perjantai 28. maaliskuuta 2014

Korjausleikkauskertomus, osa II

Täällä taas. Kaksi päivää on vierähtänyt jo kotiutumisesta, ja olo kohenee pikku hiljaa sekä parempien yöunien että keuhkojen ja leikkaushaavojen paranemisen ansiosta. Kipuja ei ole juurikaan, kun muistaa ottaa lääkkeet ajallaan (ja niitähän muuten riittää!) ja nousta ylös varovasti vasemman kyljen kautta. Ja ottaa rauhallisesti kaiken mahdollisen. Elämä voittaa siis pikku hiljaa, vaikka viikko sitten sairaalassa siihen oli vielä hieman vaikea uskoa.

Oloani tukevoittavat myös 24/7 pidettävät Lymedin keskivahvat rintaliivit sekä vatsan tukikorsetti tai napakat housuliivit, kun tukivyö on pesussa; myöhemmin pärjään varmaan pelkillä housuliiveillä, kun vatsa on asettunut aloilleen ja turvotukset historiaa. Taysissa käytössäni ollut erittäin karhea ja paksu valkoinen panssari jäi sairaalaan, sitä ei kuulemma ollut kotiin tarkoitus mukaan saadakaan, käytetään vain sairaalassa. Hyvä niin, ikävä ei ole ollenkaan. Seppälän alesta leikkauksen aattopäivänä kuudella eurolla ostamani putkimainen "korsetti" on huomattavasti näppärämpi ja miellyttävämpi ja muotoilee uumaakin paremmin. Tiukkuus on juuri oikea, eli henki kulkee, mutta joka kohdassa on sopiva pieni paine, joka pitää edelleen hieman turvoksissa olevan keskikropan kuosissa. Tukivermeitä riittää siis tukisukkien lisäksi ylempänäkin. Nyt suihkun jälkeen sänkyyn kömmittyäni en enää laittanut tukisukkia jalkaan, ja olo on lähes alaston, vaikka muut tuet ovatkin paikoillaan. Kaikkeen tottuu, ja vieläpä aika nopeasti.
Vessan peilin kautta otettu tukivermeselfie

Lääkkeet ovat tukivermeiden ohella toinen iso kokonaisuus, jota ei voi ohittaa ihan lyhyesti. Yritän vielä sisukkaasti pärjätä ilman dosettia, vaikka tiukkaa tekeekin. Tässä tämänhetkinen cocktailini:

Aamulla:
- Thyroxin (tyroksiini kilpirauhasen vajaatoimintaan)
- Amorion (antibiootti keuhkokuumeeseen, jatkuu viikon kotiutumisen jälkeen)
- Venlaflaxin (letrotsolin aiheuttamaan hikoiluun)
- Panadol forte (leikkaushaavojen kipuun sekä tulehduskipulääkkeeksi keuhkokuumeen jälkeen)
- Atrovent (keuhkoputkien avaamiseen keuhkoveritulpan jälkihoitona, jatkuu kuukauden kotiutumisen jälkeen)

Päivällä:
- Panadol forte (leikkaushaavojen kipuun sekä tulehduskipulääkkeeksi keuhkokuumeen jälkeen) 
- Atrovent (keuhkoputkien avaamiseen keuhkoveritulpan jälkihoitona)

Illalla:
- Amorion (antibiootti keuhkokuumeeseen)
- Venlaflaxin (letrotsolin aiheuttamaan hikoiluun)
- Letrotsoli (rintasyövän estohoito, jatkuu vielä noin 3,5 vuotta)
- Kalcipos-D (kalkki-dee osteoporoosin estoon letrotsolin aikana)
- Panacod (vahvempi kipulääke leikkaushaavojen kipuun sekä tulehduskipulääkkeeksi keuhkokuumeen jälkeen)
- Marevan forte (veren ohentamiseen keuhkoveritulpan jälkihoitona, jatkuu 6 kk kotiutumisen jälkeen)
- Innohep-piikki (veren ohentamiseen keuhkoveritulpan jälkihoitona, jatkuu kunnes Marevan on ollut hoitotasolla pari päivää)
- Atrovent (keuhkoputkien avaamiseen keuhkoveritulpan jälkihoitona)

Lisäksi kerran kuussa Procren-piikki postmenopausaalisen tilanteen ylläpitoon. Voi olla, että joku  unohtui joukosta, vaikka listalle tuli pituutta näinkin. Osa menee koko ajan muutenkin, mutta aika moni on nyt mukana keuhko-ongelmien vuoksi. Marevan aiheuttaa lisäksi ylimääräistä labrassa ja omalääkärillä juoksemista, jonka aloitin tänään. Vielä ei ollut INR-arvo liikahtanut mihinkään, ja annostusta lisättiin. Maanantaina taas labraan... CRP sen sijaan oli laskenut jo ihan mukaviin lukemiin ja oli tänään enää 14,3, korkeimmillaan sairalassa ollessani se kävi yli 120:ssä.

Monenlaista sisältyy korjausleikkausprojektiin vielä leikkauksen jälkeenkin, enpä olisi etukäteen arvannut. Ensi viikolla kalenterissani on melkein joka päivälle jotain: maanantaina INR-labra, tiistaina haavapoli, keskiviikkona omalääkäri. Omalääkärin kanssa käydään läpi mm. Marevan-asiaa, joka aloitettiin jo tänään Marevan-hoitajan kanssa; netistä kahlasin vielä vähän lisää.

Plastiikkakirurgin luo menen lopputarkastukseen 4-6 viikon päästä leikkauksesta, nänni tehdään ja tatuoidaan vasta puolen vuoden päästä Marevan-hoidon päätyttyä. Kun jo ennen leikkausta tehtiin tosi monenlaisia tutkimuksia ja kuvantamisia, arvioisin, että erilaisia käyntejä kertyy noin parisenkymmentä. Korjausleikkaus ei ole mikään pikkujuttu, vaan sekä hoitavan tahon että potilaan sitoutumista vaativa iso projekti, jonka lopputuloksesta toivoisi mahdollisimman hyvää.

En nyt tänä iltana vielä saanutkaan kiinni siitä, mistä olin ajatellut kirjoittaa; lääkkeet ja tiukat tukivermeet veivät ajatukseni. Ehkä tämä kuvaa sitä, miten tämän jutun itselleni palastelen: yhdellä kerralla ei näin isoa juttua saa kerrotuksi, vaan on pakko palastella asiat jotenkin loogisesti. Ehkä jo huomenna saan kiinni punaisesta langasta (ja avaruuspeitosta!), pujahdan takaisin osastolle omalle hikiselle petipaikalleni ja kerron sairaalakokemuksia "6-1":n vinkkelistä. Voi olla, että laitan mukaan pari kuvaakin, tänään en vielä jaksanut latailla omien akkujeni lisäksi mitään muuta.

To be continued...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti