelmissa. Aika menee tosi nopeasti.

Kaksi vuotta on ollut täynnä elämää: syöpähoitoja, mutta myös ihan tavallista arkista elämää töineen ja kotiaskareineen. Lasten kanssa elämistä, urheilua, vertaissiskojen kanssa kokemusten jakamista. Ihan hyvää ja monipuolista elämää siis, yksirintaisuudesta huolimatta. Tämän kaksivuotispäivän juhlistaminen esimerkiksi alkoi monivilja-siemenpatonkien paistamisella, syöjät tosin nukkuvat edelleen. Hiihtolomaa tämäkin, vaikka hiihtämään en lumen puutteen vuoksi pääsekään.

Vertaisblogeille on selkeästi tarvetta, ehkä jopa enemmän kuin aiheesta julkaistuille kirjoille, sillä blogit elävät ajassa, ja niiden sosiaalisuus on jotain sellaista, johon painetut kirjat eivät koskaan tule pystymään. Kommentit ja niihin annetut vastaukset antavat eloa staattisiin teksteihin, ja linkeistä pääsee klikkaamalla eteenpäin haluamilleen suunnille. Kirjoilla ei näitä avuja ole eikä tule. Monissa blogeissa bloggaajan itse ottamat kuvat ovat myös aitoudessaan ja inhimillisyydessään niin upeita, etteivät painetut julkaisut pääse lähellekään samaa. Itse en ole julkaissut kuin maisemia ja muita "anonyymejä" kuvia, en omakuvia, kuten toiset. Jokainen meistä valitsee oman tiensä, moninaisuus on rikkaus blogeissakin. :-)

Kuva täältä

TRAMista asiaa

Nyt, kun korjausleikkaukseeni on aikaa enää vajaa kuukausi (leikkauspäiväksi on sovittu ke 19.3.), ja lähes kaikki ennalta tehtävät tutkimukset (paljon labroja, mammo- ja ultrakuvaukset ja vatsan alueen TT-kuvaus) on jo tehty, harhailevat ajatukseni väkisinkin leikkaukseen ja siitä toipumiseen. Olen mielestäni valmis leikkaukseen niin henkisesti kuin fyysisestikin, vaikka tänään alkanut pieni "hiihto"lomani taitaakin mennä ihan muissa kuin hiihtopuuhissa (eipä silti, ei täällä Tampereella ole luntakaan enää, hiihtäminen onnistuisi vain tykkilumiladulla): lasten sairastama räkätauti iski nyt sitten myös minuun ja niistelen ja aivastelen täällä sängyn pohjalla. No, vaihtelua tämäkin, kun ei tarvitse lähteä mihinkään enkä jaksa tehdä oikein mitään täällä kotonakaan. Nuorimmaisen pikkuläppäri sylissä voi sentään lukea viestejä ja naputella. Ja ottaa kohta päikkärit Katti Matikaisen kanssa. Ihan luksusta! :-)

Olen etsiskellyt netistä TRAM-leikkauksesta otettuja kuvia (siis itse leikkauksesta, ei lopputuloksista), mutta niitä ei ihan kauheasti ole saatavilla. Leikkausvideota en ole vielä uskaltanut katsoa, vaikka sellainen YouTubesta kuulemma löytyykin.

Plastiikkakirurgisen sairaalan TRAM-rintakonstruktion potilasohje on ehkä paras suomenkielinen kokonaisesitys, joka löytyy netistä moneen kertaan lukemani Rinnankorjausleikkauksen käsikirjan lisäksi:

"TRAM-rintarekonstruktiossa uusiorinta tehdään alavatsalta otetusta kudoksesta, jossa on pieni pala suoraa vatsalihasta (TRAM = Transverse Rectus Abdominis Muscle), siihen lantion syvistä suonista tuleva valtimo ja laskimo sekä lihakseen kiinnittyvä ihonalainen rasva ja iho. Kieleke saa verenkiertonsa em. verisuonten kautta. Suonten sisäläpimitta on noin 1,9 mm. Leikkauksessa vanha arpi rinnalta poistetaan ja kainalosta etsitään verisuonet, joihin alavatsakielekkeen suonet kytketään. Kielekkeestä muotoillaan rinta, joka kiinnitetään rintakehälle. Tarvittaessa toista rintaa pienennetään tai kohotetaan paremman koko- ja muotosymmetrian saavuttamiseksi. Kainaloon ja molemmin puolin alavatsalle asetetaan laskuputket.

Leikkauksen jälkeen myös alavatsan muoto paranee: pömpöttävä alavatsa oikenee. Alavatsan arpi jää piiloon pikkuhousuihin.

