Mä täs metäs

Metsän vetovoima on suuri, kaupunkilainenkin kaipaa metsään. Olen harrastanut tänä syksynä metsäilyä sekä herkkutattien että ihan vaan itsenikin vuoksi. Tattisato oli pari viikkoa sitten lähes yhtä hyvä kuin tämänvuotinen omenasato, joka menee jo vähän liiallisuuksiin: miten ihmeessä kahdesta puusta voi tulla niin mielettömästi omenia? Vaikka olen onneksi saanut ystäviä, tuttavia ja sukulaisia apuun, alkaa pudokkaiden poimiminen tökkiä jo pahan kerran.

Metsän antimia en sen sijaan ole vielä kyllästynyt käsittelemään. Herkkutattien lisäksi metsästä saa happea, kuntoa ja mukavia muistoja pimeän talven varalle. Etenkin, jos retkeilee upeissa maisemissa, kauniissa kelissä ja loistavassa syöpäsiskoseurassa, kuten itse viime viikonloppuna tein. Kiitos kaikille kymenlaaksolaissiskoille, olette ihania! Pääsin siis kuokkimaan oman lapsuusmaakuntani siskojen joukkoon Repoveden kansallispuistoon viime lauantaina, kätevästi mökkireissuun yhdistettynä. Tässä alla muistoksi blogihistoriani ensimmäinen omakuva, oli kai jo aikakin. Lisää kuvia ja juttuja reissustamme löytyy seuraavasta Rinnakkain-lehdestä.

JK. Ei mökkireissua ilman auringonlaskukuvia...