tiistai 30. syyskuuta 2014

Mamillarekonstruktion jälkeen

Olen taas yhtä kokemusta viisaampi ja kokeneempi, ja voin jakaa tämänkin "potemuksen" kanssanne: maaliskuussa rakennettuun rintaan rakennettiin nimittäin tänään nänni pienessä paikallispuudutusleikkauksessa.

Menin sairaalan LYHKI-osastolle sovittuun aikaan kello 12:ksi (tai oikeastaan jo vähän ennen sitä, sillä luulin leikkauksen alkavan kahdeltatoista) ja ennen kolmea olin jo taas takaisin töissä. Todella tehokasta LYHKI-meininkiä! Leikkaussalissa olin vajaan tunnin valmisteluineen, operaatio kesti vain noin 25 minuuttia.

Ihon pirtupuhdistus, potilaan vihreään "suojatelttaan" piilottaminen, puudutuspiikin pistäminen ja itse operaatio menivät kaikin puolin tosi helposti ja nopeasti; en tuntenut lainkaan kipua, vain sen, että jotain tehdään. Koska uusi rinta on edelleen hyvin tunnoton, en ole tarvinnut toistaiseksi yhtään ainutta kipulääkettä.

Lopputulosta en ole vielä päässyt vakoilemaan, sen verran hienoon pakettiin tekele paketoitiin. Suihkuunkaan ei ole asiaa ennen huomista, ei ole siksikään tarvetta lähteä purkamaan monikerroksisia kääreitä vielä tänään. Saunaan ei ole asiaa ennen haavojen paranemista.

Sain sairaalasta Panadol-reseptin, hyvät ohjeet jatkohoitoon (kahden viikon hikijumppakielto on ehkä pahin juttu; tikkien poisto on jo viikon päästä) ja vähän puhtaita "paketointitarvikkeita" (kaksi silikonilevyä ja haavateippiä). Olisin saanut myös viikon sairausloman, mutta sitä en halunnut, sillä pieni operaatio ei haittaa millään lailla työni tekemistä. Taisin saada keväällä sairauslomailukiintiöni täyteen pitkäksi aikaa!

Sairausloman sijaan sain verisuonikirurgiaankin erikoistuneen lääkärin kirjoittamaan lähetteen kaupunginsairaalassa tehtävään suonikohjuleikkaukseen. Minun tapauksessani leikkaus tullaan tekemään laserilla, esim. vaahtohoito ei tule kysymykseen embolian vuoksi. Onneksi minulla on jo valmiina vino pino tukisukkia, niitä tarvitaan myös suonikohjuoperaation jälkeen. :-)

PS. Operaatioon pääsyyn odotellessani luin kirjastosta lainaamaani Tautista mediaa, jota eilen mainostin. Vaikuttaa tosi hyvältä, esimerkiksi tämä seuraava pätkä (s. 98) pistää miettimään:

"Tuleeko meistä sitten parempia potilaita, kun me jaamme tuntojamme, seuraamme ja keskustelemme terveysaiheisissa blogeissa, kommentoimme muiden kirjoituksia ja annamme vertaistukea? Tutkijat uskovat, että kirjoittaminen ja puhuminen auttavat meitä järkeistämään omaa tilannettamme ja määrittelemään omaa sairauttamme tai terveyttämme suhteissa muihin ihmisiin. Terveydestä ja sairaudesta keskusteleminen on yksi askel kohti sen ymmärtämistä, miten tervehtymisprosessi voisi alkaa."

maanantai 29. syyskuuta 2014

Tautinen some?

Tautinen mediaUudessa Duodecim-lehdessä esitellään mielenkiintoinen uutuuskirja "Tautinen media" seuraavasti, on ihan pakko jakaa täällä:

"Terveysvalistuksen ja median suhde on ristiriitainen. Terveyttä käsittelevässä uutisoinnissa sekoittuvat faktatieto, tunteet ja yksittäiset kokemukset. Terveysviestinnän tutkijoiden ja toimittajien kirjoittama teos Tautinen media on ensimmäinen suomalainen kokonaisesitys terveysjournalismista.

- Terveysviestinnän medioituminen muuttaa käsityksiä terveydestä. Terveysjournalismi paitsi kuvailee sairauksia ja tuo julki potilaan äänen, se myös antaa sairauksille kuvastoa ja käsitteitä. Määrittelemällä sairauden journalismi tulee samalla määritelleeksi terveyden. Esittämällä mikä on terveellistä ja mikä ei ole, media luo normaaliuden ja kelvollisen elämän ihanteita, sanoo kirjan toimittanut FT Ulla Järvi.

