Musiikkiterapian ja terapiakirjan antia

Kuuntelin helmikuisen leikkaukseni, oman henkilökohtaisen "Sabotageni", jälkeen Chisun uutta "Kun valaistun" - levyä varmaan kymmeniä kertoja ja imin siitä lohtua surkeuteeni: olin mustelmien ystävä ja nuolin syviä ja suolaisia haavojani - ja valaistuin. Nyt ovat niin "Kriisit" kuin "Minä ja mun pää" jo hieman hellittäneet ja osaan hoilottaa kaikki kappaleet yksin autossa ajellessani. Aika vaihtaa levyä siis! Jos joku ei vielä tunne näitä leikkauksen jälkeisiin fiiliksiin aivan loistavia lyriikoita, niihin voi käydä tutustumassa täällä. "Veneretkeä" lainasin jo eräässä aiemmassa kirjoituksessani, saman pätkän voisi laittaa hyvin tännekin, myrskyjä päinhän tässä mennään edelleen ja lujasti:

"Airot mun käsissä veneessä istun
Kun oikeella vedän, mä oikeelle liikun
Kunpa elämä toimisi näin
Veis' mut minne haluun
eikä myrskyjä päin"

Kuljen eteenpäin osin tilanteeseen sanoitusten ja tunnelmien puolesta sopivan "terapiamusiikin" avulla. Juuri tällä hetkellä eteenpäin rämpimisessä auttaa kovasti eilinen kirjakauppalöytöni (Suomalaisessa tarjouksessa kympillä, tämä ei ole mainos...), Samuli Edelmanin viime syksynä ilmestynyt "Pienellä kivellä". Miten levyn kappaleet voivatkin osua niin suoraan ytimeen? Avausraidan "Oletko se sinä" toipilas OLEN minä - ja voimistun varmaan kevään myötä minäkin:

"maalauksessa tyttö istuu korituolissa
kasvot kohotettuina kohti valoa
toipilas vielä mutta kaikki edessä
oletko se sinä oletko se

hän joka on heikko vähitellen
niin kuin kevät huomaamattaan voimistuu
hän joka taipuu mutta milloinkaan
ei enää koskaan suostu katkeamaan
oletko se sinä oletko se"

"Ei mitään hätää" -kappaletta lainasin ja linkkasin jo aiemmin, "Pienellä kivellä" iskee myös lujasti:

"aika on kulkea on aika pysähtyä
aika on vihata ja rakastaa
aika on itkeä ja aika on nauraa
aika on purkaa ja aika on rakentaa
---
aika on etsiä on aika kadottaa
aika on repiä ja istuttaa
aika on heittää pois on aika säilyttää
on aika erottaa on aika yhdistää"

Tätä Raamatun Saarnaajan kirjaan pohjautuvaa tekstiä siteeraa myös eilen illalla loppuun lukemani psykologi Ilona Rauhala "Kokonaiseksi" -kirjansa lopussa (s. 190-191). Loistava kirja, jota suosittelen lämpimästi vastaavissa keski-iän ja/tai sairastumiskriiseissä painiskeleville naisille. Nimenomaan naisille, Ilonan kirjaa ei ole kirjoitettu miehille, vaan hänen omien sanojensa mukaan "oman sukupolvensa naisille"; Ilona itse on nyt nelikymppinen. Kirja lupaa haastaa - ja haastaakin - naiset pohtimaan valintojaan, löytämään omat päämääränsä ja omistamaan elämänsä. Ei muuten ole ihan helppoa!

Musiikkiterapia auttaa monissa kohdissa eteenpäin, ajatuksia herättävät "terapiakirjat" sen sijaan tuntuvat jättävän aluksi syvälle suonsilmään: sinänsä helppo "Kuka minä olen?" -kysymyskin aiheuttaa kirjaa lukiessa niin monenlaista pohdintaa, että en ainakaan itse tällä hetkellä osaa siihen vastata. Em. kriiseissä olen edelleen aika syvällä, sen verran tiedän ja uskallan paljastaa. Ilona osaa paitsi pistää ajattelemaan, myös "määritellä" kriisin todella loistavasti (s. 47-48):

"Kysymys "kuka minä olen" on siis syvällinen, moniulotteinen ja pysäyttävä. Ne, joita arkikielessä kutsumme kriiseiksi, ovat itse asiassa kysymyksen "kuka minä olen" päivittämisen ajanjaksoja. Mennessään eteenpäin elämä muuttaa olosuhteitamme ja meitä ihmisinä. Vastaus kysymykseen "kuka minä olen" on jatkuvan muutoksen alaisena. Se muuttuu vuosien varrella, minuutti minuutilta, kokemus kokemukselta. 

Kysymykseen "kuka minä olen" sisältyy minäkokemus tässä ja nyt, mutta myös minuuden historiallinen kehittyminen ja kyky nähdä oma minuus ja sen kehittyminen tulevaisuudessa. Minuus toteutuu tässä ja nyt, mutta kokemukset ja kokemistavat ovat rakentuneet vuosien varrella erilaisten kokemusten kautta. On aika alkaa tunnistaa myös omien kokemusten kaavamaisuutta, sitä millaisia kokemuksia itse tuottaa itselleen ja mitä tuo kokemuksiinsa. Vasta kun alkaa ymmärtää, että voi itse vaikuttaa siihen, miten elämän ja minuutensa kokee ja millaisia näyttämöitä itselleen rakentaa nyt ja tulevaisuudessa, on oivaltanut jotakin siitä, mitä on psyykkinen itsesäätely."