Leikkaus on suuri yleisanestesiassa tehtävä leikkaus ja kestää noin 2-3 tuntia. Leikkauksen jälkeen laskuputket poistetaan 1-2 päivänä. 1. leikkauksen jälkeisenä päivänä voi nauttia nesteitä ja ensin juoksevaa ja sitten tavallista ruokaa. Tipat poistetaan 1-2. päivänä. Ensimmäisinä leikkauksen jälkeisinä päivinä vuodetta on hyvä pitää V-asennossa vatsakiristyksen ja kivun vähentämiseksi. Vuoteesta noustaan heti leikkausta seuraavana päivänä. Kotiutus tapahtuu 5. leikkauksen jälkeisenä päivänä. Sairaslomaa tarvitaan ammatista riippuen 4-6 viikkoa.

Leikkauksen jälkeen arvet vaalenevat ja pehmenevät lähikuukausien aikana, jolloin rinta saa myös tulevan muotonsa. Nänni tehdään tavallisesti 6 kuukauden kuluttua leikkauksesta, jolloin rinta on saavuttanut lopullisen muotonsa. Nänni nostetaan paikallispuudutuksessa kielekkeen pinnasta ja nännipiha tatuoidaan pari kuukautta tämän jälkeen. Toimenpide tehdään polikliinisesti.

Haavanhoito: 
Haava-alueet saa suihkuttaa päivittäin puhtaalla vedellä. Vahvoja pesuaineita on syytä välttää. Pieniä rupia voi raaputella varovasti pois. Arvesta voi alkuvaiheessa työntyä vaaleita lankoja, jotka voi huoletta katkoa. Langat sulavat ja poistuvat itsestäänkin muutamassa kuukaudessa. Paranemassa olevia arpia voi voidella tavallisilla hajustamattomilla perusvoiteilla, Environ Body Creamilla tai Essentia öljyllä. Saunomista ei suositella ensimmäisen parin kolmen viikon aikana. Tupakointi heikentää haavan paranemista ja vaarantaa kielekkeen verenkierron; tupakointi on ehdottomasti jätettävä vähintään kolmeksi viikoksi. Tupakointi tulee myös lopettaa vähintään viikko ennen leikkausta. Yleensä käytämme ihonsisäisiä sulavia ompeleita, joita ei tarvitse poistaa. Navan ympäriltä solmut voi poistaa parin viikon kuluttua leikkauksesta.

Alavatsa:
Vatsatukea suositellaan käytettäväksi 4-6 viikkoa. Raskaita nostoja ja ponnistuksia tulee välttää kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen, jonka jälkeen voi aloittaa vatsalihasharjoitukset. Punttisaliharjoittelua sekä rasittavaa voimistelua tulee välttää kahdeksan viikkoa.

Rinta:
Siteet poistetaan heti leikkauksen jälkeisenä päivänä, jonka jälkeen rinta tuetaan tukevilla rintaliiveillä. Liivejä on hyvä pitää yötä päivää ensimmäinen kuukausi leikkauksesta. Rinnan voimakasta puristelua tulee välttää 4-6 viikkoa. On huomattava, että rinnassa ei ole normaalia tuntoa. Yleensä tunto palautuu vuosien kuluessa. Tunnotonta rintaa on syytä suojella esim. voimakkaalta auringonvalolta ja kuumapakkauksilta fysikaalisen hoidon aikana. Sukupuolisen kanssakäymisen voi aloittaa voimien salliessa.

Yläraaja: 
Ensimmäisenä viikkona leikkauksen jälkeen on varottava painamasta yläraajaa liian tiivisti vartaloon, jotta kainalossa olevat suonet eivät puristu ja verenkierto esty. Leikatun puolen yläraajaa saa nostaa vakkatasoon asti kahden ensimmäisen viikon aikana ja tämän jälkeen vapaasti.
 
Komplikaatiot:
TRAM-leikkaukseen liittyy samat komplikaatiomahdollisuudet kuin kirurgiaan yleensä. Leikkauksen jälkeiset verenvuodot ja tulehdukset ovat kuitenkin harvinaisia. Vatsan tyrät voidaan ehkäistä noudattamalla annettuja ohjeita. Riski suonten tukkeutumiseen heti leikkauksen jälkeen on muutama %. Tällöin joudutaan suonet avaamaan uudessa leikkauksessa välittömästi. Riski kielekkeen menettämiseen em. syistä on n. 1 %. Suonten tukkeutuminen tapahtuu yleensä ensimmäisenä leikkauksen jälkeisenä vuorokautena, jos on tapahtuakseen. Niinpä siirrettä tarkkaillaan kahden tunnin välein (lämpötila, väri, vitaalireaktio) leikkauksen jälkeen. Laskimotukosten estämiseksi annetaan estolääkitys (Fragmin 2500 IU tai Klexane 20 mg leikkaus aamuna ja katketaan viisi vuorokautta leikkauksen jälkeen). Tulehdusten estoon käytetään antibioottisuojaa (Zinacef 1,5 g iv induktion aikana)."