Verkko tarjoaa vertaistukea ja väylän potilaan äänelle

- Perinteisen median rinnalle on kasvanut laaja ja monipuolinen sosiaalinen media, jossa jaetaan kokemuksia ja haetaan tietoa. Verkossa pääsee näkyviin sekä lääketieteellinen tauti että sairauden kokemus, potemus, toteaa yksi kirjan kirjoittajista, YTT Sinikka Torkkola.

Sosiaalinen media on muuttanut terveydenhuollon ammattilaisen ja potilaan välistä kanssakäymistä: potilaat ovat valveutuneempia ja ottavat enemmän selvää asioista itse. Sosiaalinen media myös horjuttaa lääketieteen auktoriteettia. Verkkokeskustelujen ymmärtäminen osaksi sairauksien hoitamista ja terveyden edistämistä avaa uudenlaisen mahdollisuuden potilaan äänen kuulemiselle.

- Vaikka internetin tiedonhankinta sisältää joitakin karikkoja, on kansalaisten aktiivisesta tiedonhankinnasta ja sisällöntuotannosta koitunut myös paljon hyötyä. Kansalaiset ovat oppineet keskustelemaan, ilmaisemaan itseään ja jakamaan omia kokemuksiaan. Vertaistuen määrä on mittaamattoman arvokasta. Esimerkiksi keskustelupalstat voivat toimia osana ihmisen eheytymisprosessia, sanoo FT Merja Drake, yksi kirjan kirjoittajista."

Kirjan näyteartikkelissa esitellään teosta hieman tarkemmin, ja kun kerran somessa ollaan, lainaan vähän sosiaaliseen mediaan liittyviä asioita sieltäkin:

"Kirjan kolmas osa on omistettu aiheelle Terveysviestintä sosiaalisessa mediassa. Terveydenhuoltoalan ammattilaiset ovat joutuneet uusien haasteiden eteen, kun internet tarjoaa vapaan kanavan erilaisille mielipiteille. FT Merja Drake muistuttaa, että vaikka internetin tiedonhankinta sisältää joitakin karikkoja, on kansalaisten aktiivisesta tiedonhankinnasta ja sisällöntuotannosta koitunut myös paljon hyötyä. Drake tyypittelee erilaisia terveystiedon etsijöitä ja käyttäjiä, heidän motiivejaan ja internetin käyttötapojaan. Kehittämispäällikkö Eija Hukka huomauttaa, että nykyisin internetissä olevia sisältöjä ei niinkään haeta, vaan ne "löydetään" joko hakukonetta käyttäen tai omien verkostojen kautta. Organisaatioiden ylläpitämien, usein vielä aika staattisten, verkkosivujen löydettävyys vähenee sitä mukaa, kun sosiaalisesti tuotetun sisällön osuus verkkosisällöissä kasvaa. Hukka antaa vinkkejä terveyden parissa toimiville organisaatioille sosiaalisen median haltuunottoon. Hän löytää viranomaisille ja terveydenhuollon asiantuntijoille monia luontevia paikkoja tulla mukaan aktiivisiksi sosiaalisen median käyttäjiksi."

Näinhän se juurikin on: potemusten jakaminen on tärkeää.


Lähteet:

Ulla Järvi (toim.) 2014. Tautinen media. Kustannus Oy Duodecim, 1. painos. Näyteartikkeli (pdf)
Media muuttaa käsityksiä terveydestä. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2014; 130; 18: 1894.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Arpihoitoa uusin konstein

Jaksoin korjausleikkausarpien teippailua melkein puoli vuotta, kyllästyin touhuun vasta pari viikkoa sitten. Muutama rulla ihonväristä Micropore-kuituteippiä kului, iho kesti teipin tosi hyvin. Kallista ja joka välissä (suihku jne.) pois otettavaa silikoniteippiä en raatsinut ostaa, kun Micropore ajoi saman homman paljon kätevämmin. Plastiikkakirurgini mukaan teipin tyypillä ei ole väliä, kuituteippi on kuulemma ihan yhtä hyvää. Tärkeintä on, että ylipäänsä käyttää teippiä paranemisvaiheessa.

Tänään alkoi sitten haavojen hoidossa vaihe kaksi, kun ostin apteekista uutta Bepanthen-arpigeeliä. Televisiossakin mainostettu uutuus vaikuttaa ainakin mainospuheiden perusteella tosi hyvältä:
  • ehkäisee ja häivyttää arpia näkyvästi ja vähentää arven kutinaa ja punoitusta
  • sopii tuoreiden arpien hoitoon heti haavan umpeuduttua sekä vanhempien, vielä punoittavien ja koholla olevien arpien hoitoon sekä
  • soveltuu niin leikkaushaavojen kuin muidenkin vammojen aiheuttaneiden arpien hoitoon.
Säännöllinen käyttö ehkäisee uuden arven muodostumista, tasoittaa ja häivyttää näkyvästi jo muodostunutta arpea sekä vähentää arven kutinaa, kiristystä ja punoitusta.

Ennen silikonigeelin levittämistä vanhempia (yli kuukausi sitten parantuneita) arpiä rullaillaan hierontapallolla, joka on geelipullon toisessa päässä. Hieronta tuntui edelleen aika tunnottomissa arvissani yllättävän mukavalle.

Mahtaisikohan tämä olla juuri oikea konsti vielä vähän vaiheessa olevien leikkausarpieni jatkohoitoon? Aiemmin (ja edelleen) apteekeissa myytyä kallista arpigeeliä en ole raatsinut ajatellakaan, tämä uusi on onneksi aika lailla edullisempaa, vaikkei ihan halpaa ole tämäkään. Kannattaa kokeilla ainakin. Nänninrakennusoperaation jälkeen pääsen testaamaan geeliä myös tuoreeseen arpeen; paikallispuudutuksessa tehtävä toimenpide on jo viikon päästä.

PS. Googlasin hieman aiheesta, USAssa on vastaavia tuotteita ihan mahdottoman monenlaisia. Arpien hoitaminen on aikamoista bisnestä muutenkin.

torstai 18. syyskuuta 2014

Toivoa. Sitä on.

Turkulaiset, käykää ihmeessä tutustumassa Kanssasi-tilateokseen, joka on parhaillaan Turun kaupunginkirjastossa. Teos kiertää syksyllä Suomen yliopistokaupungeissa. Kunkin näyttelyn yhteydessä järjestetään myös rintasyöpäaiheinen yleisöluento. Klikkaa ja katso kiertueaikataulu täältä.
 
MC Siskojen toteuttama tilataideteos muistuttaa meitä kaikkia rintasyövän olemassa olosta: teosta varten lähetettiin lähes 5000 liivit - aika tarkasti yhtä monet kuin tautiin Suomessa sairastuu. Joka vuosi. Osallistuin itsekin kampanjaan, ja lähetin myös pienen kortin, jonka teksti on päässyt hieman erinäköisenä mukaan teokseen: Toivoa. Sitä on. <3
Kuva: http://rintasyopa.fi/kanssasi/

tiistai 16. syyskuuta 2014

Korkkarit kattoon!

Ja roosa nauha rinnuksiin! On nimittäin aika vetävän näköinen nauha tänä vuonna: kenkäsuunnittelija Minna Parikka sai kunnian suunnitella Suomen roosan nauhan tänä vuonna, ja siitä tulikin ihan hänen näköisensä:

”Kampanjan teemana on Yhdessä eteenpäin. Lähdin suunnittelemaan nauhaa teeman pohjalta. Siihen päätyivät pitkät sääret ja korkeat korot, jotka symboloivat eteenpäin menemistä ja tulevaisuuteen katsomista”, Parikka kertoo Syöpäjärjestöjen nettisivuilla.

 
Roosa nauha -päivää vietetään perjantaina 10.10.2014. Korkkarit kattoon, ja pinkkiä päälle! Vaikkapa nämä, jos rohkeutta ja rahaa riittää! :-)

maanantai 15. syyskuuta 2014

Mä täs metäs

Metsän vetovoima on suuri, kaupunkilainenkin kaipaa metsään. Olen harrastanut tänä syksynä metsäilyä sekä herkkutattien että ihan vaan itsenikin vuoksi. Tattisato oli pari viikkoa sitten lähes yhtä hyvä kuin tämänvuotinen omenasato, joka menee jo vähän liiallisuuksiin: miten ihmeessä kahdesta puusta voi tulla niin mielettömästi omenia? Vaikka olen onneksi saanut ystäviä, tuttavia ja sukulaisia apuun, alkaa pudokkaiden poimiminen tökkiä jo pahan kerran.
Metsän antimia en sen sijaan ole vielä kyllästynyt käsittelemään. Herkkutattien lisäksi metsästä saa happea, kuntoa ja mukavia muistoja pimeän talven varalle. Etenkin, jos retkeilee upeissa maisemissa, kauniissa kelissä ja loistavassa syöpäsiskoseurassa, kuten itse viime viikonloppuna tein. Kiitos kaikille kymenlaaksolaissiskoille, olette ihania! Pääsin siis kuokkimaan oman lapsuusmaakuntani siskojen joukkoon Repoveden kansallispuistoon viime lauantaina, kätevästi mökkireissuun yhdistettynä. Tässä alla muistoksi blogihistoriani ensimmäinen omakuva, oli kai jo aikakin. Lisää kuvia ja juttuja reissustamme löytyy seuraavasta Rinnakkain-lehdestä.
JK. Ei mökkireissua ilman auringonlaskukuvia...

