Kuulostaa kauhealta. Ja sitähän se juuri onkin: otsikon lause sekä kuulostaa kauhealta että on kauhea (suomiko muka kaunis kieli?). Syöpä ei todellakaan ole helppo, vasemmalla kädellä pikaisesti hoidettava ja pois alta suoritettava hanttihomma, vaan hurjimmillaan erittäin haastava ja hamaan tulevaisuuteen venyvä iso projekti.
Oman projektini "ykkösvaiheen" suoritin aikanaan kauheasti asiaa ajattelematta (murehtimalla toki), ja selvisin siitä ns. voittajana suhteellisen helposti, ainakin näin jälkikäteen ajateltuna. Silloin, kun "tilanne oli päälle", ajattelin kyllä aika lailla dramaattisemmin. Jälkiviisaana oli helppo hymyillä ja olla kiitollinen siitä, että omalle kohdalle oli osunut "vain" rintasyöpä, jonka onneksi onnettomuudessa huomasin ajoissa. Rintasyöpä kun ei hyvistä ennusteprosenteista huolimatta kuitenkaan aina ole helppo vastus.
Syöpään sairastuminen voi muuttaa koko elämän, eikä suinkaan paremmaksi, vaan hyvinkin julmalla tavalla sairaammaksi ja hankalammaksi. Juuri ilmestynyt, levinnyttä rintasyöpää sairastavan Pirjon syöpätyöstä kertova artikkeli veti samaan aikaan alkaneen, mutta huomattavasti kevyemmän projektin läpikäyneen hyvin hiljaiseksi.
Siitäkin huolimatta, että sairastuin nyt uudestaan, tunnen itseni todella onnekkaaksi, terveeksi ja toimintakykyiseksi, tällä hetkellä ainakin (kysykääpä uudestaan ylihuomisen jälkeen, kun olen saanut tämän kakkoskierroksen ensimmäiset sytostaatit!). Tilanteeni kun voisi olla ihan toisenlainen, jos olisin ekalla kerralla huomannut pikku pattini myöhemmin tai saanut joko ärhäkämmän taudin tai kevyemmät hoidot.
Tässä muutama pikku hiljaa kypsynyt ajatus vastaavanlaisia projekteja vetäville kollegoilleni:
- Jossittelu ei tässä hommassa auta, ei myöskään sitku-elämä: "Sitten kun sytostaattihoidot ovat ohi..." Tätä työtä tehdään tässä ja nyt, eletään päivä kerrallaan ja edetään asia kerrallaan.
- Projektinhallintataitojen arsenaali, joita tässä duunissa tarvitaan, on ihan loputon; täysin hallittavaksi ei tämä projekti tule koskaan.
- Teet niin tai näin, tässä hommassa voi käydä ihan miten vain. Asioiden ja tapahtumien 100-prosenttinen ennakointi on mahdotonta, sitä on ihan turha edes yrittää.
- Oma apu ei tässä hommassa aina ole paras apu, sillä itseään ei voi auttaa kuin joissain asioissa, muissa on tukeuduttava muiden apuun ja osaamiseen.
- Tiukat aikataulu-, resurssi- ja tulostavoitteet on syytä unohtaa, ne kun todennäköisesti kuitenkin kuitenkin pettävät jossain vaiheessa: aikataulu venyy, resurssit (omat etenkin, sekä fyysiset että psyykkiset, usein myös taloudelliset) ovat rajalliset ja tulosten toteutumisen kanssa voi käydä hyvin tai vähemmän hyvin.
- Tiukka suorittaminen ei ole paras taktiikka syöpäprojektin läpiviemisessä, pikemminkin olisi opittava elämään tänään, tässä ja nyt, kuten yksi kohtalonsisko oman bloginsakin on nimennyt. Eilinen meni jo, eikä huomisen murheita kannata vielä ottaa kantaakseen.
Onnea ja jaksamista projekteihinne!
Tässä vielä koskettava artikkeli, johon viittasin ja linkkasin tekstissäni:
Pirjo Kainulainen 2012. 11 vuotta syöpäpotilaana. Levinnyttä rintasyöpää sairastava Pirjo kertoo tarinansa. Apu 12.4.2012. http://www.apu.fi/artikkeli/11-vuotta-syopapotilaana
On vielä ihan pakko nostaa tänne kommentiksi Pirjon ajatuksia syövän syistä, sillä ajattelen niistä itse juuri samalla tavalla:
VastaaPoista"Tavallista on yhdistää syövän löytäminen johonkin psyykkisesti kuormittavaan elämäntilanteeseen. Stressi on tavallinen selitys. Tähän liitetään helposti myös sairastuneen luonteenpiirteitä, joiden perusteella juuri hänelle on tauti iskenyt. Liian kiltti ihminen, suorittajaluonne ja tunnollinen työmyyrä saavat syövän, koska eivät ole osanneet sanoa ei. Itsensä laiminlyöjä melkein ansaitsee syövän, koska ei ole suonut tarpeeksi palautumisaikaa vaikeista elämänprosesseistaan.
Saan näppylöitä näistä väitteistä, koska ne eivät ole totta. Nämä väitteet syyllistävät syöpäpotilasta, ja jotkut jopa tuntevat saaneensa syövän omalla luonteellaan tai elämäntilanteellaan. Sen toki allekirjoitan, että omilla elämäntavoillaan syöpään voi vaikuttaa."
Vielä toinenkin kommentti tänne. Vanhana projektityöntekijänä (nykyinenkin työni on - yllätys, yllätys - projektirahoitteinen!) olen pikku hiljaa alkanut miettiä, josko olisi ehkä kenties mahdollista julkaista tästä projektista jonkunsorttinen "loppuraportti" jossain sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.
VastaaPoistaNiin voimakas "missio" tässä toisella kerralla on herännyt, että haluaisin jakaa omaa kokemusperäistä tietoa ja ajatuksia laajemminkin.
Ihan hullu ajatus varmastikin, mutta heitinpähän sen kuitenkin tännekin. Sytostaatit ovat ihan selvästi pehmentäneet päätäni jo ekan syklin aikana. Viisi kierrosta on tätä kommenttia kirjoittaessa vielä jäljellä, vaan mitä mahtaa niiden jälkeen olla aivoista? :-)