tiistai 23. syyskuuta 2014

Arpihoitoa uusin konstein

Jaksoin korjausleikkausarpien teippailua melkein puoli vuotta, kyllästyin touhuun vasta pari viikkoa sitten. Muutama rulla ihonväristä Micropore-kuituteippiä kului, iho kesti teipin tosi hyvin. Kallista ja joka välissä (suihku jne.) pois otettavaa silikoniteippiä en raatsinut ostaa, kun Micropore ajoi saman homman paljon kätevämmin. Plastiikkakirurgini mukaan teipin tyypillä ei ole väliä, kuituteippi on kuulemma ihan yhtä hyvää. Tärkeintä on, että ylipäänsä käyttää teippiä paranemisvaiheessa.

Tänään alkoi sitten haavojen hoidossa vaihe kaksi, kun ostin apteekista uutta Bepanthen-arpigeeliä. Televisiossakin mainostettu uutuus vaikuttaa ainakin mainospuheiden perusteella tosi hyvältä:
  • ehkäisee ja häivyttää arpia näkyvästi ja vähentää arven kutinaa ja punoitusta
  • sopii tuoreiden arpien hoitoon heti haavan umpeuduttua sekä vanhempien, vielä punoittavien ja koholla olevien arpien hoitoon sekä
  • soveltuu niin leikkaushaavojen kuin muidenkin vammojen aiheuttaneiden arpien hoitoon.
Säännöllinen käyttö ehkäisee uuden arven muodostumista, tasoittaa ja häivyttää näkyvästi jo muodostunutta arpea sekä vähentää arven kutinaa, kiristystä ja punoitusta.

Ennen silikonigeelin levittämistä vanhempia (yli kuukausi sitten parantuneita) arpiä rullaillaan hierontapallolla, joka on geelipullon toisessa päässä. Hieronta tuntui edelleen aika tunnottomissa arvissani yllättävän mukavalle.

Mahtaisikohan tämä olla juuri oikea konsti vielä vähän vaiheessa olevien leikkausarpieni jatkohoitoon? Aiemmin (ja edelleen) apteekeissa myytyä kallista arpigeeliä en ole raatsinut ajatellakaan, tämä uusi on onneksi aika lailla edullisempaa, vaikkei ihan halpaa ole tämäkään. Kannattaa kokeilla ainakin. Nänninrakennusoperaation jälkeen pääsen testaamaan geeliä myös tuoreeseen arpeen; paikallispuudutuksessa tehtävä toimenpide on jo viikon päästä.

PS. Googlasin hieman aiheesta, USAssa on vastaavia tuotteita ihan mahdottoman monenlaisia. Arpien hoitaminen on aikamoista bisnestä muutenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti