Ensi maanantaina (24.9. klo 21) päästään TV2:lla seuraamaan yhtä oikean elämän tuhkimotarinaa: "Piia catwalkilla" -jaksoa voi käydä ennakkoon kurkistamassa YouTubessa. Kannattaa katsoa! Kuten Piian, muidenkin nuorena sairastuneiden itsetunto saa rintasyövän myötä vähintään kolauksen, jos ei suorastaan romahda kokonaan. Aiemmista kokemuksista ja elämäntilanteesta riippuen pohjamudista ylöspäin rämpiminen käy hitaammin tai nopeammin. Rohkeiden naisten tuhkimotarinoita näytetään syksyn aikana yhteensä tusina.
Ensi kuussa avautuu "Siskojen" valokuvanäyttely, josta saa lisätietoa Facebookista. Tiina Aaltosen, Mikko Rasilan ja Merja Yeungin valokuvia nuorista
rintasyöpään sairastuneista naisista on ensimmäiseksi esillä Helsingin Messukeskuksessa
19.–21.10.2012. Heti tämän jälkeen kuvia pääsee katsomaan myös netissä. "Matka, jolle kukaan ei halunnut", kuvaa tosi hyvin näitä reissuja: joku toisentyyppinen matka olisi huomattavasti mukavampi kuin tämä lähinnä sairaaloihin ja oman itsen sopukoihin ja syövereihin suuntautuva. Siskojen näyttelystä oli juuri eilen asiallinen lehtijuttukin Ilta-Sanomissa (21.9.2012). Tosi rohkeita siskoja, toivottavasti näyttely saa ansaitsemansa huomion ja yleisön. Keskustelua se varmasti herättää ja on jo herättänytkin.
Kuva: Ilta-Sanomat 21.9.2012
Muitakin lehtijuttuja ja ohjelmia aiheesta on tulossa Roosa nauha -teemakuukauden aikana. Joukossa on myös yksi oma juttuni: kerron oman tarinani ensi kuussa ilmestyvässä Rintasyöpäyhdistyksen Rinnakkain-lehdessä. Lehti tulee nettiin pdf-versiona sekä jäsenille kotiin paperisena. Hieman jännittää, vaikka nimimerkillä kirjoitinkin; en siis itse ollut niin rohkea kuin olin kuvitellut olevani. Toisaalta jutussa oli tärkeää kertoa omasta uudelleensairastumiskokemuksestani, ei itsestäni muuten.
Lopuksi vielä vastine yhteen Siskojen FB-sivulle kirjoitettuun kommenttiin, jossa naiskirjoittaja väitti, että "Rintasyöpä
ei ole ainoa syöpä, mutta se on ainoa, joka on mediaseksikäs. Kaikki
haluavat lahjoittaa Roosa nauhalle, koska se on trendikästä. Samaan
aikaan on potilaita ja omaisia, jotka taistelevat muita syöpiä vastaan -
yksin." En ole ollenkaan samaa mieltä kirjoittajan kanssa: kaikenlainen seksikkyys on tästä taudista tosi kaukana, ja olisimmehan mekin ihan yksin, ellemme itse haluaisi verkostoitua ja puhua taudistamme, eivätkä kaikki haluakaan. Ei se meillekään helppoa ole: kotiin voi ihan hyvin hautautua itkemään kohtaloaan rintasyöpäpotilas kuin johonkin toiseenkin tautiin sairastunut. Poikkeavaa tässä taudissa on vain sen yleisyys: joka kahdeksas suomalaisnainen saa rintasyöpädiagnoosin elinaikanaan, tänäkin vuonna meitä on noin 4700. Vertaistukea ja kannustavia esimerkkejä tarvitaan, muuten pelot voittavat toivon 6-0.
JK. Tuhkimotarinoita-sarjan 1. osa on katsottavissa YLE Areenassa lokakuun loppupuolelle asti osoitteessa: http://areena.yle.fi/tv/1639244
JK2. Siskot pääsivät myös Metro-lehteen 1.10.2012, ks. sivu 15:
http://static.metrolive.fi/nakoislehdet/metro/MET20121001/
JK. Tuhkimotarinoita-sarjan 1. osa on katsottavissa YLE Areenassa lokakuun loppupuolelle asti osoitteessa: http://areena.yle.fi/tv/1639244
JK2. Siskot pääsivät myös Metro-lehteen 1.10.2012, ks. sivu 15:
http://static.metrolive.fi/nakoislehdet/metro/MET20121001/
Pitääkin muistaa katsoa maanantaina tuo ohjelma, kiitos vinkistä <3
VastaaPoistaEi kestä. Piia on loistomimmi! :-)
VastaaPoistaNo en tiedä onko rintasyöpä trendikästä, mutta omalle kohdalle sattuessa siinä ei ole mitään hohtoa tai trendikkyyttä. Suuri näkyvyys tosiaan johtuu varmaan siitä, että rintasyöpä on naisten yleisin syöpä ja koskettaa niin monia. Melkein kaikilla tuntuu olevan sukulainen tai kummin kaima jolla on ollut rintasyöpä.
VastaaPoistaMuiden kokemuksista lukeminen on ainakin auttanut mua ja itsekkäistä syistä aloitettu blogi myös. Kiitos sullekin, että olet jakanut tarinasi lehdessä ja täällä blogissa ja oli myös ilo tutustua suhun ihan henkilökohtaisesti vaikka olikin kyseessä vain muutaman tunnin yhteinen hetki.
Kiitos sinulle, Adelhaid! Oli kiva tavata, joskin aika kurjissa merkeissä. Syöpäosastolla ja -polilla tapaamiset ovat ehkä juuri siksi niin merkityksellisiä, kun tilanne on niin rankka. Muistan hatarasti joitain ekan kerran vierustovereitanikin vielä, tai ainakin pätkiä heidän "tarinoistaan", jotka jäivät syvälle mieleen. Syöpäsairaalatapaamisia ei voi verrata esimerkiksi kassajonotapaamisiin tai muihin arkisiin kohtaamisiin, niissä kun ollaan ihan konkreettisesti aika "paljaina".
VastaaPoistaSairastuessa paras usko tulevaan tulee muilta potilailta; lääkärit antavat vain faktoja, eivät kokemuksia. Kun itse tapasin ekan leikkaukseni jälkeen omanikäisen vertaistukihenkilön, joka oli juuri käynyt sählyreeneissä ennen sairaalaan tuloaan, oma usko sairaudesta toipumiseen kohosi kohisten. Hän oli parantunut pelikuntoon, miksen myös minä?
Toisten kokemuksista kuuleminen tai lukeminen on erityisen tärkeää silloin, kun on itse vielä kokematon ja pelokas. Jostain syystä me rintasyöpäpotilaat muutumme pikku hiljaa omien kokemuksiemme myötä rohkeammiksi ja pystymme kertomaan kokemuksistamme laajemminkin. Eivät toki kaikki, mutta näin suuressa naisjoukossa on paljon myös meitä "rohkelikkoja".
Tämä on kyllä poikkeuksellisen näkyvä sairaus, sitä ei voi kieltää. Se on sitä kyllä myös fyysisesti: mikään muu sairaus ei vie niin näkyvää osaa pois potilaasta. Spitaalista kun on onneksi selvitty.
Hih! Kuinka sattuikaan että olet poiminut blogiisi juuri tuon saman kommentin, jota tänään käytin omassa blogissani. Käy lukemassa Roosan kuun postaukseni ;)
VastaaPoista