Leikkauksen kesto on Taysissa pidempi kuin mitä yksityissairaala mainostaa (en kyllä oikein usko, että pari-kolme tuntia voi riittää missään noin monimutkaiseen hommaan). Suurin ero on kuitenkin hinnassa: yksityisellä TRAM-leikkaus maksaa yli 12 000 euroa, kun julkisella puolella potilas maksaa vain sairaalan hoitopäivämaksun (alle 40 euroa/päivä) leikkauspäivältäkin. Suomalaisena veronmaksajana olen etuoikeutettu - iloinen veronmaksaja. 

Kaikki ei aina valitettavasti mene näissä leikkauksissa kuin Strömsössä (esimerkiksi hänellä), mikä pistää kyllä miettimään korjausleikkauksen järkevyyttä. Suurin osa leikkauksista onnistuu kuitenkin hyvin, ja potilaat ovat olleet tyytyväisiä ratkaisuunsa. Mahdollisen, mutta onneksi aika epätodennäköisen epäonnistumisen vuoksi en halua jättää leikkausmahdollisuutta väliin. Lopuksi vielä linkki selkeään ja verettömään englanninkieliseen fläppitauluesitykseen: paperilla yksinkertainen juttu, käytännössä varmasti ei.


Lähde:

http://www.sairaalakl.fi/artikkelit/rinnat/tram-rintakonstruktion-potilasohje

Arpiajatuksia

Arpi. Melkein yhtä ruma ja kamala sana kuin syöpä. Kukaan (nainen ainakaan) ei varmasti haluaisi itselleen kumpaakaan, mutta aika moni saa. Arpi voi pelastaa hengen, ja juuri siksi arpi voi olla kaunis, kuten Niina Repo Arpi-kirjassaan aikanaan omasta arvestaan kirjoitti.

Arpia ei pitäisi tarvita hävetä, kuten ei syöpääkään. Jostain syystä kummastakaan ei oikeasti haluta kuulla eikä kumpiakaan haluta nähdä eikä näyttää. Terveellä ja kauniilla ei ole arpia eikä syöpää. Ne - me - joilla niitä on, ollaan jotain muuta. Vahvoja ja rohkeita. Terveitä ja elossa niin kauan kuin toisin todistetaan. Ensi kuussa menen rohkeasti ottamaan itseeni lisää arpia, mutta myös tervehtymään lisää. Henkisesti ainakin.

Kuva: https://www.facebook.com/supportthefight

Vanha kääpä

Syöpä on ikäännyttävä tauti. Ikäännyttävä on ensimmäinen adjektiivi, joka itselleni tulee juuri tällä hetkellä mieleen. Tämä kaksivuotinen kakkoskierrokseni on ikäännyttänyt minua huomattavasti enemmän kuin kaksi vuotta. Toisaalta on ilo vanheta, vaikka nuoruuden elinvoimaa kaihoilenkin. Kaikille Siskoille ei vanhenemisvaihtoehtoa ole annettu. Tänään on siunattu jälleen yksi aivan liian varhain pois nukkunut rintasyöpäsisko, vain 33-vuotiasta pienten lasten äitiä olisi tarvittu täällä vielä pitkään. <3

Tunnen itseni vanhaksi kääväksi, yhtä harmaaksi, paikalleen jämähtäneeksi ja tylsäksi. Onneksi biologina tiedän, että kääpäiset puut ovat oikeasti todella monimuotoisia eliöympäristöjä, jotka pitävät yllä monenlaista elämää ja antavat elinsijaa uhanalaisille hyönteislajeille ym. Eivät siis sittenkään ihan turhia. Ja harmaudessaan ne ovat oikeastaan ihan kauniitakin. Kääpien päälle kasautuu talvella lunta, kuten näistä tämän talven kauneimpana pakkaspäivänä läheisen lammen rannalta ottamistani kääpäkuvistakin näkyy. Aurinko paistaa talvella käävällekin, mutta lumi on ja pysyy päällä. Kesällä aurinko paistaa yläoksille ja vihreille lehdille, kääpä jää alas varjoon. Taakan alle jäänyt olo on ollut itsellänikin aika usein. Kaikki pitää jaksaa kantaa, mitä niskaan lykätään, ja silti on myös pysyttävä paikallaan ja hoidettava omat hommansa, yleensä ihan yksin.

