Aurinko paistaa ihanan lämpimästi ulkona ja pihalla olisi vaikka mitä kivaa tekemistä. Ja minä sen kun makaan sisällä päivästä toiseen, ja yötkin siinä välissä. En todellakaan ole mikään ihannepotilas. Päin vastoin, ihan surkea. Kaikin tavoin. Luulisi, että harjoittelu olisi jo tehnyt mestarin tässä asiassa, mutta ei vaan ole. Ihan luokattoman surkea olen edelleen.
Olen nyt pääsiäisenä lueskellut vanhoja, osin kirpparilta ostettuja ja osin itse aikanaan hankkimiani, ensi viikolla seuraavalle lukijalle kiertoon lähdössä olevia Meidän Perhe -lehtiä. Ajattelin antaa nyt itselleni vastaavan todistuksen, kuin mitä lehden haastattelemat vanhemmat ovat antaneet itselleen vanhempana olemisesta. Minä vaan arvioin itseäni potilaana samoilla kriteereillä:
KÄYTÖS 8 (tai 7)
- Koulussa sain aina kympin käytöksestä, mutta potilaana en todellakaan saa. Kun olen oikein kipeä enkä jaksa tai saa tehdä mitään, olen aika hankala tapaus: en jaksa huomioida muita tarpeeksi enkä ole kauhean yhteistyökykyinen. Päin vastoin: olen välillä aika kiukkuinen tapaus ja valitan ääneen surkeaa kohtaloani. Kaikkien osapuolten onneksi olen tosi kipeä aika harvoin. :-)
HUOLELLISUUS 10
- Huolellisuus on kiitettävä potilaanakin: muistan ottaa lääkkeet silloin kuin pitää, vetää tukisukat jalkaan ennen sängystä nousemista, käydä labroissa ja lääkäreissä ajallaan, putsata (tarvittaessa) ja suihkuttaa haavat ja vaihtaa haavateipit, juoda ja syödä riittävästi, proteiiniakin olen yrittänyt tankata isojen haavojen paranemisen jouduttamiseksi. Nukkumiseen kiinnitän erityistä huomiota, enkä ole tehnyt mitään kiellettyä. Hyvä minä!
TRENDIKKYYS 5
- Trendikkyys ei minun potiluuteeni liity juuri missään suhteessa. Vanhat löysät collegehousut ja isot virttyneet t- ja farkkupaidat ovat ihan parhaita potemisasuja! Paitsi että onhan mulla kyllä on nyt ollut jotain ihan uuttakin yllä (tai siis alla): tukisukat, -liivit ja -korsetti. Niiden trendikkyydestä en kyllä ole ihan varma...
KASVATUSPERIAATTEET 9
- Antaisin sairastamiseen liittyvistä kasvatusperiaatteista itselleni ysin: haluan oppia itse ja toisaalta myös opettaa muita sairauksiin ja sairastamiseen liittyen. Siksi varmaan tätä blogiakin näpyttelen. Myös lasten sairastamiset ovat kasvatusta ja kasvamista: terveys on ykkönen, sairaana pitää vaan malttaa olla pois koulusta ja reeneistä, vaikka kuinka tekisi mieli mennä. Taudin kohdatessa tauti pitää kohdata ja hoitaa, sitten taas jatkuvat muut hommat.
SIIVOUS 7
- Yritän saada kodin pysymään sairauslomallakin jonkunlaisessa kuosissa, vaikka en itse mitään saakaan tehdä. Teinit onneksi ovat tarttuneet imuriin suht' kiltisti, eilen myös ikkunanpesuvehkeisiin! Itse olen siivonnut tällä sairauslomallani vain vaatekaappejani - vihdoin viimein! - eli tyydyttävän arvosanan voinen antaa itselleni. Jos vaan saisin tämän flunssan katoamaan ja pääsisin pihahommiin, niin voisin ehkä vähän korottaakin tätä arvosanaa.
ÄÄNENVOIMAKKUUS 9
- Niin kipeä en koskaan ole, etteikö ääntä lähtisi. Paitsi pari päivää sitten, kun kurkku oli kuin raastinrauta ja jouduin tilaamaan Strepsilsejä apteekista. Ääntä mahtuu maailmaan. Sairaalassakin avasin suuni, kun asiaa oli (keskellä yötäkin, kiitos sängyn vieressä olleen hoitajanapin, jolla sai kuuntelijan äkkiä sängyn viereen), vaikka miten väsynyt ja kipeä olin. Potilaan ei kannata olla tuppisuu.
PARISUHDE 4- Mikä se sellainen on?
Keskiarvosta tuli sittenkin ihan kohtuullinen (7,43), vaikka yhdet ehdotkin tuli. :-)
Toipumiselle pitää vaan antaa aikansa. Se on tylsää, tiedän. Päässä alkaa pyörimään asioita mitä "pitäisi" tehdä ennenkuin vointi antaa muuten myöten. Kyllä sä kohta pääset ulos rapsuttamaan, kunhan vaan maltillisesti etenet.
VastaaPoistaMulla odottaa ikkuna laudalla taimia, toivon olevani kohta sellaisessa kunnossa, että jaksan ne istuttaa ulos, kunhan ilmat lämpenee.
Kevät on mun mielestä kivaa aikaa toipua varsinkin, jos on toivoa, että kesällä olisi paremmassa kunnossa.
Ihania kevätpäiviä sulle ja malttia toipumiseen!
Kiitos, Adelheid!
PoistaVaikka oikein hyvin tiedän (järkeni tietää), että mulla on nyt oikesti kaikki ihan hyvin (flunssasta ja kauheasta lääkemäärästä huolimatta) ja että mun pitäisi osata nauttia siitä, että on kerrankin aikaa ottaa iisisti, niin malttamaton ja tekemään ja liikkumaan tottunut "tunneminä" ei jaksaisi millään olla vaan. Ei enää. Neljä viikkoa jaksoin, yllättävänkin hyvin.
Just äsken, kun kirjoittelin tätä, tytöt lähtivät kahteen likkaan ulos lenkille ja hehkuttivat, miten ihana ilma siellä onkaan. En meinaa millään kestää verkkareissani, kun en voi itse tehdä mitään, olla vaan. Kasvan kohta kiinni tähän sänkyyni.
Toipumista sinulle, sulla on itseäni huomattavasti rankempi talvi takana. Toivon, että pääset pian pihalle taimia istuttamaan. Nyt ovat yöt olleet vielä sen verran kylmiä, ettei niitä ihan vielä olisi voinut ulos viedäkään. :-)