Selviytymistaistelumietteitä, omia ja lainattuja

On monia tapoja selvitä ja monia tapoja taistella. Yksi uskoo yhteen, toinen toiseen. Sodassa, rakkaudessa ja syövässä ovat kaikki keinot sallittuja, jos niistä kokee saavansa apua.

Me syöpään sairastuneet emme ole kukaan itsellemme tätä tautia tarkoituksellisesti hankkineet, emmekä yksin siitä selviä, vaikka kuinka "taistelisimme". Pelkkä taistelutahto ei riitä, tarvitsemme parantuaksemme myös monenlaista apua: lääkäreiltä, vertaisilta, läheisiltä. Tarvitsemme myös paljon toivoa, ilman sitä ei ole mitään. Lisäksi tarvitsemme ruokaa, vettä ja muita elintärkeitä aineita parantuaksemme ja elääksemme, lääkkeitäkin. Itse syön jaksaakseni mahdollisimman hyvin ja liikun pysyäkseni joustavana ja jaksaakseni paremmin, lääkkeitä käytän kiltisti lääkärin määräyksen mukaan. 

Näillä keinoilla toivon paranevani riittävän terveeksi; täydellisen terveeksihän ei enää tässä vaiheessa ole paluuta - jos sitä koskaan olen ollutkaan. Itseäni (tai ketään muutakaan) en sairastumisestani enää syyllistä. Riittävän hyvin eläminen riittää, myös meille "syöpämuijille". Täydellisiä ihmisiä ei ole olemassakaan, ei terveitä eikä sairaita.

Marja Aarnipuro kirjoitti samaan aiheeseen liittyen mielestäni parhaan syöpätekstinsä viime vuoden alussa ilmestyneessä Syöpä-lehdessä, tässä suora lainaus erittäin tervejärkisestä kolumnistaan: 

"Kun kuulin sairastuneeni rintasyöpään syksyllä 2009, pyrin tekemään oman osuuteni eli kaiken sen, mitä potilas voi tuossa tilanteessa tehdä. Otin selvää asioista, menin ajallaan laboratorioon, kuvauksiin, leikkaukseen, solunsalpaajatiputuksiin ja lääkärin vastaanotolle. Ulkoilin, söin monipuolisesti silloin kun kykenin ja nukuin niin paljon kuin unta riitti. Hoidin mieltäni puhumalla lähimmäisten kanssa sairaudesta. En kutsuisi sitä taisteluksi. 

Taistelua syöpääni vastaan kävivät minua hoitaneet lääkärit ja hoitajat leikkauksineen ja lääkkeineen. Varsinaista ydinsotaa syöpäsairauksia vastaan käyvät syöväntutkijat yrittäessään kehittää lääkkeitä ja menetelmiä, joilla koko viheliäinen tauti saataisiin tuhotuksi. 

Lehdissä näkee usein otsikoita, joissa julkkis selättää syövän, voittaa taistelun. Omassa työssäni en noita ilmauksia suosi, sillä syövästä selviäminen ei läheskään aina ole potilaan tahdosta riippuva asia. Paljon on kiinni pelkästä tuurista, siitä sattuuko solu sekoamaan juuri minun kehossani, olenko saanut geeniarpajaisissa taipumuksen sairastua syöpään tai olenko altistunut syöpää aiheuttaville aineille. Valtavan suuri merkitys on myös sillä, missä vaiheessa tauti havaitaan. 

Hoitopolkunsa aikana syöpäpotilas tarvitsee voimaa ja sitkeyttä. Hoidot väsyttävät, sivuvaikutukset hivuttavat, kipu masentaa ja tulevaisuus pelottaa. Jotkut peräänkuuluttavat potilaalta taistelutahtoa, minusta selviytyminen on sanana parempi. 

Syöpää vastaan voi toki taistella, mutta se sota on ennalta ehkäisevää. Ihminen voi elämäntavoillaan tehdä voitavansa, jotta syöpää ei tulisi. Syöpä saattaa tulla silti, mutta tietääpähän tehneensä kaikkensa. Jos haluaa ehkäistä syövän mahdollisuutta, kannattaa olla polttamatta tupakkaa ja käyttää alkoholia vain harvakseltaan. Liikunta kuuluu jokaisen syöpäsoturin päivärytmiin. Ruokavalio kannattaa pitää kevyenä ja kasvisvoittoisena, sillä ylipaino on syöpäriski. On hyvä esimerkiksi tietää, että rasvakudoksessa kehittyy estrogeenia, joka monessa tapauksessa on rintasyövän herkkuruokaa. 

Vanhat kunnon terveelliset elämäntavat ovat paras tapa käydä taisteluun syöpää tai sen uusiutumista vastaan. Tätäkään taistelua ei kannata viedä liian pitkälle. Jos elämä alkaa pyöriä vain syövän torjumisen ympärillä, se valuu hukkaan. Välillä pitää syödä suklaata, juoda pari lasia viiniä ja löhötä sohvalla tekemättä mitään. Elämästä kannattaa nauttia, sillä jokainen päivä voi olla se viimeinen, ihan kuin sodassakin."

Niin totta joka sana, erittäin hienosti kirjoitettu.

Lähde:

Marja Aarnipuro 2013. Voiko syöpää vastaan taistella? Syöpä 1/2013, 31. http://epaper.hansaprint.fi/syopa/syopa1301fi/files/assets/basic-html/page31.html