Ystävänpäivän illan vietin eilen taideterapiakurssilla. Viimeisen kurssikerran aiheina olivat aiemmin tehtyjen töiden analysointi sekä yksi uusi työ, jonka aiheeseen saimme jälleen ideaa lattialle levitetyistä korteista.

Omien ja toisten kurssilaisten työt aukesivat yllättävällä tavalla nyt viikon tauon jälkeen. Omista töistäni löytyi monia samoja teemoja, vaikkakin eri perspektiiveistä kuvattuina: "hyrskynmyrskyä", kasvua, toivoa, nuoruuden kaipausta, elinvoimaa, rohkeutta ja siiville nousemista. Kun töitä katsoo eri vinkkeleistä ja rajaa eri tavalla, niistä paljastuu eri asioita, ja toisaalta myös samoja elementtejä: Mustaa on vielä paljon kaikissa töissä, mutta myös valoisia kohtia. Luovuutta löytyy kuvista, mutta myös tietynlaista suunnittelun ja kontrollin tarvetta. Liiaksi ei piirroksia - kuten elämääkään - kuitenkaan saisi suunnitella, vaan pitäisi uskaltaa heittäytyä rohkeammin ja tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä ja mitä itse haluaa.

"Lopputyökseni" valitsin kahta vanhaa kääpää esittävän kortin, jossa on paljon samaa kuin itse ottamissani kääpäkuvissa. Korjausleikkauksen alla kuvan voi ajatella olevan eheyttävä (yksinäinen "kääpä" saa kohta kaverin) - ystävänpäivänä se ehkä kuvaa jotain muutakin: nämä kaksi vanhaa kääpää ovat viihtyneet yhdessä jo pitkään, ja minä yksinäinen vanha kääpä katselen niitä hieman kadehtien. Eipä ollut vanhalla käävällä tänäkään ystävänpäivänä vientiä eikä tullut kukkalähetyksiä tai suklaarasioita kotiin...


Viimeinen taideterapiatyö tuli siis tehtyä aika toiveikkaissa tunnelmissa: talvi on vaihtunut kesään, ja vanhalla käävällä on toinen yhtä vanha kaveri vieressä. Kaksi iloisen punaista perhostakin liihottelee ruohikossa. Toivoa on. Vanhalla käävälläkin.

Puuuuh!

Piina ohi tältä erää: kaikki oli ok mammo- ja ultrakuvissa!

Vasemmasta (terveestä) rinnastani löytyi tosin todella piinallisen pitkän ultrauksen aiheuttanut kysta, jonka ehdin pitkältä tuntuneen tovin ajan luulla olevan ihan jotain muuta. Lääkäri ei nimittäin puhunut minulle mitään koko tutkimuksen aikana (paitsi pyysi vaihtamaan ja "ottamaan uutta asentoa" aika ajoin). Sen sijaan hän pysäytteli ja vaihteli ultra-anturia ja kokeili kaikenlaisia uusia juttuja erilaisilla numeroilla jostain rinnastani löytämästään (myös kuvia ja rinnakkaisia kuvia, joita myös arkistoitiin jonnekin) ja puhui samalla kaikenlaista teknistä uuden, vasta testattavana olleen ultralaitteen käyttökouluttajan kanssa, joka oli mukana koko ultraussession ajan. Samaan aikaan minä lähes hyperventiloin jännittäessäni ja hengitystä pidättäessäni. Lihaksetkin tärisivät, tai ainakin siltä tuntui. 

Piinaani pahensi osin se, että jouduin mammografiakuvien ottamisen jälkeen odottelemaan ultraan pääsyä pienessä pukukopissa lähes tunnin (jonka ajan edellinen potilas oli "ultrausharjoituksena"!) - ja jännittämään. Vanhojen aikakauslehtien selailu ei kauheasti viihdytä siinä vaiheessa...

Ei tähän kyllä koskaan totu. Ei. Ja pukukopissa yläkroppa paljaana odottavan aika on aina pitkä. Tosi pitkä. Ja ultraäänianturin pysähtyessä aika pysähtyy kokonaan, ja hengitys myös. Vasta ulos päästyäni pystyin hengittämään taas. Puuuuh!

Ensi viikolla ovat vuorossa labrat ja vatsan CT-kuvaus. Korjausleikkausta kohti. Loppuun vielä "motivaatiokuva", jolla yritän piristää itseäni aina välillä. Ei ehkä ihan realistinen, mutta se ei haittaa. Vatsaryppyjen suoristuminen olisi toki ihan positiivinen lisä.