Jos haluat pohtia tätä helppoa kysymystä lisää, lue ihmeessä koko kirja! Omasta itsestään ja elämästään oikeasti tietoiseksi tuleminen ei totisesti ole helppoa. Sitä on niin tottunut tekemään asiat tietyllä tavalla, ettei niitä tule edes mietittyä, sen kun vaan tekee, kun kerran pakko on. Luulenpa, että aika moni muukin ikäiseni nainen tunnistaa itsensä ja elämänsä seuraavasta (s. 186):

"Elämästä tulee uuvuttavaa suorittamista, jossa emme saa kiitosta tai tunne onnistumista ja jossa tehtävälistat pitenevät ja pettymykset lisääntyvät. Niiltä, jotka suorittavat ja suoriutuvat hyvin, odotetaan entistä enemmän. Mikään ei riitä. Kokemus siitä, että mikään ei tule valmiiksi tekemällä, johtaa tekemisen kierteeseen, josta ei ole ulospääsyä. Vaatimukset kasvavat, ja pettymykset lisääntyvät. Vaikka kuinka juoksisimme, emme pääse perille, emme tunne pääsevämme onnistumisen maaliin. Itsearvostus kärsii, omanarvontunto kärsii, itseluottamus kärsii."

Ilona on haastanut naisia tarkistamaan ja kyseenalaistamaan omia mielikuviaan ja kysynyt, miten he ovat rakentaneet mielikuvansa siitä, millaista elämän pitäisi olla ja milloin he tuntevat, että tämä on heidän omaa elämäänsä, elämää, jonka he itse omistavat? Vastauksia löytyy kirjan sivuilta 187-188. Itse allekirjoitan juuri nyt esimerkiksi nämä kaksi seuraavaa:  

"Silloin, kun tunnen iloa, tyydytystä ja rauhaa omasta olemisestani, tekemisestäni, suunnitelmistani ja saavutuksistani."

"Silloin, kun käytän taitoja, joiden avulla olen aiemmin tuntenut onnistuvani, ja ne vievät minua joko lähemmäs tavoitettani tai yksinkertaisesti tuottavat hyvänolon tunteen, flow-kokemuksen. Vielä vahvempi tunne oman elämän elämisestä on, jos näistä kokemuksista saan vahvistavaa palautetta."

Omaa elämää pitää siis elää ja ajatella ihan itse ja tehdä asioita ihan vaan itseäänkin varten, ei vain suorittaa ja täyttää muiden loputtomia toiveita. Ilona kertoi ymmärtäneensä, miksi tämäntyyppisiä "terapiakirjoja" kirjoitetaan: ne ovat terapiaa kirjoittajilleen. Eli kirjoittaja kirjoittaakin itse asiassa kirjan pääasiassa itselleen. Myös Tommy ja Carita Hellsten ovat tulleet samaan johtopäätökseen - ja auttaneet kirjoillaan itsensä lisäksi samalla monia muitakin.

Kirjoitan itsekin tätä blogiani pääasiassa itselleni ja omaksi terapiakseni, mutta toivon, että siitä saisi samalla joku muukin samojen ikä- ja sairauskriisien ja "kuka minä olen" -kysymysten kanssa painiskeleva jotain apua ja ideoita itselleen. Näiden aihepiireiltään vaihtelevien tekstien kirjoittaminen on sairauden tässä vaiheessa tärkeä osa elämääni. Tunnen kirjoittaessani oikeasti myös iloa, tyydytystä ja rauhaa omasta olemisestani, tekemisestäni, suunnitelmistani ja saavutuksistani: vaikka kyse on rationaalisesti ajateltuna vain läppärin näppäinten naputtamisesta, selkeytän samalla omaa päätäni joka kerralla jostain päin. CT-kuvaus 9.5. tulee kyllä varmaan antamaan hieman toisenlaisen kuvan pään sisällöstä kuin nämä tekstit... :-)

Lopuksi lainaan vielä Ilonan oivallisen kirjan oivallista loppua (s. 191):

"Minä oivalsin,
ettei ihmisellä ole muuta onnea 
kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä."

- Raamattu, Saarnaajan kirja

"Elämä on sointi, väreily, tapahtumien ketju, helminauha, äärettömyys, avaruus ja mahdollisuus. Ja kuitenkin elämä tapahtuu tässä, nyt, hetkessä - siinä hetkessä, jota aivan vielä ei ole ja joka heti siirtyy historiaan. Jos keskityn elämään tämän lyhyen nanosekunnin kestävän hetken läsnä ollen, voin kai joskus kokea olleeni omassa elämässäni läsnä. Ciceron sanoin: "Hyvin käytetyn elämän muisto on ikuinen."

Ihana elämä, tässä."


Lähde:

Ilona Rauhala 2009. Kokonaiseksi. Kustannusosakeyhtiö Otava.

Kannattaa lukea myös tämä Jessica Ainscoughin blogi, samaa aihetta liippaa sekin:
"Can You Say No Without Feeling Guilty?"
http://www.positivelypositive.com/2012/04/26/can-you-say-no-without-feeling-guilty/ 

Sekä kuunnella Emma Salokoski Ensamblen 9.5.2012 julkaistava uusi albumi Valoa pimeään - juuri sitähän me tarvitsemme, me välillä hyvinkin synkillä syöpäpoluillamme tallustelevat toipilaat.