Joulunalusmietteitä

Joulu on jo ensi viikolla, onpas taas mennyt vuosi nopeasti. Huomenna pitäisi tulla lisää lunta tänne Pirkanmaalle. Valkoinen joulu siis luvassa, ei huono! Viime joulun lumettomuus ja lämpimyys eivät ole vielä naismuistista unohtuneet.

Pimeys alkaa myös pikku hiljaa vaihtua valoon: kevättä kohti mennään, kukon askeleen verran joka päivä. Tämän syksyn pimeys on ollut tosi musertava: marraskuussa saimme auringonpaistetta vain reilut kolme tuntia. Siltä se tuntuikin. D-vitamiinia on pitänyt tankata purkista lisää, kun on muistanut.

Näin joulun alla tulee aina mieleen tämän vuosituhannen ensimmäinen joulu, jonka alla sain ensimmäisen rintasyöpädiagnoosini. Se kauhea pelko ja jännitys. Ruokahalukin oli huono, edes suklaa ei maistunut tuona jouluna, jonka luulin olevan viimeiseni. Nuorten äitien sairastumisesta kuullessani palaan aina tuohon jouluun ja sen tunnelmiin.

Olen ollut todella onnekas ja saanut kasvattaa lapseni 14 vuotta vanhemmiksi, melkein aikuisiksi jo kaikki kolme. Toki he tarvitsevat äitiä vielä pitkään, ja toivon, että saisin elää vielä lastenlastenikin kanssa. Mummot ovat myös tosi tärkeitä tyyppejä. Uuden vuoden toivomuksia ei ole enää pitkiin aikoihin tarvinnut miettiä, minulla on ollut sama toive jo monta vuotta, ja on taas, kun vuosi pian vaihtuu.

Oikein hyvää joulunaikaa ja valoisampaa talven jatkoa - ja terveisiä Tampereen uuden Torni-hotellin vessan (?) kristallien säihkeestä!