lauantai 6. syyskuuta 2014

Soturisisko, yksi kaikkien puolesta

Sain äsken luettua Mirja Rajaniemen viime viikolla ilmestyneen omakustannekirjan loppuun. Mirja on kirjoittanut itse osan teksteistä, osan hän on koonnut ja toimittanut vertaistukipalstoilta ja julkaissut kirjoittajien luvalla. Mukana on myös kirjan tunnelmaan hyvin sopivia Maaria Leinosen runoja, jotka ovat minunkin suosikkejani. Mirja kokosi kirjan meidän kaikkien siskojen puolesta, ja myös kirjan tuotto menee yhteisen siskopäivän toteuttamiseen. Aikamoinen soturisisko!

"Syöpäsoturit" kertoo levinnyttä rintasyöpää sairastavien naisten elämästä ja kohtaloista - unelmistakin - heidän omilla sanoillaan. Rehellistä ja aitoa tekstiä kirjoitusvirheineen, ilman turhaa hienostelua ja kommervenkkejä. Asiaa ja ajatuksia, tunnelmia ja tunteita pelosta toivoon. Elämänmakuisia kokemuksia siitä, mitä tämän katalan taudin kanssa eläminen on, kuolemaa unohtamatta. Virtuaalisen vertaistuen voimaa painetussa muodossa. Kirjoitusterapiaa, joka auttaa sekä kirjoittajaa että lukijaa.

Tässä muutama tunteikas ja viisas helmi kirjasta; suosittelen kyllä lukemaan koko kirjan, joka antaa paljon myös rintasyöpäpotilaiden läheisille, päästää näkemään "pään sisään":

"-- Tiedän, että on päästävä ylös, ei ole muuta vaihtoehtoa. Rinne on jyrkkä ja kivinen, kiipeäminen työlästä. Välillä ote lipeää ja putoan alaspäin. Sinnikkäästi on kuitenkin jatkettava kiipeämistä. Polvet verillä, sormet hellinä ja kyynelet valuen kiipeän. 

Välillä on istuttava lepäämään kielekkeelle, kerättävä voimia. Mutta sitten on matkan jatkuttava. Ylöspäin, ylöspäin. Askel kerrallaan. Välittämättä päälle vierivistä irtokivistä, lipsuvista jaloista, kyynelistä.

Viimein pääsen vuoren laelle. Unohdan kaikki kivut ja kaiken sen pelon mitä koin. Nousen seisomaan ja katson ympärilleni. Näkymä on niin kaunis, että se salpaa henkeni ja saa itkemään ilosta ja onnesta. --" (s. 80-81). 

"Haluan elämältä rohkeutta ELÄÄ, tätä päivää, huomista ja ylihuomista.  

En halua elää elämääni vain tässä ja nyt, haluan mahdollisuuden tehdä suunnitelmia myös tulevaan. Haluan myös oppia hyväksymään vastoinkäymisiä, aina ei suunnitellut asiat menekään niin kuin haluaisi tai joskus matka tai muu suurempi asia peruuntuu. Mutta niinhän ne asiat ennenkin ovat tapahtuneet, silloin kun olin vielä terve." (s. 104)

"Olen tällä hetkellä todella onnellinen ja kiitollinen elämästäni. Elämäni polku on ollut vaihtelevaa maastoa, mutta juuri siksi niin rikasta. Kun on kulkenut vaikeakulkuista polkua, osaa helpompikulkuista maastoa arvostaa eri tavalla." (s. 134)

"Unelmani on saada istua vielä puutarhassamme iltapäivän jo viivähtävässä auringossa, kun päivän puuhat on tehty. Silloin on vain tämä hetki tässä ja nyt. Hetki, jota yritän pitkittää vielä vähän ja tallentaa hyvänolon muistiini. Hetki täynnä rauhaa ja levollisuutta, kiitollisuutta siitä, että saan olla vielä tässä. Jospa voin palauttaa tämän tunteen sitten kun sitä kipeimmin tarvitsen, sitten kun..." (s. 148)


Kirjan voi tilata laittamalla viestin osoitteeseen mcsiskot(at)gmail.com, maksu MC Siskojen tilille FI31 1351 3000 1265 70.


Lähde: 

Mirja Rajaniemi 2014. Syöpäsoturit. Painoykkönen Ky. Oulainen.