Kuva: http://ellit.fi/muoti-ja-kauneus/kauneus/vatsarypyt-suoriksi-plastiikkakirurgialla

 

9.2.2012 klo 8.40

Minulla oli tasan kaksi vuotta sitten aika Rintsikkaan. Tuo aika jäi mieleen pysyvästi, sillä siitä alkoi tämä toinen rintasyöpäkierrokseni: 11 vuotta aiemmin säästävästi leikatusta rinnasta löytyi kuvissa kaksi pientä kasvainta, toinen vanhan arven tuntumasta. Radiologi "pamautteli" pienistä kasvaimista muutamia paksuneulanäytteitä, eikä antanut minkäänlaista toivoa siitä, että kyse olisi jostain muusta kuin syövän uusimisesta. Diagnoosi varmistui viikkoa myöhemmin, ja siitä alkoi aikamoinen leikkaus- ja hoitorumba, josta olen kuitenkin selvinnyt kohtuuhyvin - toistaiseksi ainakin. Rumba jatkuu ensi viikon tiistaina, jolloin on taasen aika altistua pienelle määrälle röntgensäteitä ja ultraäänigeeliä. Jännitystä riittää.

Olen säästänyt puhelimessani muutamia kaksi vuotta sitten tutuimmille sukulaisille ja ystäville laittamaani "tauti uusi" -viestiin saamiani vastauksia, jotka antoivat minulle tuona kauheana päivänä voimaa ryhtyä taistelemaan uudestaan. Tässä muutamia anonyymejä otteita saamistani viesteistä; toivon, että kaikki muutkin saavat vastaavia samanlaisessa tilanteessa:

"Rakas ystävä, uskotaan ja toivotaan parasta että asiat etenevät nopeasti ja kaikki menee hyvin, suunnitellusti. Rukouksia."

"Voi paska! Se tuli ihan ekaksi mieleen. Ihan ku sä et olisi tarpeeksi kovilla muutenkin. Ehkä ei kannata toivoa liikaa ensi viikon tulosten suhteenkaan, jos lääkäri oli valmiiksi tuota mieltä. Voi itku."

"Olet yksi rohkeimmista tuntemistani naisista. Voimia! Olet ajatuksissani."

"Tarvitset voimaa ja tukea monilta. Hoidot ovat raskaita ja huoli lisäksi. Pystytään nykyisin paljon saamaan apua. Toivon että voin olla tukenasi omalta osaltani."

"Voi sua. Koita jaksaa ajatella positiivisesti kaikesta huolimatta. Voimahali sinulle - yritä jaksaa töissä."

"-- Pitää toivoa että hoidot tepsivät tälläkin kertaa."

"Helppo sanoa, mutta positiivinen mieli auttaa aina, jos sen vain jaksaa säilyttää. Kaikkea hyvää."

"Voi ei, olen ihan sanaton. Voimia."

"Vanha vihollinen. Kyllä sinä sen selätät taas, olemme hengessä mukana täysillä. Lienevät hoidotkin kehittyneet. Kerro, jos tarvitset apua."

"Voi. Miten huomasit asian? Jaksamista toivon sulle. Ei taida olla murkkujen äitinä elämä aina muutenkaan ihan yksinkertaista eli vähän kohtuuttomalta tuntuu, Onneksi olet tehokkain tuntemani sisupussi." 

Kun asia varmistui, lähetin ja sain lisää tsemppausviestejä, mm. nämä:

"Onpa hyvä, että sait leikkausajan näinkin nopeasti. Siitä lähdetään, että sairaus saadaan pois."

"Kun sinulle on annettu kyky toivoa jotakin, olet saanut samalla myös voiman toteuttaa toiveesi. - Richard Bach. Onnea leikkaukseen."

Kaksi vuotta menee näin jälkikäteen ajatellen tosi nopeasti, vaikka paljon on ehtinyt niiden aikana tapahtua. En olisi uskonut jatkavani tätä blogiakaan näin kauan, mutta niin vain on päässyt käymään. Blogin kirjoittaminenhan on yksi kirjoitusterapian muoto, joka auttaa todella moni, toivottavasti lukijatkin saavat näistä apua itselleen.

Nyt lähden tästä taas päiväksi taiteilemaan!

---

Illalla kotona taas: Luovuuden siemen alkaa löytyä pikku hiljaa? Aamun savimeditaatio oli oikein kiva kokemus, vaikka "ameebani" pääsikin lopuksi sulautumaan takaisin isoon savimöykkyyn.

