Oi mikä ihana ilta...

... nimittäin paikallisten rintsarisiskojen runoilta, jossa meillä oli tänään vieraanamme runoileva radiologi Anna-Leena Lääperi, joka lausui monta ihanaa runoaan. Puhuimme myös rintasyövän diagnosoinnissa käytettävistä radiologisista menetelmistä hänen kanssaan ja monesta muustakin rintasyöpään sairastumiseen liittyvästä aiheesta. 

Ihan uskomatonta, että on olemassa hänen kaltaisiaan lääkäreitä. Sain itse käydä monen vuoden ajan Taysissa hänen tekemissään seurantakuvauksissa. Valtavan pelon vallassa menin, mutta hänen rauhoittava, potilaan kohtaamisen hallitseva otteensa helpotti aina. Ja tietysti myös se, kun kuvissa ei näkynyt mitään ylimääräistä. 

Anna-Leena on kerta kaikkiaan mahtava typpi, olen kirjoittanut jo aikaisemmin täällä blogissani. Olen itse päässyt mukaan kahteen Hyvyyden kosketys -runokirjan tuotolla sponsoroituun nuorten rintasyöpäpotilaiden virkistys- ja hyvinvointipäivään: ensimmäisen kerran keväällä 2005, jolloin Varalan urheiluopistolla järjestetty päivä oli ensimmäinen lajissaan, ja toisen kerran viime keväänä, todennäköisesti viimeiseen, sillä kirjan painos alkaa olla lopussa.

Tässä kaksi ihanaa runoa, jotka hän tänään meille luki, jo aikaisempaan tekstiini kirjoittamien (Arjen haltijatar, Parantaja ja Taistelija sumussa) ja muutamien muiden lisäksi:

Raunioilla

"Ihminen särkyneenä

Sairastuneena

Satutettuna

Kun kärsimys on suurinta

Kuinka pääsee tuskasta

Päästä lähellesi

                        anna lohduttaa

                                               koskettaa

Vaikka en tiedä osaanko"

Olemme hetkessä

"Sinä olet siinä

Ajattelet olevasi heikko

                              minä vahva 

En ole vahva

Saan vahvuuteni sinusta

Kiität

Minä kiitän"

Niin kummallista kuin se ehkä onkin, sitä todellakin kiittää aina lääkäriä, kun lähtee pois vastaanotolta, riippumatta siitä mitä kauheaa tai ihanaa on saanut kuulla. Ja parhaimmillaan myös lääkäri kiittää. Yksi suomen kielen kauneimmista sanoista on todellakin KIITOS, kuten Anna-Leena meille lähtiessään sanoi. Me kiitimme häntä. Ja hän kiitti meitä. <3

Anna-Leenan lähdettyä reilun tunnin kanssamme viihdyttyään jatkoimme juttua keskenämme vielä aika pitkään. Meitä oli tänään paikalla yhteensä yhdeksän eri ikäistä naista: nuorin oli alle 30, vanhimmat eläkkeellä. Aihe on kuitenkin yhteinen, vaikka ikä ja elämäntilanteet vaihtelevat melkoisesti. 

Olisi varmaan jo aika pikku hiljaa siirtyä takavasemmalle näistä syöpäympyröistä, mutta toisaalta ne antavat niin paljon, etten ole vielä sulkemassa sen enempää syöpäyhdistyksen kerhohuoneen ovea kuin tätä blogiakaan, ihan vielä ainakaan. Nyt, kun en enää itse koe juurikaan tarvitsevani tukea muilta, voin antaa sitä muille ja jakaa kokemuksia. Harrastuksia on monenlaisia, rintasyöpääkin voi "harrastaa", vaikka se ei olisi enää muuten joka päivä mielessä, ainakaan ihan päällimmäisenä. Onneksi.

Lähde:

Anna-Leena Lääperi 2004. Hyvyyden kosketus. Esa Print.