Tässä vielä lopuksi "omakuvani" (1:1) hieman eri vinkkeleistä: kannattaa muuten todellakin miettiä, mistä suunnasta antaa ottaa kuvia itsestään: lattialla kuvattuna olen paljon paksumpi kuin pystyssä seinälle viritettynä! Pitkiä harmaita Tina Turner -hiuksia en ole vielä alkanut kasvattaa (vai pitäisikö kirjoittaa alkaa kasvattamaan, joka on nyt myös oikein), ehkä vielä jonain päivänä aloitan. Luovinta luovuutta kuvassa taitaa edustaa "mekkoni", jonka raaka-aineina kangaspala (huom. suu sävy sävyyn samasta kankaasta!) ja Suomalaisen kirjakaupan mainosjuliste. :-)

Kukaties jonain päivänä innostun pitkästä aikaa taas ompelemaankin? Luovuutta voisi löytyä lisää kankaita esiin kaivamalla. Innostun helposti myös lehtien leikkelystä - nyt tätä puolta luovuudestani (?) edustavat joltain vähän edustavammalta henkilöltä lainatut silmät ja nenä. Kannattaa kokeilla!

Habaakin löytyy!

   Nämä kengät eivät kyllä ole ihan ominta tyyliäni...

Terapian tarpeessa

Nimittäin taideterapian! Ensimmäinen terapiapäivä takana, huomenna jatketaan syöpäyhdistyksellä viiden kurssilaisen ja kahden kurssittajan voimin. Wikipedian mukaan "Taideterapia on terapiamuoto, jossa käytetään hyväksi erilaisia taiteellisia ilmaisumuotoja, mutta johon ei kuitenkaan liity taiteellisia tavoitteita. Terapian välineenä voi toimia musiikkiterapia, luova tanssi tai kirjallisuusterapia.  

Kuvataideterapian tunnetuimpia suuntauksia on ekspressiivinen taideterapia ja käytetyimpiä muotoja maalaaminen. Maalauksen ohella voidaan käyttää muun muassa savitöitä ja piirustusta. Työskentely muuttuu terapiaksi silloin, kun sillä haetaan muutosta, kuten tasapainoa ja eheytymistä. Taideterapiamaalauksen alullepanijoita oli Rudolf Steiner.

Tabula rasa...

Esimerkiksi Steinerin oppilaan Margarethe Hauschkan taideterapiassa ei ole oikeaa tai väärää, rumaa tai kaunista työtä. Maalaustekniikka on märkää märälle tekniikka Stockmar-akvarellein. Maalaustyyli on usein abstraktia väreillä leikkimistä, ilman esittävän kuvan muodostumista paperille. Savityössä savea työstetään ilman apuvälineitä ja vettä.

Taideterapeutti ammattina alkoi muotoutua 1960–70-luvuilla. Koulutukseen kuuluu sekä taiteen että psykoterapian hallintaa. -- Taideterapiaa voi opiskella Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, jolloin ammattinimike on kuvataideterapeutti."  

Teimme tänään jo monenlaista, mm. pari isoa työtä nk. Steiner-paperille, tässä muutamia yksityiskohtia omista töistäni:

Pastellia alle, märkää väriä päälle...

... ja lisää väriä...

... vahingossa syntyi mm. pääskynen.

Toisen työn teemana oli "Oma sisäinen säätila", jota varten saimme valita omaa tilaamme kuvaavan kortin ohjaajien esille laittamista.

Minun sisäinen säätilani oli tänään aika kesäinen ja kasvukautta enteilevä, mutta "Raamit elämälle" ovat näköjään vielä aika mustat, ja vaikka aika myrskyisestä aallokosta olenkin päässyt jo ylös ja siivilleni, on edessä vielä sumua ja pilviä. Kun vielä saisin nuo pilvet karkaamaan kauas ja mustat reunat pois...

"Jokainen ihminen on luova omalla tavallaan."

Haaste vastaanotettu!

Sain elämäni ensimmäisen blogihaasteen P:ltä, ja nyt pitäisi sitten osata vastata seuraaviin kysymyksiin ja miettiä, ketä itse nakittaisin omilla kysymyksilläni:

1. Mikä saa sinut onnelliseksi? - Ihan tavallinen arki töissä ja kotona lasten kanssa.
2. Oletko kaupunkilais- vai maalaishenkinen? - Mökkeilystä ja luonnossa samoilemisesta tykkäävä kaupunkilainen.
3. Mikä on lempiruokasi? - Hyvistä raaka-aineista tehty ja maukas kotiruoka, mm. lohikeitto. 
4. Laivalla vai lentokoneella? - Laivalla. 
5. Paras lukemasi kirja? - Mikä niistä? 
6. Inhokki tv-ohjelmasi? - Big Brother. 
7. Lempilajisi liikunnassa? - Muokkausjumppa tällä hetkellä. 
8. Paras nuoruusmuistosi? - Mökkisauna, kaikkina ikäkausina. 
9. Mikä saa sinut suuttumaan? - Epäoikeudenmukaisuus, etenkin omiin lapsiin kohdistuva. 
10. Jos saisit yhden toiveesi toteutumaan, mikä se olisi? - Parantaisin sairaat, vähintäänkin kaikki sairaat lapset ja nuoret sekä lasten ja nuorten vanhemmat. 
11. Koti-ilta vai bileilta? - Koti-ilta.

 
Paitsi että eihän tämä näin helposti mennytkään, sillä haasteeseen kuuluu muitakin osia:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen (ks. ylläolevat).  
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.  
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.  
5. Sinun tulee kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Elikäs: 11 asiaa, joita ette tienneet minusta:
1. Sain vähän aikaa sitten kaksi melkein identtistä ja lähes peräkkäistä kutsua mammografiaan ja ultraan, mutta peruin niistä myöhäisemmän; saman sairaalan kaksi eri yksikköä lähetteiden tekijöinä - niin hyvin tieto kulkee.
2. Olen tehnyt itselleni nk. aarrekartan, ja odotan jännityksellä, miten se toteutuu.
3. Minulle on tehty myös astrologinen kartta, mutta en kerro siitä tämän enempää.
4. Olen kirjoittanut ylioppilaskirjoituksissa kuusi laudaturia.
5. Syyskuusta 2010 alkaen minulla on ollut/on parhaillaan yhteensä 19 pätkätyösopimusta.
6. Olin lapsikuorossa kerran - toista kertaa en mennyt, koska olisi pitää antaa kanttorille laulunäyte.
7. Olen voittanut maastojuoksun piirinmestaruuden 12-vuotiaana.
8. Olen synnyttänyt nuorimman lapseni Teksasissa.
9. En syö avokadoa, kapriksia enkä varsiselleriä.
10. Katson Salkkareita tyttöjen kanssa.
11. En vaihda auton enkä pyörän renkaita - jotain pitää jättää miehillekin!

Haastan mukaan Terhin ja Unna Löytölammen (eiköhän kaksi riitä?). Toivottavasti saatte tästä vähän erilaisesta haasteesta ja näistä kysymyksistä pientä piristystä päiväänne; isompiakin haasteita jaksaa sitten taas vähän paremmin:
1. Tärkeintä elämässä?
2. Suurin haaste, jonka olet joutunut kohtaamaan elämässäsi?
3. Ihaninta, mitä sinulle on sanottu?
4. Mielimaisemasi?
5. Järvi vai meri?
6. Taidenäyttely vai rockkonsertti?
7. Loma mökillä vai etelän rantalomakohteessa?
8. Mikä saa sinut nauramaan?
9. Oletko Muumimamma vai Pikku Myy?
10. Elokuvailta kotisohvalla vai leffateatterissa?
11. Suurin haaveesi, jonka toivoisit toteutuvan?

Ensi viikolla onkin sitten ihan toisenlaisia haasteita vastassa - em. mammografia- ja ultra-aika (se, jota en perunut!) on jo ensi tiistaille... Jännitystä on siis taas tiedossa syöpärintamalla.

 

Eläköön kriisi?

Tämän blogin kirjoittaminen on ollut yksi tärkeimmistä keinoista yhdestä elämäni suurimmista kriiseistä, rintasyövän uusimisesta, selviytymiseen. Toinen tärkeä keino on lukeminen, mikä sekin jatkuu yhä. 

Tämän surullisen päivän iltaan sopii hyvin kerrata tällä viikolla lukemani Laura Dayn "Eläköön kriisi!" -kirjan tärkeimpiä kohtia. Merkitsen aina lukiessani itseeni kovimmin "kolahtaneet" kohdat pienillä värikkäillä tarralapuilla, luen nämä kohdat myöhemmin uudestaan, ja kirjoitan sitten niistä vielä lopuksi tänne blogiin omilla ajatuksillani ja kommenteillani höystellen. 

Sana kriisi tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa ratkaisemista; se on tilanne, joka pakottaa tekemään ratkaisun. Kriisi voi aiheutua yhdestä suuresta tai monesta pienestä iskusta, ja se voi vaurioittaa meitä syvästi, mullistaa käsityksemme itsestämme ja heikentää toimintakykyämme. Yhdellä elämänalueella tapahtuva kriisi, esimerkiksi työpaikan menettäminen, avioero tai vakava sairastuminen, vaikuttaa myös kaikkiin muihin osa-alueisiin. (Day 2006, 35). Näinhän se on; kokemusta on kaikista edellä mainituista.

Kriisi on vakava isku ihmiselle, ja siitä voi selvitä vain kehittymällä. Jos jää paikoilleen, vammautuu pysyvästi. Selviytyminen vaatii kykyä muuntaa kriisi tai muutos voimaksi, täydemmäksi elämäksi, sekä kykyä luopua entisestä itsestään. On siis opeteltava päästämään irti peloista, unelmista, ihmisistä ja tilanteista, jotta voi löytää jotain vielä parempaa tilalle (mts. 51-52). Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ei toki mahdoton tehtävä. Laura Dayn (s. 133) mukaan "Jokainen kohtuuttomalta tuntuva isku, jonka kohtalo sinulle antaa, osuu meihin kaikkiin. Ja kun selviydyt kriisistäsi, opetat meille kaikille, kuinka siitä selviydytään." Selviytymisesimerkkejä tarvitaan, myös näissä syöpätaistoissa, joita tosin aina ei ole mahdollista voittaa, jos sairaus on hyvin vakava, kuten se ihan liian usein on.

Ihminen haluaisi ymmärtää heti, mistä kriisit aiheutuvat, mutta se ei ole mahdollista, sillä suurten elämäntapahtumien ymmärtämiseen vaaditaan välimatkaa ja suhteellisuudentajua, niitä ei voi ymmärtää vielä silloin, kun ne tapahtuvat. Kriisitilanteessa on muutenkin tärkeämpää käyttää kaikki henkiset, emotionaaliset ym. voimavarat välttämättömien asioiden hoitamiseen (mts. 130). Vasta myöhemmin on mahdollista ymmärtää, miksi kriisikokemus oli meille tarpeen ja merkityksellinen, ja se muuttuu siedettäväksi; osaamme sijoittaa sen johonkin yhteyteen ja säädellä sen vaikutusta, kriisin keskellä ymmärtäminen ei ole onnistu. (mts. 132)

Se, miten ihminen reagoi ja toimii kriisitilanteessa, vaihtelee. Tavallisia tapoja suhtautua kriisiin ovat ahdistus, raivo ja masennus. Kriisin tuomiin muutoksiin luontevasti sopeutuvilla on kykyä kohdata menetys, mutta heillä on myös intuitio ja taito luoda uutta tyhjästä (mts. 63-64). Kriisi voi - yllättävää kyllä - olla tärkeä muutoksen ja toivon lähde. Laura Dayn mielestä onkin tärkeintä luopua kriisin märehtimisestä, syyttelystä ja kostonhimosta ja nähdä vaikea tilanne ainutlaatuisena mahdollisuutena kasvuun ja muutokseen. Kirjassa kuvataan näitä tunteita ja tuodaan tilalle uusia, myönteisempiä tapoja kriisistä selviytymiseen:  

"Jotta pystyisi kasvamaan kriisin kautta, on tultava entistä enemmän omaksi itsekseen. Joudut menemään syvälle itseesi, ja vaikka tuntisit itsesi kuinka mitättömäksi tai arvottomaksi, löydät sisältäsi aarrearkun, jossa on kaikki, mitä todella arvostat ja mitä todella olet." (mts. 170)

Lähde: 

Laura Day 2006. Eläköön kriisi! Voimaa ja rohkeutta vaikeista ajoista. Basam Books.

Sytytän kynttilän

Nuoren Siskon muistolle: 

LOISTAKOON LIEKKI 

Sinnekin missä on pimeää,

kynttilän liekin voit sytyttää.

Missä nyt mieli on murheellinen,
loistakoon kirkkaus kynttilän sen.

Sinnekin missä ei laulut nyt soi,
kynttilän loiste saapua voi.
Merkiksi toivon ja luottamuksen

loistakoon kirkkaus kynttilän sen. 

Yksinäisyyteen ja pettymykseen, 
toivottomuuteen niin tuskalliseen
loistakoon liekki nyt lohdutuksen,

loistakoon kirkkaus kynttilän sen!

Keskellä yötä synkkenevää
kynttilän liekin voit sytyttää,
pienikin lämpö sulattaa jään,

taas uuden riemun saa syttymään.

Lohduttomuuteen ja uupumukseen,
hiljaiseen toivoon ja kaipaukseen
loistakoon liekki nyt rakkauden,

loistakoon kirkkaus kynttilän sen!

Sinnekin missä on pimeää…

 
Säv. Petri Laaksonen 

San. Anna-Mari Kaskinen

Enkeleitä matkaasi. <3

Kaunis esitys tästä kauniista kappaleesta: http://www.youtube.com/watch?v=Zqz-wkZVMLM

Lohduttavia runoja surun keskelle: http://birgitmummu.vikki.fi/Runous/Suru/Lohdutus.htm